Konttaisella

Konttaiselle nousevan, lumeen tallatun uran puolivälissä muistan miksi olisi kannattanut kiertää takakautta loivempaa reittiä. Liukulumikengillä hiihtely polkua pitkin on sujunut hyvin tähän saakka, mutta portaissa tulee stoppi. Portaiden päällä on paksu kerros kovettunutta lunta. Se on kuin liukumäki. Vaihtoehtona on laskeutua hieman alaspäin ja etsiä reitti ylös vähemmän jyrkästä paikasta, mutta koppaan kuitenkin hokit ja sauvat kainaloon ja kaiteessa roikkuen punnerran kohti puiden välistä häämöttävää vaaran lakea. Lyhin reitti ei ole helpoin, eikä nopeinkaan tällä kertaa.

Hiihtelen vaaran länsireunalle kurkkimaan maisemaa puiden välistä. Lännen suunnalta puhaltaa voimakas tuuli, joka tuntuu todella hyytävältä seitsemäntoista asteen pakkasessa. Pohjoisen taivas on ihan pilvessä ja ilmassa on Rukan lumetuksen aikaansaamaa usvaa.

Lumetuksesta syntynyt pilvi Rukan ja Valtavaaran päällä peittää hetkittäin auringon ja saa aikaan dramaattisen vaikutelman.

Lumiset puut antavat suojaa tuulelta. Avonaisella laella tällä ei tuulella kovin pitkään pystyisi olemaan. Puista on turvaa myös vaaran laelta kurkkiessa. Konttaisen rinne kun on paikoin lähes äkkijyrkkä.

Kapea kidepilari näkyy hetken aikaa Valtavaaran rinnettä vasten.

Lumi on tiivistynyt Konttaisen laella. On helppo hiihdellä puolelta toiselle katsomassa näkymiä eri ilmansuuntiin.

Konttaisen profiili piirtyy auringon laskiessa Kumpuvaaran rinteeseen.

Poimin telellä Kumpuvaaran komean tykkyrinteen lähikuvaan.

Auringon painuessa alemmas osa metsästä jää varjoon ja korkeimmat puut jäävät kohdevaloon.

Valo on värikkäintä hetkeä ennen kuin aurinko painuu horisonttiin.

Viimeinen vilkaisu pohjoisen taivaalle ja painun metsän suojaan rinnettä alas. Puolivälissä tavoitan polku-uran, jota ei ole kuljettu viimeisimmän lumisateen jälkeen. Siinä on hyvä liukua turvallisesti jyrkkää rinnettä kun pehmeä lumi jarruttaa vauhtia.