sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Karhonsaaren syksy

Kävin edellisen kerran Karhonsaaressa kesäkuun alussa, rodojen kukinta-aikaan. Tuolla käynnillä jo tuli ajatus, että tämä paikka täytyy nähdä myös syksyllä, ruskaväreissä.

Kesäkuussa menin saareen kajakilla, tällä kertaa kuljemme sinne veneellä. Kaupungin asiakaspalvelusta saamme veneen avaimen ja ajamme Ranta-Toivalaan. Rannalla on useampikin soutuvene, jotkut jo talviteloillaan. Pientä avainleikkiä ennen kuin oikea vene löytyy, olisi pitänyt hoksata avaimenperästä lukea veneen merkki.

Puolen kilometrin venematka salmen yli Karhonsaareen ei kestä kauan. Vene jää hiekkapoukamaan ja jalkaudumme polulle.

Karhonsaaren vanhat huvilat erottuvat nyt paremmin kun puista on pudonnut lehtiä. Punainen huvila on saanut uuden katon tänä kesänä.







Olen vähän pettynyt kun kujan lehmusten lehdet ovat jo pudonneet maahan. Lehmuskuja olisi ollut kaunis syysväreissä.

Koivukujan koivut sentään koreilevat keltaisissaan.

Saarnipuun syysväri on kellanvihreä.

Kuusikon reunassa jalavat ovat vielä vihreitä.




Myöhäinen metsäkurjenpolven kukka ilahduttaa polun varrella.



Hämärässä kuusikossa teen zoomauskokeiluja.




Koivunoksien taustalla ei ole kuuraisia puita, vaan hopeapajuja.


Laavutulilla on mukava istua ja katsella kun sumupilvet liikkuvat järvellä.



Pian aurinko alkaa pilkistellä pilvien lomasta ja valaisee rannan. 











Rantakiven ympäriltä löytyy joulunpunaista juolukkaa.



Karhonsaaren nurmikkotiet muistuttavat menneestä. Saaressa on toiminut Pohjois-Savon ensimmäinen höyrysaha vuosina 1875-1910. Silloin saaressa on ollut asutustakin. Puulajipuiston perustaminen on aloitettu 1910-luvulla ja sitä on jatkettu vuosikymmenien ajan. Saarella on lähes sata erilaista puuta ja pensasta.








Vaahteran- ja tammenoksien vuoropuhelu.




Saaren itäpuolen kallioseinän juureen hiekkarannalle pääsee vain silloin kun vesi on matalalla.

Linkkejä: Kuopion kaupunkiLuontoliitto ja  Karhonsaaren kotisivut

18 kommenttia:

  1. Oi, miten kaunis paikka - kodikas ja jotenkin valloittava. Tuolla varmasti viihtyy. Zoomauskokeilusi olivat hauskoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puulajipuisto tekee saaresta erityisen, samoin vanhat huvilat muistona menneestä.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Monenlaiset lehtipuut tuovat väriä maisemaan.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kaunis ja mielenkiintoinen saari, ja vain kuuden kilometrin päässä kaupungin keskustasta.

      Poista
  4. Hieno paikka, täytyy mennä katsomaan kotisivut.
    Vedenpäällä tämän ruskan näkee varmasti parhaiten. Tuo edellinenkin postauksesi oli erittäin kaunis! Kivoja nämä zoomauskokeilusi, keltainen on suorastaan herkullinen!
    Mies tuli juuri Saimaalta viikonlopun vietosta, oli aivan kylmissään hyvistä varusteista huolimatta. Mittari näyttää 5.8 °
    Kiitos taas upeista kuvistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isot vedet alkavat jo viilentyä ja tuulella selkävesillä on kylmä. Mutta mieli tekee kuitenkin vesille niin kauan kun ilma on plussan puolella.

      Poista
  5. Kuulaan kaunista syystunnelmaa, näyttää rentouttavalta käyntikohteelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi siellä viihtynyt pitempäänkin. Ehkä joskus teltan kanssa yöksi.

      Poista
  6. Tämä syksy on alkanut todella kauniina ja tunnelmallisena - vangitset sen aina kamerallasi niin mahtavasti! Karhonsaaressa olisikin hauska käydä joskus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut hienoja syyspäiviä.
      Karhoa kiertämään vaan, suosittelen.

      Poista
  7. Mielenkiintoinen paikka. Onko paikka siis nykyään autio ja nimenomaan saaressa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saari on kaupungin omistuksessa, mutta huvilat ovat vuokrattu Savo-Karjalan luontopiirille ja siellä järjestetään kesäleirejä.
      Karhonsaareen ei ole siltaa, joten vesikulkuneuvoilla sinne on mentävä.

      Poista
  8. Syksyn kauniita kuvia.
    Pitkospuut ja polut kutsuvat.
    Ihania tunnelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän aikaan vuodesta saaressa on vähän kävijötä. Olimme ainoat koko saarella.

      Poista
  9. Kaunis Kuva-Sarja - siitä löytyy kaikki ....
    Kuvanälkä tyydytetty....

    VastaaPoista