torstai 14. kesäkuuta 2012

Riisitunturilla

Tämänkertainen pohjoisen jakso päätettiin komeasti Riisitunturille. Reilut kaksi viikkoa Kuusamon-Posion seudulla ovat olleet päiväretkeilijän kannalta parhaita mahdollisia kävelyyn. Ei ole ollut liian kuuma, ei itikoita ja aurinkokin on näyttäytynyt loppujen lopuksi aika usein. Maanantaina sää lämpeni liki kahteenkymmeneen asteeseen.  Lähdimme liikkeelle vasta myöhään iltapäivällä koska säätiedotus lupasi iltaa kohti selkenevää säätä.

Posion ja Kuusamon, samalla myös Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan, rajajoessa on tämä iso rentukkarypäs keskellä jokea. Tälläkin kertaa piti pysähtyä sitä kuvaamaan.

Tunturissa on monin paikoin pieniä silmäkkeitä, taivaan peilejä.


Vaivaiskoivulla on punainen kukka. Enpä ole ennen sitä tiennyt.

Ja tämä on sianpuolukan kukka. Muistuttaa puolukan kukkaa mutta kukat ovat harvemmassa.


Ylhäällä tunturissa näen polun varralla pienen pieniä punaisia pilkkuja. Lähilinssillä niitä yritän kuvata.

Kohta lähistöltä löytyy paksu varpupatja, jossa punaiset pilkut ovat auenneet kauniiksi atsalemaiseksi kukaksi. Jostain muistinpohjalta tulee mieleen sana sielikkö. Retkikaverin nettiyhteydellä saamme varmistuksen. Se on sielikkö. Sitkeä kasvi, koska yhden kasviyksilön ikä voi olla kymmeniä vuosia. (tämä tieto saatu Metsähallituksen luonto-oppaalta)




Seuraava pysähdys on korkean sammalmättään juurella. En muista koskaan aiemmin nähneeni niin paljon itiöpesäkkeitä niin tiheänä kasvustona.


Tämä on tunturikoivun tilanne kesäkuun alkupuolella. Vastapuhjenneet pienet vaaleanvihreät lehdet loistavat matalalta tulevassa valossa.

Ikkunalammella on pysähdyttävä aina. Tällä kertaa tarjouksessa oli tyyni lammen pinta ja maisemapilvet.
Tässä lampi laajakulmalla kuvattuna...

...ja samalta paikalta teleobjektiivilla. Tällä tavoin saa alapuolella olevan Kitkajärven näkymään paremmin kuvassa.


Metsähallitus rakentaa Riisin rääpäisyn polkua uudelleen kosteikkopaikkojen kohdalla. Pitkospuiden tilalle tulee sorastus.


Pyhävaara näkyy Kitkajärven takaa illan punertavassa valossa.


Tienvarsinäkymä Yli-Kitkalle Kivilahdessa Tolvan kylässä.

2 kommenttia:

  1. Selasin aikaisempia postauksiasi ihan kieli pitkällä. Upeissa, osin minullekkin tutuissa maisemissa olet liikuskellut. Voi että tuli Kuusamoon ja Lappiin ikävä. Onneksi olet ottanut niin ihania kuvia, niitä katsellen saan minäkin vähän reissata.

    VastaaPoista
  2. Kuusamon alkukesä oli kyllä upea kokemus. Parasta oli se kun saattoi kulkea maastossa niin ettei tarvinnut suojautua hyttysiltä.

    VastaaPoista