torstai 12. kesäkuuta 2014

Kunhan se on punaista

Ei värillä väliä, kunhan se on punaista. Kukkaretken kohteiksi valikoitui vain punaisia kukkia.

Kurjenkanerva kukkii tavallista runsaammin tänä kesänä. Kurjenkanerva on selkeästi pohjoisen Tunturi-Lapin kasvi, mutta sen harvinaiset eteläisemmät esiintymät löytyvät Kuusamosta. Eteläisin niistä on Iivaralla. Nämä kurjenkanervat värittävät tällä hetkellä Rukan rinteitä. Kurjenkanerva muuttaa väriään kukan kehittymisen myötä. Ensin nuppu ja kukka on vaaleanpunainen, mutta muuttuu myöhemmin sinipunaiseksi. Minusta tuo ruukkumainen kukka muistuttaa vähän tuulipussia.








Suolla ja kosteikoissa kukkii nyt suokukka. Suomalainen nimi on tälle kaunottarelle aika mielikuvitukseton, kauniimpi on latinalainen nimi Andromeda polifolia.


Punaista löytyy kissankäpälänkin kukasta.


Sieliköitä löysin jo Valtavaaran rinteeltä ollessani yöretkellä. Nämä sieliköt on kuvattu päivällä Rukan pohjoiseen viettävältä rinteeltä. Etelärinteillä kukinta on jo ohi. Kauempaa katsottuna mätäsmäinen kukkaryhmä on vaaleanpunainen laikku sammalen ja jäkälän keskellä, lähitarkastelu näyttää sielikön todellisen kauneuden. Kurjenkanervan tavoin sielikkö on pohjoisten tuntureiden kasvi, jonka eteläisimmät esiintymät ovat Kuusamossa. Sielikön pääjuuri on 50-60 vuoden ikäinen. Se on kasvistomme vanhimpia lajeja.






Mustikan kukinta on nyt parhaimmillaan. Ruukkumaiset kukat ne on mustikallakin.



Metsätähti on myös saanut terälehtiinsä häivähdyksen punaista.

16 kommenttia:

  1. Nyt täytyy tunnusta, että en oo koskaan nähnyt tuota seilikköä. Se on tosi kaunis kukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvinainen se onkin. Yleisimpänä se esiintyy Lapissa.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Nyt se kukka-aika on alkanut ja vauhdilla.

      Poista
  3. Sielikköä en minäkään ole koskaan nähnyt. Kauniita ovat kaikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sielikön löysin ensimmäistä kertaa pari vuotta sitten. Sen jälkeen käyn aina alkukesästä kurkkimassa tunturin ja vaaran tuulenpieksämiä kallioita niitä löytääkseni.

      Poista
  4. Kauniisti kuvattuja punaisia kukkia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt sattui vaan kaikki olemaan punaista.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Punaiset kukat luonnossa on yleensä aika pieniä. Niin kuin nämäkin löydöt.

      Poista
  6. Vackra små blommor som jag aldrig sett förr!

    VastaaPoista
  7. Niin taitavaa ja kaunista kuvaamista!
    Oli mukava nähdä taas kaikkea kaunista mitä täällä ei kasva, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä taas tapahtuu luonnossa niin nopeasti, että ei meinaa ehtiä nähdä kaikkea.

      Poista
  8. Aivan ihana tuo lähikuva mustikankukasta, kuin pieni lampunvarjo ♥

    VastaaPoista