Konttaisella

Konttaiselle nousevan, lumeen tallatun uran puolivälissä muistan miksi olisi kannattanut kiertää takakautta loivempaa reittiä. Liukulumikengillä hiihtely polkua pitkin on sujunut hyvin tähän saakka, mutta portaissa tulee stoppi. Portaiden päällä on paksu kerros kovettunutta lunta. Se on kuin liukumäki. Vaihtoehtona on laskeutua hieman alaspäin ja etsiä reitti ylös vähemmän jyrkästä paikasta, mutta koppaan kuitenkin hokit ja sauvat kainaloon ja kaiteessa roikkuen punnerran kohti puiden välistä häämöttävää vaaran lakea. Lyhin reitti ei ole helpoin, eikä nopeinkaan tällä kertaa.

Hiihtelen vaaran länsireunalle kurkkimaan maisemaa puiden välistä. Lännen suunnalta puhaltaa voimakas tuuli, joka tuntuu todella hyytävältä seitsemäntoista asteen pakkasessa. Pohjoisen taivas on ihan pilvessä ja ilmassa on Rukan lumetuksen aikaansaamaa usvaa.

Lumetuksesta syntynyt pilvi Rukan ja Valtavaaran päällä peittää hetkittäin auringon ja saa aikaan dramaattisen vaikutelman.

Lumiset puut antavat suojaa tuulelta. Avonaisella laella tällä ei tuulella kovin pitkään pystyisi olemaan. Puista on turvaa myös vaaran laelta kurkkiessa. Konttaisen rinne kun on paikoin lähes äkkijyrkkä.

Kapea kidepilari näkyy hetken aikaa Valtavaaran rinnettä vasten.

Lumi on tiivistynyt Konttaisen laella. On helppo hiihdellä puolelta toiselle katsomassa näkymiä eri ilmansuuntiin.

Konttaisen profiili piirtyy auringon laskiessa Kumpuvaaran rinteeseen.

Poimin telellä Kumpuvaaran komean tykkyrinteen lähikuvaan.

Auringon painuessa alemmas osa metsästä jää varjoon ja korkeimmat puut jäävät kohdevaloon.

Valo on värikkäintä hetkeä ennen kuin aurinko painuu horisonttiin.

Viimeinen vilkaisu pohjoisen taivaalle ja painun metsän suojaan rinnettä alas. Puolivälissä tavoitan polku-uran, jota ei ole kuljettu viimeisimmän lumisateen jälkeen. Siinä on hyvä liukua turvallisesti jyrkkää rinnettä kun pehmeä lumi jarruttaa vauhtia.

Aamu Käylänkoskella

Käylänkosken rantapuut ovat pakkasen ja lumisaten jälkeen paksun lumikuorman peitossa. Tammikuussa ei nouseva aurinko vielä ylety valaisemaan koskenuomaa, vaan jää metsän taakse, mutta kirkkaan taivaan sävyt heijastelevat kosken kuohuihin. Pakkashöyryinen virtaava vesi ja huurteiset puut saavat maiseman näyttämään arktiselta. Kahdeksantoista asteen pakkasessa rannalla ei kuitenkaan tule kylmä. Toista oli viime talven yli kolmenkymmenen pakkasasteen lukemissa.

Kiveskosken karoihin verrattuna Käylän koskikarat ovat ujoja. Kun Kiveskosken karat tulevat ihan muutaman metrin päähän juttelemaan, niin Käylän karat asettuvat mieluummin takarannalle kuvaajan ulottumattomiin. Ks. pieni piste rannalla puun alla :)

Käylänkosken rantapoluilla ja kävelysilloilla on kulkijoita läpi talven, joten polut ovat kuljettavissa ilman lumikenkiä.

Ensimmäiset auringonsäteet alkavat värjätä takarannan puiden latvoja. On tulossa kaunis talvipäivä.

Näkymiä vaaralta

Maanantaiselta lumikenkäretkeltä Pyhävaaralle kertyi runsaasti kuvamateriaalia. Päivä oli poikkeuksellisen kaunis. Harvoin on keskitalvella kirkkaan pakkassään lisäksi sumupilviä. Alunperin aioin vain käväistä vaaralla auringonnousun aikaan, mutta maltoin lähteä pois vasta iltapäivällä. Viiman kuljettamat pilvet ja auringonsäteet muuttivat koko ajan valon väriä pehmeistä pastellisävyistä kullankeltaiseen ja jopa lilan sävyihin.

Huipennuksena hienolle päivälle oli vielä kotimatkalla nähty haloilmiö; auringonpilari ja sivuauringot.

Aurinkoa ja sumua Pyhävaaralla

Lumikenkäpolulla on kymmenisen senttiä uutta lunta, sopivasti liukulumikengille. Aamuhämärässä tykkypuiden välissä kiemurtava ura erottuu juuri ja juuri. Olen matkalla kohti Ison Pyhävaaran lakea.

Ensimmäisellä hengähdystauolla vilkaisen taaksepäin. Pyhäjärven päällä leijailee ohut sumukerros. Pakkanen on yön aikana kiristynyt parista asteesta lähes kahteenkymmeneen asteeseen. Nopea lämpötilan muutos on synnyttänyt pilviä, jotka ovat asettuneet alaville paikoille, kuten järvien ylle.

Koukkaan Ison Pyhävaaran ja Pienen Pyhävaaran välisen kurun reunalle. Luoteen ja pohjoisen välistä puhaltava viima alkaa tuntua täällä ylempänä. Käännän selän tuulelle ja lähden nousemaan vaaran laelle.

Auringonnousun suunta on jossain kaukana kohoavan Juurikkavaaran takaa. Punerrus leviää taivaanrannalle.

Länsi-luoteisella taivaalla punertaa myös. Sumun ja taivaan sinisen alueen välissä voi tarkasti katsoen erottaa Riisitunturin huippuja.

Pyhävaaran tykyt kumartavat syvään. Paljon ne kestävät lunta ja jäätä. Taipuvat vaan eivät taitu.

Tuuli on kuvioinut kinokset ja matala valo korostaa niiden muotoja.

Naatikkavaara kohoaa kaukana pilvien yläpuolelle. Etualalla on Pyhäjärven Vaaralahti auringon valaisema metsä taustanaan.

Saari sumussa? Ei, vaan Ihtinkivaaran huippu mökkeineen.

Vaaran aurinkoisella puolella tykkyjen suojassa ei viima tunnu.

Kitkajärveltä päin vyöryy lisää pilviä. Pyhäjärvi peittyy kokonaan pilveen.

Sumu lähtee kiipeämään järven takana olevan vaaran rinnettä. Nopeasti liikkuvat pilvet vuoroin paljastavat, vuoroin peittävät vaaran rinteen kuusikon.

Paluumatka on nopea hujahdus, liukuen pehmeässä lumessa lumisen metsän läpi.