lauantai 13. helmikuuta 2021

"Turistina" Rukalla

Saattaa mennä viikkoja, jopa kuukausia etten käy Rukan kylällä. Täällä rinteen juurella asujan retket suuntautuvat useimmiten muualle, varsinkin kun en laskettele. Nyt sain vieraita joilla oli kahden päivän hissiliput rinteeseen, joten pääsin näkemään Rukan elämää talvituristin silmin. 

Tammi-helmikuun vaihteessa parin viikon ajan on jo vuosia ollut Polar night light-tapahtuma. Ehdittiin vielä nähdä värivaloin valaistut rinteet ennen kuin valot sammuivat 6.2. 



Perjantai-iltaisin laskettelurinteet ovat auki aina klo 23:een saakka. 

Rinteiden värit vaihtelevat pinkkiä, sinistä ja lilaa. 



 



Rukan kylällä eletään vielä joulutunnelmissa. 


Lauantaista torstaihin pääsee Rukalla kelkkamäkeen. Laskettelurinteiden sulkeuduttua on mahdollista kelkkailla kolmessa rinteessä klo 19:30-21välisenä aikana. Tarvitaan jarrullinen rattikelkka, jolla voi hurauttaa alas länsipuolen Kururinnettä, tai itäpuolen Saaruan 16 ja 18 rinteitä. Gondolihissillä pääsee kelkan kanssa ylös tunturin laelle. Neiti 9 v jaksoi laskea monta kertaa mäen alas. 


Kahden päivän tiiviin laskettelun jälkeen aktiviteettimme vaihtui koiravaljakkoajeluun. Kolme valjakkoa, jossa jokaisessa oli kuusi koiraa, odotti innokkaina lähtöä. Voi sitä haukuntaa ja ulinaa mikä lähtee kahdeksastatoista koirasta. 


Ja sitten mentiin. Me kolme olimme yhden valjakon kyydissä. Yksi ohjasi ja kaksi istui reessä. Reessä istuen yritin ottaa vauhdissa kuvia.  


Koko viiden kilometrin mittainen reitti kulkee metsässä lumisten puiden keskellä. Puolivälissä vaihdoimme reen kuljettajaa. Vaihdon aikana piti koko ajan olla jalat tiukasti jarrulla etteivät koirat lähde liikkeelle. Silti, vaikka seisoin jarrulla molemmilla jaloilla, tahtoi reki nytkähdellä eteenpäin. Olimme lähtiessä saaneet ohjeet reen kuljettamiseen. Ennen mutkaa ja alamäessä piti jarruttaa ja niin teimmekin. Ihmettelimme, miksi valjakon takimmainen koira kääntyi ajon aikana moneen kertaan katsomaan taaksepäin meitä. Palattua kysyimme koirien ohjaajalta miksi se vilkuili. Se kuulemma tarkoitti sitä, että olimme ajaneet liian hiljaa.  


Ajomatkan jälkeen koirat olivat huomattavasti rauhallisempia kuin lähtiessä. Jotkut kävivät maahan loikoilemaan, toiset muuten vaan läähättivät kieli pitkällä. 







Sitten pääsimme rapsuttelemaan pentukoiria. Mitenkähän monta rukkasta ja lapasta on mennyt rikki pikkutihulaisten terävissä hampaissa. 






Lopuksi siirryimme metsän keskellä olevaan isoon kotaan syömään sämpylää ja pullaa sekä paistamaan makkaraa. Kahvia ja mehuakin oli tarjolla.








Kitkajoki virtaa Käylän kylän läpi. Kosken ympäristö on hieno retkikohde kaikkina vuodenaikoina. Nyt monen pakkasviikon jälkeen rantapuut olivat paksun huurteen peitossa.  Houkuttelen aina vieraani käymään Käylässä. 





torstai 11. helmikuuta 2021

Revontulia pitkästä aikaa

Olen harrastanut revontulien kuvaamista ja katselemista yhdeksän vuotta. Kun maaliskuussa 2012 näin ensimmäistä kertaa elämässäni revontulet, se aiheutti pysyvän riippuvuuden. Olen menossa aina kun on pienikin mahdollisuus revontulien näkymiseen. Tämä talvikausi on ollut kaikkien aikojen huonoin revontulien esiintymisen suhteen. Osin se johtuu siitä, että revontuliaktiivisuus on ollut tavallista vähäisempää, mutta suurin syy on pilvisyys. Harmittavasti juuri silloin kun taivaalla on elämää, on siellä ollut myös pilviä.  Edellinen näköhavaintoni revontulista on kolmen kuukauden takaa ja silloinkaan ne ei olleet sellaiset, että kuvia niistä olisi kannattanut julkaista. 

Helmikuu toi selkeät pakkaspäivät ja myös revontulet. Maanantai-iltana kymmenen aikaan katselin revontuliennusteita ja taivasta. Molemmat näyttivät lupaavilta, joten kamerakalusto autoon ja menoksi. Matkan varrella ehdin jo ajatella, että taisi tulla turha reissu. Yleensä voimakkaat revontulet näkyvät autonvaloissakin, nyt ei näkynyt mitään. Mutta kun nousin parkkipaikalla autosta, kohosi paksu vihreä kaari metsän takaa. Olin paikalla juuri oikeaan aikaan. 



Kahlasin otsalampun valossa jokirantaan. Juuri kun sain kameran jalustalle ja asetukset kohdalleen, alkoi revontulikaari liikkua. 


Ja sitten alkoivat revonhännät vilistää taivaalla. 




Mukavasti loimotukset vuorottelivat väliin enemmän vasemmalla ja sitten taas oikealla laidalla. 







Kuvauspaikaltani oli noin parisataa metriä Kemijärven tielle ja kosken ylittävälle sillalle. Liikenne vähän ennen puolta yötä oli aika vähäistä, vain muutaman kerran auton valot häiritsivät kuvausta. 





Spiraali on yksi revontulien muoto. Tämä spiraali muodostui juuri oikeaan paikkaan joen takarannan metsäsaarekkeen yläpuolelle. 


Spiraali leveni ja lähti liikkumaan kohti itää.







Kun spiraali oli himmentynyt, alkoi lännen puolelta nousta taivaalle tulenliekkiä muistuttava loimu.


 


Kuin loppunäytöksenä revontulivyö kohosi ylöspäin kohti taivaankantta. 





Sitten revontulien muodot häipyivät ja taivaalle jäi pelkää vihreää pilveä. Oli puoliyö kun pakkasin kuvausvälineeni ja lähdin ajamaan kotiin, onnellisena. 



torstai 4. helmikuuta 2021

Auringonlasku Juhannuskalliolla

Lunta ja pakkasta taitaa tällä hetkellä olla tasapuolisesti koko Suomessa. Koskaan ennen en muista matkan Kuopiosta Kuusamoon olleen samanlaista talven ihmemaassa ajamista kuin nyt helmikuun alussa. Lumiset puut reunustivat tienvarsia koko matkan. Paikoin ilmassa oli pakkasusvaa, jonka läpi auringon valo siilautui. Päiväkin on pidentynyt huomattavasti parin viikon poissaolon aikana. Niinpä saavuttuani mökille ja pihan lumityöt tehtyäni ehdin vielä Juhannuskallion auringonlaskua katsomaan. 



Auringonlaskuun on vielä tunti aikaa kun tulen Juhannuskallion laelle, mutta aurinko on jo hyvin alhaalla, kuin leijuen sumupilven päällä. Pienet sivuauringotkin erottuvat molemmin puolin. 


Lumikerros on vahvistunut parillakymmenellä sentillä kahden viime viikon aikana. Tuuli kasaa kallion laella lunta kinoksiin. 


Pyhävaara on melkein kokonaan pilven peitossa. 


Lumi, jää, tuuli ja pakkanen muovaavat jatkuvasti kallion puita. Niistä syntyy mielikuvitushahmoja. Tässä on mielestäni puunlatvassa istuva poika huiluineen. 








 



Tämä on suosikkikäkkyräni. Sulan maan aikaan se on ruma, osin kuivunut ranka, mutta tykyn koristamana se on kaunis. 


Vielä helmikuun alkupuolella auringonnousun ja -laskun värit hehkuvat punaista. Päivän pidentyessä valo vaalenee ja kirkastuu.















Idän taivaan sinipunaa


Nettikokoon pienennetystä kuvasta ei erotu, mutta aurinko laskee taivaanrannalla olevien tuulimylllyjen väliin. 


Auringonlaskun jälkeenkään ei kannata heti kiirehtiä pois. Taivaanrannan värit vähvistuvat hetken aikaa ennen himmenemistään.