Souturetki Sorsavedelle

Elokuulle meni ennen kuin ehdin yöretkelle Sorsavedelle. Sorsavesi on niitä paikkoja, johon ainakin kerran kesässä soudan tai melon yöksi. Nyt oli tuullut kovasti koko päivän ja sadekuurot pyyhkineet yli vähän väliä. Odotellessa tuulen tyyntymistä poimin vattuja. Iltapäivällä sää näytti selkenevän ja tuulikin heikkeni. Kaksoissateenkaarten pätkät kohosivat taivaalle kun pakkasin tavaraa veneeseen. 

Kun kaikki tarvittava on venessä ja vene saatu vesille, alkaa se mukavin osuus, eli soutelu hiljakseen saarien lomassa kalliorantoja katsellen. Tosin välillä vaihdoin soutamisen huopaamiseksi. Melojana en oikein viihdy selkä menosuuntaan asennossa. 

Pilvet kiersivät edelleen joka suunnalla. Vähän aikaa satoikin ja pidin sadetta kevytpeitteen alla saaren rannassa. 

Etsin sopivaa leirisaarta. Toiveena oli näkymät pohjoisen suuntaan. Ennusteiden mukaan yöksi oli luvassa revontuliaktiivisuutta. En kyllä oikein uskonut näkeväni revontulia, koska yöt ovat edelleenkin hyvin valoisia. Tarvittaisiin siis voimakkaat revontulet juuri yön pimeimmällä hetkellä, että jotain näkyisi. 

Pieni, noin parintuhannen neliön kokoinen saari Kaijanselän etelälaidalla vaikutti sopivalta leiripaikalta. Hyviä teltanpaikkoja lähellä venettä ei oikein löytynyt, mutta virittelin teltan sammal-varvikkokumpareen päälle. Kyllä siinä yhden yön nukkuisi. Teltan pystytyksestä ei tahtonut tulla mitään. Aurinko oli laskemassa ja taivaan värit muuttuivat koko ajan kun aurinko väritti pilvikerrosta. Vähän väliä piti käydä rannalla kuvaamassa taivaan värinäytelmää. 

Auringonlaskun jälkeen alkoi nopeasti hämärtyä. Kaivauduin makuupussiin, mutta laitoin herätyksen lähelle yön pimeintä hetkeä revontulitilanteen tarkistusta varten. Puhelin hälytti kello 00:45. Teltan oviaukosta näkyi vielä valoisa pohjoisen taivas, mutta koillisen suunnalla silminkin havaittava vihreä revontulivalo. Käsivaralla otettu kuva vahvisti, että revontulet olivat taivaalla. 

Yleensä en kuljeta jalustaa mukana melonta- ja souturetkillä, mutta nyt olin varautunut revontulien varalta. Ja se kannatti. Ensin vielä valoisalla pohjoisen taivaalla näkyi hyvin vaaleita revontuliloimuja..

 .....mutta kello 1:12 kirkas revontulivyö alkoi kohota korkealle taivaalle. 

Koillisessa, melko alhaalla oli kirkas valkoinen pilvi. Olen kyllä kuullut valaisevista yöpilvistä, mutta nyt näin sellaisen ensimmäistä kertaa. Tai, ehkä olen nähnyt, mutta en ole kiinnittänyt huomiota. Tätä ei voinut olla huomaamatta, se erottui kirkkaana kilpaillen revontulen valon kanssa. 

Sorsavedelle ovat tyypillisiä rannoilla olevat kannot tai kelopuun jäänteet. Järven vedenpinta on kauan sitten noussut ylemmän Kuvansijärven vedenpinnan laskun seurauksena. 

Luoteen puolella kohosi myös taivaalle värikäs revontuliloimu. 

Valaiseva yöpilvi

Kahden aikaan revontulien loiste himmeni ja menin jatkamaan unia. Olipa aivan ihmeellinen onni, että komeimmat revontulet olivat juuri yön pimeimmän hetken aikaan. 

Vähän ennen viittä heräsin katsomaan miltä auringonnousun taivas näyttää, mutta yön ilotulituksen jälkeen pilvetön taivas ei houkutellut nousemaan, vaan jatkoin unia. 

Seitsemän aikaan en enää jaksanut nukkua, vaan nousin keittelemään aamukahvia ja pakkailemaan tavaroita veneeseen. 

Aamiaispöytä rannalla. Taitettava jakkara kulkee mukana silloin kun liikun veneellä, mutta kajakkiin en sitä ota. Siitä oli hyötyä myös yön revontulia kuvatessa. 

Tässä Järviwikin tietoisku Sorsavedestä: 

Sorsaveden saaristo kuuluu Natura 2000 rantojensuojeluohjelmaan. Järven vedenlaatu on erittäin hyvä ja vesi on lähes luonnontilainen. Vesi on kirkasta, humuspitoisuus on vähäistä ja pintavesi on laadultaan erinomaista.

Sorsaveden maisemalle on tyypillistä runsas saarisuus, korkeat kallioseinämät ja louhikkoiset rannat. Alueella on monia huomattavan korkeita jyrkänteitä ja kalliopaljastumia.

Paluumatkalla kävin kurkkaamassa salmen suulla mitä kalasääskiperheelle kuuluu. Poikasta ruokittiin edelleen pesässä. 

Olen joutunut ennenkin pelastamaan sudenkorentoja vedestä. Näin jo kaukaa veden pinnalla pienen pyörteen. Sudenkorento siellä yritti päästä siivilleen, mutta kastuneet siivet painoivat liikaa. Yritin ensin nostaa sitä airon lavalla, mutta korento ei saanut otetta kapeasta airon yläreunasta. Piti ottaa airo pois hankaimesta ja nostaa korento airon leveällä lapaosalla veneeseen. Se alkoi vimmatusti pörrätä ja kaatui selälleen veneen penkille. Nostin sen oikeaan asentoon. Huomasin, että korennon yksi siipi oli poikki. Varmaan siitä syystä se oli joutunut veden varaan. Räpyteltyään tovin siipiään se pääsi lentoon ja lensi rantametsään.  

Edellisviikolla Iivarinsalon melontaretkellä ihmettelin ihmisten ja vesikulkuneuvojen vähyyttä. Täällä Sorsavedellä olen tottunut siihen, että ketään ei näy missään. Olin jo varma, että koko retkellä en näkisi yhtään venettä, mutta ollessani lähellä venerantaa vilahti kilometrin päässä saaren takaa vene kohti Pyöräsalmea.  

Jos ei ihmisiä, niin lintuhavaintoja oli kyllä. K-alkuiset linnut olivat nyt liikkeellä. Mainitun kalasääsken lisäksi näin kaakkureita, kuikkia ja kurkia. Kaakkurin käkätys kuului lähes taukoamatta kun soudin saareen päin. Kaakkurit ovat asettuneet pesimään lähistön syrjäiselle metsälammelle, mutta poikasten vartuttua ne tulevat kalastamaan ja lentoharjoituksiin isolle järvelle.  Kurjet lähtivät lentoon saaren rannasta ja huikkasivat lähtiessään tervehdyksen. Kuikkaperheen tapasin kun olin aamulla hammaspesulla. Yht'äkkiä ihan selän takaa kuului "kraoo, kraoo" Toisella vanhemmista oli muikku suussaan ja poikanen ui vähän matkan päässä. Huomattuaan minut ne kaarsivat tyylikkäästi toiseen suuntaan.