24 tunnin risteily mökkijärvellä

Kajakki on pakattu ja odottaa mökkilaiturilla tuulen tyyntymistä. Koko päivän on kolmikilometrisen lahden pituudelta vyörynyt aallokkoa lahden pohjukkaan saakka. Lopulta tuuli heikkenee sen verran, että pujottaudun kajakkiin ja lähden melomaan vasten tuulta. Olen ensimmäistä kertaa tänä kesänä lähdössä yöretkelle kajakki kulkuvälineenä. 

Tulen kapeasta lahdesta avonaisen järvenselän äärelle. Nyt on syytä pysytellä vierellä olevan pitkän niemen suojassa. Tuuli on lännen ja luoteen välillä, joten niin kauan kun pysyttelen rannan tuntumassa saan meloa lähes tyynessä. 

Niemenkärjen saavutettuani tuulensuoja loppuu. Tässä järvi on leveimmillään noin kolmekilometrinen ja sen lisäksi tuuli käy järven luoteiskulman lahden suunnalta, joten avonaista selkää on lähes seitsemän kilometriä tuulensuuntaisesti. Mutta minulla ei ole enää pitkälti matkaa paikkaan, jota suunnittelin leirisaarekseni. Siitä vaan hieman sivuvastaiseen kohti reilun kilometrin päässä olevaa saariryhmää. 

Rantautuminen ensimmäiseen saareen ei onnistu. Olin muutama vuosi sitten tällä saarella yötä loppukesästä. Silloin saaren pohjoisrannalla oli veden alta paljastunut silokallio, johon oli hyvä mennä kajakilla. Nyt tuo kallio on veden alla. Mutta parinsadan metrin päässä on toinen kalliosaari ja sen länsirannalta löytyy laiturimainen laakea kivi juuri sopivalla korkeudella. 

Siitäpä onkin aikaa kun viimeksi olen ollut tällä saarella. Katsoin kuva-arkistostani, että olen yöpynyt tässä edellisen kerran vuonna 2012, sattumalta juuri samaan aikaan, elokuun alkupäivinä. 

 

"Kalliolle, kukkulalle, rakennan minä majani" Saari on pieni, sellainen omakotitalotontin kokoinen, vähän päälle tuhannen neliön ala. Tasaisia pintoja on vähän, ja teltankokoisia vielä vähemmän. Paras paikka löytyy kallion laelta, saaren korkeimmailta kohdalta. 

Koska olin lähtenyt liikkeelle myöhään, ei illasta jää kovin paljon aikaa ennen auringonlaskua. Olin suunnitellut lähteväni vielä iltamelonnalle lähiympäristöön, mutta aurinko on jo painumassa niin alas, että päätän jääädä saarelle katsomaan ja kuvaamaan illan valoja. 

Kuvastakin voi päätellä, että pitkän kajakkini kanssa rantautuminen on hankalaa näillä kivisillä rannoilla. 

Istun kalliolla ja seuraan aitiopaikalta auringon painumista taivaanrannan taakse. 

Illan hämärtyessä sytytän risukeitintulet veden äärelle rantakivikkoon. 

Elokuun kuutamoa on turha odotella. Kuun ikä on 26 päivää, eli taivaalla näkyisi vain ohut sirppi. Nukkumaan siis. Unen läpi kuulen kurkien ja kuikkien huutelua. Ne olivatkin sitten ainoat äänet, joita kuulin koko vuorokauden kestäneellä melontaretkelläni.

Olen katsonut Photo Ephemeriksestä tarkan auringonnousuajan sijainnilleni, klo 4:43, ja laittanut kellon herättämään 4:50, koska menee aina jonkin aikaa ennen kuin aurinko ehtii metsänreunan yläpuolelle. Mutta kun avaan teltan vetoketjun, niin huomaan, että herätys olisi pitänyt olla vähän aiemmin. Olen juuri pilvenreunan alla. Koko eteläpuolen taivas on pilvessä, mutta idän ja pohjoisen suunnalla on kirkasta. Nouseva aurinko värittää alapilviä punaisella, yläpilvet ovat tummansiniset. 

Kuvauspaikkani on jyrkän kallion päällä, josta on parin metrin pudotus veden pinnan tasolle. Saan hyvin yläviistosta kuvattua pilvien heijatukset vedessä. 

Sitten aurinko alkaa valaista rantoja. Järven länsiranta on kohdevalossa. 

Kohdevaloa saavat myös leirisaareni rantakalliot ja horsmat. 

Kun aurinko on tullut näkyviin, häviävät pilvien punavärit ja ne muuttuvat oranssinsävyisiksi. 

Leirisaareni rantakallio on komea aamun valossa. 

Ensimmäiset ruskasävyt värittävät jo mustikanvarpuja. 

Vietän aamupäivän leirisaarellani nauttien luonnonrauhasta ja maisemista. Sitten pakkaan kajakkini ja lähden kiertelemään järven saaria ja sopukoita. Väliin pysähdyn ja katselen. Tähän järvimaisemaan en kyllästy koskaan. 

Saarten suojassa on ihan tyyntä, niin tyyntä, että veden pinnalla kelluvan joutsenen sulan kuvaaminen onnistuu.

Suomenlumme on pieni ja kaunis lummelajike. Sen kukat ovat paljon pienenpiä kuin isolumpeen. Olen yleensä löytänyt mökkijärveltäni vain parin sentin kokoisia suomenlumpeita. Tämä kukka oli vähän isompi, noin neljä senttiä läpimitaltaan. 

Mökin rantaa lähestyessä alkaa tummia pilviä kerääntyä taivaanrannalle. Ehdin kuitenkin kastumatta perille. Olen viettänyt järvellä 24 tuntia näkemättä yhtään ihmistä, en yhtään venettä tai muuta vesikulkuneuvoa. Erämaajärven tunnelmaa löytyy vielä muualtakin kuin Lapista. 

Mökillä odottaa iloinen vastaanottaja. Tämä on Oiva, pohjanpystykorva, jolla on ikää kohta neljä kuukautta. Oiva on poikani koira ja siitä pitäisi isona tulla metsästyskoira. Toivon siitä myös itselleni kumppania soutu- ja kanoottiretkille.