tiistai 15. kesäkuuta 2021

Naruskaa yötäpäivää

On kaksi ajankohtaa sulan maan aikaan kun haluaisin olla pohjoisessa. Se toinen on tietenkin ruska-aika, ja toinen on alkukesän hetki kun on lämmintä, yötön yö, muuttolinnut ovat tulleet ja aloittaneet pesinnän ja konsertit, koivuissa on hento kevätvihreys, ja mikä parasta, itikat ja mäkärät vielä poissa.  Nyt osuin juuri tuohon aikaikkunaan kun tuo kaikki luettelemani toteutui ja Naruskalla oli täydellinen alkukesän sää. 

Sorsajoen rentukkapaljoutta on käytävä ihmettelemässä. Rentukat ovat kuin istutettuna paikoin jopa suoriin riveihin kirkasvetisessä joessa. Rentukkaa on noin sadan metrin matkalla molemmin puolin jokirantaa. 













Aurinko on pysyvästi taivaalla Pohjois-Sallassa toukokuun lopusta heinäkuun puolivälin paikkeille. Valoa riittää, vaikka keskiyön aikaan jokivarressa aurinko jääkin metsän taakse. 


Naruskajoen rantojen koivuissa on jo pienet lehdet ja niiden väri on vielä keväänvihreä. 


Kun viimeksi olin Rovakaltionojalla, niin rantoja peittivät jääpuikot, nyt puron varret kukkivat rentukkaa ja korpiorvokkia. Kullerot ovat vasta nupulla. 






Hiekka-sorapohjaa ja veden virtausta. Rovakaltionojan vesi on puhdasta ja kirkasta. 



Sain veneen käännettyä ja kiskottua rantaan. Kun ranta on matala, niin vene on vietävä talviteloille kauas rantapenkasta ja sidottava puuhun kiinni ettei tulva vie.










Vaikka päivät ovat lämpimiä, niin yöllä lämpötila saattaa laskea lähelle nollaa. Nyt oli kolmen aikaan aamulla kolme astetta lämmintä. Se tietää sumuja joelle kun aurinko alkaa lämmittää. 


Kuljen jokivartta etsien parhaita valo- ja sumuefektejä. Käki kukkuu ja järripeippo ryystää. 
































Varttokoskia on kolme: Ylimmäinen, Keskimmäinen ja Alimmainen Vartto. Tässä näkymä Alimmaisen Varton rannalta etelän suuntaan. 


Lähdepuro puskee maanpinnalle rantapenkasta ja laskee Naruskajokeen. Koukkaan purosta vesipullon täyteen kylmää ja kirkasta lähdevettä. 


Keskimmäisen Varton rantaa tulvaniityn kohdalla. 



Haikeana hyvästelen mökin pihakoivun. Tätä keväistä värisävyä on nähtävillä seuraavan kerran vasta ensi vuonna. 


15 kommenttia:

  1. samaa mieltä parhaista ajoista olla pohjoisessa. Upeat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruska-aika kestää pitempään, tämä kevätkesän hetki on lyhyt.

      Poista
  2. Hurmaava rentukkajoki siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole missään muualla nähnyt noin paljon rentukoita yhtä aikaa ja vielä kirkaspohjaisessa joessa.

      Poista
  3. Aivan mahtavia kuvia. Ryhdyin miettimään, mistä näistä voisin teettää taulun seinälleni. Menin laskuissa jo sekaisin.

    Laskin ja katsoin kuvat uudestaan ja seinälleni isoina tauluina päätyisivät kuvat 12, 17, 19 ja 23. Eipä sinne sitten mitään muuta enää mahtuisikaan 🥰.

    Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi siellä maisemamaalareille taulunaiheita. Kiitos.

      Poista
  4. On kyllä upea tuo rentukoiden meri, keltaista kaiken keskellä ja paljon. Ja sitten nuo sumut, joista aavistuksen saa täällä syyskesällä kun yöt on viileitä ja aamulla uimarannassa ei kunnolla järveä näe.

    Oli hieno kuvakatsaus, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvemmin sumuja esiintyy tähän aikaan alkukesästä. Mutta tuolla pohjoisessa säätilan ja lämpötilan vaihtelut ovat suurempia.

      Poista
  5. Onpa valtavasti rentukkaa.
    Ihana tuo 11. siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puron kuohuissa leikkivä valo antoi taustan kuvan 11 rentukoille.

      Poista
  6. On taasen kuvia, on. Itse katselen näitä erityisen tarkkaan sillä alan vähintäänkin kesäNaruskalaiseksi ihan samoilla kulmilla. Saan vinkkejä paikoista ihan kuvien kera. Tiedä vaikka törmättäisiin. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tervetuloa kesänaruskalaiseksi. Minä olen satunnainen kävijä. Poikani eräkämpässä asustelen Naruskalla ollessani.

      Poista