torstai 29. huhtikuuta 2021

Sauvakävellen Ristikalliolle

Vapun, kevään juhlan, lähestyessä on tämän talvikauden viimeisen retkikertomuksen aika. Ristikallio Oulangan kansallispuistossa, Karhunkierroksen eteläisemmän lähtöpisteen ensimmäinen etappi, oli hieno lopetus talven retkille ja tällä kertaa hyvässä seurassa tyttäreni kanssa. Alkuperäinen suunnitelmamme oli hiihtää Ristikalliolle karvapohjasuksilla, mutta heti alkuun huomattiin toisen suksiparin siderikko. Toinen hiihteli ja toinen käveli ensimmäiset pari kilometriä aina Aventojoen kanjonille saakka, mutta pian todettiin sukset tarpeettomiksi koska polku oli hyvin tallattu ja pakkasyön jälkeen kova. Sukset piilotettiin polun varrelle kuusen juureen. Vähän arvelutti mikä olisi polun kantavuuden laita palatessa. Huhtikuun 19. oli vielä niitä päiviä, kun lämpötila Koillismaallakin kohosi kymmeneen plusasteeseen. 

Tässä vaiheessa oli vielä pätkäsukset alla. Hanki kantoi hyvin suolla. 



Seurasimme tallattua uraa niin tiiviisti, että emme huomanneet Ristikallion näköalapaikalle kääntyviä jälkiä. Koska olimme jo melkein autiotuvan pihassa, päätettiinkin ensin tehdä tulet ja syödä eväät rannan laavulla ja kulkea paluumatkalla kalliojyrkänteen reunaa näköalapaikalle. Vaikka on ne näköalat upeat myös tulipaikalta katsottuna. 






Joutsenpari teki pari kierrosta jokiuoman yllä. Tuli vähän kiire ottaa kamera esiin ja sen huomaa. 


Ristikallion autiotupa


Tällä kertaa nuorempi sukupolvi hoiteli puuhommat ja tulien sytyttämisen.








Auringon lämmittäessä tulilla istuen olisi voinut olla pitempäänkin, mutta polunpohjan pehmenemisen pelossa oli parasta jatkaa matkaa. Kalliojyrkänteen eteläreunalta oli lumet jo sulaneet. Ja ensimmäistä kertaa tänä keväänä saattoi tuntea männynneulasten tuoksun, sen joka syntyy kun aurinko lämmittää maassa olevia neulasia. 









Aukko, jota on ihmeteltävä joka kerta ohi kulkiessa




Toiveeni on kuultu, tai joku muukin on huomannut puutteen viitoituksessa. Nyt on pystytetty viitta ohjaamaan Ristikallion varsinaiselle näköalapaikalle. 


Olen ennenkin yrittänyt saada jyrkänteen kelopuun ja vastarannan kallion samaan kuvaan, nyt keksin ottaa kaksi pystykuvaa, jotka yhdistin kuvankäsittelyohjelmassa. 








Kynttiläkuuset reunustavat Aventojoen takarantaa. Aurinko lämmitti jokilaaksoa mutta puiden varjossa kulkeva polku ei vielä upottanut. 


Tässä kaivetaan odottamaan jätettyjä karvapohjasuksia piilosta kuusen alta. 


Talvella on ajettu kestävöityssoraa Ristikallion polun ensimmäiselle kilometrille, eli parkkipaikalta kansallispuiston rajalle saakka. Tällä viimeisellä kilometrillä polku alkoi pettää jalan alla. Muutaman kerran jalka upposi sorakerroksen läpi syvälle hankeen. 


Reitti: Sallantie, Karhunkierroksen Ristikallion lähtöpaikka. Kävelymatka Ristikalliolle ja takaisin n. 10 kilometriä. 

12 kommenttia:

  1. Kevät etenee sielläkin, maata on jo paljaana melkoisesti. Hienon reitin silti vielä läöysitte.

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Aventojoen ja Ristikallion maisemat antavat Karhunkierroksen kulkijalle ensivaikutelman Oulangan kansallispuistosta.

      Poista
  3. Älähän suotta vielä pistä suksia pakettiin. Uskon hiihtokelien jatkuvan vielä vapun jälkeen.
    Toisaalta hienoa on tuollaisen kertomasi retken jälkeen ruveta odottelemaan jo uudenlaisia haasteita.
    Uljaat ovat maisemat joissa hiihtelitte. Näin keväällä saa todella huolehtia, että siirtyy ajoissa kotiin päin. Syvälle upottavassa hangessa on rankka edetä.
    Koillismaan Syötteen kulma on edelleen kovasti lumen peitossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähdettiin etelämmäs kesää vastaan ja siksi paketoitiin sukset. Sen mitä olen kuullut ja nähnyt kuvista, niin hiihtokelit Koillismaalla jatkuvat.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Karhunkierrosta voi kulkea myös vähän kerrallaan. Ristikallio on hieno päiväretkikohde.

      Poista
  5. Hei Seija. Olipa mukava postaus. Juuri tuon reitin ajattelin tsekata, jos pääsen kesäkuussa Rukalle... ja mahdollisesti saatan kävellä Ristikalliosta edemmäksikin.
    t.Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taivalköngäshän se siellä houkuttelee jo muutaman kilometrin päässä Ristikalliolta. Ollaan joskus kävelty päiväretki Puikkosuontieltä, niin että tehtiin pistot sekä Ristikalliolle että Taivalkönkäälle.

      Poista
  6. Upea paikka! Kevät näyttää jo saapuvan pohjoisessakin

    VastaaPoista