perjantai 23. huhtikuuta 2021

Hiihto- ja revontulikauden lopetus Kuusamossa

Olipa täydellinen lopetus talvelle 14.-23.4. Huhtikuun sää ei olisi voinut olla parempi. Öisin oli  muutama aste pakkasta ja se tiesi lentokeliä hiihtoladulle aamuisin. Ja nimenomaan aamuisin, koska lämpötila meni auringon noustua nopeasti plusasteiden puolelle ja ladut alkoivat pehmentyä. Minulla oli pitkästä aikaa harvinainen tilaisuus hiihdellä samoilla laduilla tyttäreni kanssa. Tosin, siinä missä minä hiihdin 10 kilometriä, hän hiihti 20. 

Puolenpäivän maissa oli vuorossa leppoisaa hiihtelyä karvapohjasuksilla. Hanki kantoi vielä, vaikka sen pinta olikin jo märkää ja pehmeää. Ehdimme käydä Riisitunturilla ennen tien kelirikkosulkua ja seuraavana päivänä nousimme Valtavaaran pohjoisrinnettä Suolammen laavulle tulistelemaan ja nauttimaan auringosta. 


Riisitunturin rinteellä auringossa ja kymmenen asteen lämmössä. Yöpakkasessa jäätynyt hanki kiiltelee vielä auringon valossa. 







Varhain aamulla ensimmäisinä hiihtäjinä Valtavaaran ladulla.


Puolenpäivän aikaan karvapohjilla Valtavaaran pohjoisrinteellä


Nuotiomakkaraa ja auringonpalvontaa Valtavaaran Suolammen laavulla






Yöpakkasen jälkeen ei välttämättä tarvinnut mennä latuja pitkin, vaan hanki kantoi hiihtäjää kunhan vain jaksoi lähteä liikkeelle riittävän aikaisin.  






Veskanjoen joutsenet ovat varmaan tottuneet ohi pyrähteviin hiihtäjiin.






Viimeiset hiihtelyt suolla 23.4. Sukset joutavat varastoon ja sitten vain odottelemaan vesien vapautumista, että pääsee melomaan. 




Hiihtokauden lopetuksen ohella sattui samaan aikaan revontulikauden lopetus. Lieneekö alitajunta herättänyt vähän ennen puolta yötä. Ikkunasta näkyi vahva revontulikaari. Sen loistoa ei edes Rukan katuvalot jaksaneet häivyttää. Sain nopeasti vaatteet päälle ja kiirehdin pihalle kameran kanssa. 






Takapihan lumikasan päällä seisten kuvasin revontulikoronaa, joka oli ehkä hienoin talven aikana näkemäni. 






Revontuliaktiivisuus jatkui seuraavankin yönä. Nyt ajoimme kauemmas katuvaloista jokirantaan. Puolenyön maissa rävähti taivaalle värikäs revontulinäytelmä. Se oli kuin loppunäytös koko revontulikaudelle, koska nyt yöt ovat jo niin valoisia, että mahdollisuus revontulien näkemiseen on tunnista kahteen kello yhden molemmin puolin. Ja tämä aika lyhenee joka päivä noin kahdeksalla minuutilla. 













22 kommenttia:

  1. Otroligt vackert, speciellt norrskendsbilderna !

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Revontulikausi on minun osaltani ollut vähän vaikea, mutta lopetus oli hieno.

      Poista
  3. Hyvästelit talvilatusi ja revontulet halusivat hyvästellä sinut. Luontosuhde elää!

    VastaaPoista
  4. Mahtavat revontulet!
    Ihana yhteiskuva teistä 💖.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.Siitä onkin aikaa kun viimeksi ollaan oltu tyttären kanssa samassa kuvassa.

      Poista
  5. Tuo kuva on mainio, jossa laavulla kasvot aurinkoon ja vieressä kahvitermari :) Muissakin kuvissa näkyy jo kevät.

    Minäkin odotan uimaan pääsyä. Kävin testaamassa viime viikolla, mutta jääpalojen seassa ei oikein vielä paljon voinut uida.

    Hyvää melontakautta Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laavulla oli uskomattoman lämmintä. Pieni suolampi on kuin kattila vaaran rinteessä, joten lämpö ei karkaa.
      Olen nyt Kuopiossa ja katselen ikkunasta kun jäät lahdella sulavat paikalleen.
      Ja kiitos toivotuksista, sinulle toivon hyvää uintikautta.

      Poista
  6. Me eletään kuin eri "planeetoilla". Kuvissasi on todella kevään tuntua, lumen vähetessä ja auringon paistaessa. Kaunista. Ja nuo revontulet, kiitos kun näytät niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on se vuodenaika kun erot Pohjois- ja Etelä-Suomen välillä on suurimmillaan säätilan ja lumen suhteen.

      Poista
  7. Nyt näkyy kuvissa jo sään lämpeneminen.

    Taivaalta saitte hiihtokauden loppumista juhlistamaan upeat revontulet.
    Jo Teillä passaa nautiskella Koillismaan luonnon kauneuden keskellä.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koillismaa alkaa valon ja lämmön myötä siirtyä kohti kevättä. Muuttolintujakin on on paljon.

      Poista
  8. Hienoja kuvia ja mukava päätös hiihtokaudelle. Nyt sitten odotellaan kesää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutaman viikon päästä toivon jo löytäväni ensimmäiset neidonkengät. Siitä se kesä alkaa.

      Poista
  9. Samanlaisia mietteitä minulla - ei huhtikuu olisi voinut olla upeampaa säältään. Sinulla on ollut huikea hiihtokauden lopetus. Loistavat hankiolosuhteet ja revontulten loimotus huippuna päälle.
    Minä ajattelin vielä vappuna hiihtää, kun luvassa on yöpakkasia. Eilen ei edes pätkäsuksilla ollut helppoa edetä, upposivat aivan liikaa märässä paksussa lumessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yöpakkaset ja aurinkopäivät tekevät huhtikuusta täydellisen. Minä kävin kanssa kokeilemassa pätkäsuksia sellaisena päivänä kun edellisyönä ei ollut pakkasta. Upposin polveen saakka vaikka olin kelkkauralla.

      Poista