perjantai 13. marraskuuta 2020

Marraskuuta Naruskalla

Muutama aste pakkasta ja maassa pari senttiä lunta. Oli hyvä tilaisuus lähteä käymään Naruskalla. Lunta oli ollut jo niin paljon, että ilman tien aurausta ei eräkämpän pihaan olisi päässyt. Mutta niin vain ensilumi hupeni olemattomiin. 

Marraskuun alkupuolen päivä on kaunis. Ajelen Kuusamosta kohti Sallaa. Noin 13 kilometriä ennen Sallan keskustaa pysähdyn Kaunisharjulla katsomaan näköalapaikalle valmistunutta rakennusta. Erikoisen näköisen rakennuksen katto ja seinät ovat lämpöpuuta ja runko tummaksi käsiteltyä piiluhirttä. 

Kaunisharjun levähdyspaikan julkisivu tielle päin


Rakennuksen rinteen puolella, katoksen alla on leveät penkit ja pöytä. 
Kaunisharjun levähdyspaikka




Matka jatkuu noin 80 kilometriä pohjoisen suuntaan, Naruskajoen varteen.

Sen verran on ollut pakkasta, että Naruskajoki on alkanut jäätyä. 
 

Vähän kerrassaan jääkansi kuroutuu kiinni


Päivän valoisa aika kuluu tupaa ja saunaa lämmittäessä. 


Pimeä tulee aikaisin tähän aikaan vuodesta. Revontulia ei näy, mutta taivas on tähtikirkas ja Linnunrata erottuu hyvin. 


 
"Näiden tähtien alla"


Aamuhämärissä pakkaan kamerarepun ja lähden jalan läheiselle harjulle. Nouseva aurinko värittää pilviä idän-kaakon suunnalla. 


Aurinko jää puiden taakse, mutta sen tietää nousseen kun Suoltioivan laki punertaa. 




Rovakaltioharjun uumenista pursuaa vettä tällä paikalla. Noin sadan metrin matkalla on jyrkkä rinne, jossa on useita lähdepuroja joiden vesi virtaa Naruskajokeen.




Naruskajoen Rovakaltiokoski


Tulen Rovakaltionojalle. Nyt on laskettava reppu maahan ja viriteltävä kameran jalusta. Tiedän, että tässä tulee kulumaan paljon aikaa. Rovakaltionojan vedet putoavat harjun rinnettä pitkin kivikkoisessa uomassaan. Pakkanen on jäädyttänyt kivien ympärille ja rannan varpuihin kauniita jääkoristeita.





Aurinko ei yllä valaisemaan jokiuomaa, mutta pilvet heijastavat valon veden pintaan. 










Vietän lähes kaksi tuntia noin sadan metrin pituisella matkalla jokirannan jääkoristeita ihaillen ja kuvaten. 


Auringon kiertorata on matala marraskuussa. Vähän ennen puolta päivää aurinko ei ole ehtinyt tuon ylemmäs. 










Kämpälle palattua sytyttelen nuotion. Pakkasta on vain muutama aste, joten hyvin tarkenee kokkailla ruokaa ulkona. 



  

Aurinkopaneeleista saisi valotkin tupaan, mutta kynttilän valo on tunnelmallisempaa. Hämärän alkaessa laskeutua istun pirtissä ja kuuntelen Radio-Suomea. Se on niitä harvoja kanavia joka näillä korkeuksilla kuuluu. Toki nettiyhdeydellä saisi muitakin kanavia, mutta jotenkin patteriradion kuuntelu sopii paremmin tähän ympäristöön. 


14 kommenttia:

  1. Kauniin harras retki. Ajattele, että olen nähnyt tuollaista tähtitaivasta monta vuotta sitten Joensuussa. Täällä Espoossa sitä en näe. Tuntee itsensä hyvin pieneksi tähtiä katsellessa. Kynttilänvalo oli oikea ratkaisu, se on niin tunnelmallista. Sinulla oli tosi ihana samoilupäivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naruskan kylän pohjoisosa Tuntsan erämaan äärellä on Suomen pimeimpiä paikkoja talviaikaan, keinovalojen ulottumattomissa.

      Poista
  2. Ihana Naruska! Tuli vähän jouluolo! Kummallista, ettei niillä korkeuksillakaan ole sanottavasti lunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin virtaus loka-marraskuun vaihteessa vei lumet Itä-Lapistakin. Vain Käsivarren Lapissa ja Utsjoen seudulla on lunta.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. "Vain pimeässä näkyvät tähdet, vain hiljaisuudessa kuuluu laulu" Näin runoili Maaria Leinonen

      Poista
  4. On metkan ja samalla pramean näköinen levähdyspaikka. Tuota ei kait ollt vielä kesällä 2019, kun kävin noilla seuduin.
    Hyvä ajankohta reissullasi. Ahkeroit paljon hienoja kuvia ja tunnelmoit kynttilän valossa radiota kuunnelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan vastavalmistunut on tuo lehvähdyspaikan rakennus. Toivottavasti säilyy ilman ilkivaltaa.
      Tuolla eräkämpällä ollessa tulee monista asioista lapsuus mieleen; ulkosauna, pimeys mutta toisaalta tähtikirkas taivas ja radion kuuntelu.

      Poista
  5. Kivasti aurinko punaa tuon pyöreän tunturin. Linnunrataa näkee tosi harvoin. Usein pilvistä tai sitten liikaa valoa kylältä päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Light pollution map-nettikartasta näkee Suomenkin pimeimmät paikat, joihin keinovalo ei yllä. Naruskan kylän pohjoisosa on hyvä paikka katsella tähtitaivasta.

      Poista
  6. Nyt on tunnelmaa kerrakseen! Hauska ja hieno taukopaikka, tunnelmallinen mökki, kauniit luonnon jäätaideteokset joella ja vau, mikä tähtitaivas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaiden päivien joukossa oli pari aurinkoista pakkaspäivää. Naruska oli hyvä kohde noille päiville.

      Poista