perjantai 29. toukokuuta 2020

Kiutakönkäällä tulvan aikaan

Lämmin sää joudutti lumien sulamista ja Oulankajoenkin pinta lähti nopeasti nousemaan. Vietimme vuorokauden Kiutakönkään ympäristössä veden nousua seuraamassa. Ihan korkeimman tulvan aikaan ei satuttu paikalle. Vesi on noussut vielä kolmisenkymmentä senttiä parin viime päivän aikana.
Nämä kuvat on otettu 26.-27.5. aamupäivän, iltapäivän ja aamuyön aikaan.

Rannoilla ja metsissä on vielä paljon sulamatonta lunta. Luontokeskuksen ranta 26.5.


Tiistaina aamupäivällä pääsi vielä hyvin kulkemaan Kiutakönkään ylimmän putouksen viereiselle kalliolle kuvaamaan. Vesi virtasi jo pitkin kalliota ja etsi uusia reittejä.






Aamupäivällä aurinko paistaa suoraan Kiutakönkään punaiseen dolomiittiseinään.




Iltapäivällä kuljin joen takarantaa katsomaan könkään kuohuja toisesta suunnasta.







Kapeassa uittorännissäkin on nyt runsaasti vettä. Kesäaikaan siinä on vain lammikoita uoman pohjalla.


Palasin alavirrasta metsän kautta. Se oli väärä reittivalinta. Lunta oli vielä paljon ja piti kierrellä kuivia ja sulia paikkoja etsien.


Kesäyössä on tunnelmaa. Kolmen aikaan aamuyöllä olen ainut kulkija, saan ihailla koskimaisemaa yksinoikeudella.


Vesi on noussut jonkun verran edelliseen päivään verrattuna.








Uittouomaa sillalta ylävirran suuntaan






Kello 4:45 aurinko alkaa valaista kalliota ylimmän putouksen vierellä.









Vesi huuhtoo jo kirjailija-toimittaja Reino Rinteen (1913-2002) muistomerkkiä. Kuparitaulussa on teksti: Älkää upottako likaisia käsiänne tähän jumalaiseen veteen, ihminen tarvitsee sitä. Reino Rinne vaikutti aikanaan suuresti siihen, että Kuusamon kosket, kuten tämä Kiutaköngäskin, virtaavat vapaana tänä päivänä.







Lopuksi pieni ihme Oulangalta. Kahlasin lumessa aurikoiselle rinteelle ja sieltä löytyivät kevään ensimmäiset neidonkengät.






Pohjanvariksenmarjakin kukkii


Samoin näsiä



Lisäys 31.5. Oulankajoen tulvahuippu oli 29.-30.05. Vedenkorkeus ja virtaama oli samalla tasolla edellisen kerran viisi vuotta sitten. Linkki vuoden 2015 tulvakuviin.

22 kommenttia:

  1. Hei seita! Taitaa tuossa kosken törmällä käydä aikamoinen pauhu,kun ihan normi elokuussakin siellä on vaikea kuulla ajatuksiaan.
    t.Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääntä riittää. Mutta oli hauskaa kun suomenpystykorvan haukku kuului kaukaa kosken kohinan yli. Vaikka vieressä olevan puhetta ei tahtonut kuulla.

      Poista
  2. Onpa komeat vesimassat, kuin koski olisi pillastunut. Tuo punainen seinämä on kaunis. Onneksi jo kesääkin sen verran, että kukkivia kukkia löysit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo keväinen tulvahuipun aika on kuitenkin aina vähän arvoitus. Se oli ennustettu olevan 27.5., mutta vesi oli korkeimmillaan 29.5.
      Pohjoisen kasveilla on kiire kukkimaan.

      Poista
  3. Kertakaikkiaan huikeat näkymät. Voi vain kuvitella millainen pauhu siellä kuuluu nyt. Kiitos kuvista jälleen.

    Ihana neidonkenkä♥Noita jos pääsisi joskus näkemään, eikös siellä Puijollakin ole se salainen paikka..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös kuullut, että Puijolla olisi joskus ollut neidonkenkää, mutta toisaalta Kuopion katoava kasvimaailma-kirjassa kumotaan tuo tieto.

      Poista
  4. Könkäät toden totta kuohuvat tänä keväänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oulangalla on tietääkseni selvitty ilman vahinkoja, toista on Kemijoella ja Ounasjoella, jossa alkaa olla vaaratilanteita tulvan vuoksi.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Vettä riittää. Nyt Oulankajoen pinta on jo alkanut laskea.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Suurtulvan aikaan Kiutakönkäälle muodostuu uusia putouksia.

      Poista
  7. Huikeat kuvat!

    Mahtavan voimakkaita elementtejä rinta rinnan kova ja iso kallio vastassaan kovaa kuohuva vesimäärä. Pistää nöyräksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiutakönkään kallioissa on merkkejä kiven ja veden törmäyksistä. Siellä on useita hiidenkirnuja.

      Poista
  8. Mahtavat kosket ja veden voima! Ja sitten kontrastina herkkääkin herkempi neidonkenkä. Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavasti sattuivatkin samalle retkelle komeasti kuohuva koski ja pieni hentoinen kukkakaunotar.

      Poista
  9. Kiutakönkäällä on mahtavaa luonnonvoimaa liikkeellä. Juhlavaa katsoa kuvinakin.
    Yllätyin, että neidonkenkä kukkii jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osannut odottaa, että vielä löytäisin kukkivan neidonkengän kun lunta oli vielä paljon maastossa. Mutta kukan suojainen ja aurinkoinen kasvupaikka oli ollut jo kauan lumeton.

      Poista
  10. Such beautiful photoes!Wonderful peacful Place :))))

    VastaaPoista
  11. Mahtavia vesimassoja. Neidonkenkä oli minulle yllästys. Olen luullut, ettei se noin pohjoisessa kasva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neidonkengän suurimmat esiintymisalueet ovat juuri pohjoisessa, Kuusamossa ja toisaalla ns. Lapin kolmiossa (Rovaniemi-Tervola-Yli-Tornio)

      Poista