sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Aamuja Kallavedellä

Syyskuun alussa auringon nousuaika ja normaali heräämisaikani kohtaavat. Ikkunasta vilkaisten voi arvuutella miltä aamutaivas näyttäisi siinä vaiheessa kun ehdin joko rannalle tai vesille. Monesti sää ei kuitenkaan ole sitä miltä se ikkunasta katsoen näyttää. Kun ehdin melontavajalle ja saan kajakin vesille on tuuli voimistunut ja vienyt yön jälkeen rannoilla viipyneen sumun pois. Tai pilvikerros on hiipinyt idän taivaalle peittämään auringonnousun. Kuluneella viikolla oli onnea. Kuvat ovat neljältä eri aamulta, joista kaksi vesillä ja kaksi rannoilta kuvattuna.

Ensimmäinen aamu Nurmisaaren rannalla: aurinko nousee Ollinselän takaa värittäen taivaanrannan ohutta pilvirintamaa.















Linssipalloon mahtuu koko maisema.




Toinen aamu joutsenien seurassa Vuorisalon edustalla kajakissa istuen.












Kolmas aamu: vastatuulessa Selän Lehtosaaren suojaan meloen.


Pienellä kallioluodolla pulisee teeri. Vaikka melon ihan lähelle en onnistu näkemään sitä, niin hyvin se on piilossa männynoksien suojassa.






Tuuli on nostanut sumupilvet jonoon Vanuvuoren päälle.


Neljäs aamu: on tyyntä ja ilmassa kosteutta. Nouseva aurinko värittää sumun läpi idän taivaan pilvikerrosta. Katsottavana ja kuvattavana on vaikuttava valojen ja värien näytelmä. Tällä kertaa seurana silkkiuikku.





















20 kommenttia:

  1. Satumaisen hienoja kuvia :) Kyllä noissa maisemissa ja väreissä sielu lepää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniit syysaamut vähän helpottavat kesästä luopumista.

      Poista
  2. En kestä! Niin kauniita maisemia, tuohon aikaan kun pääsee jalkeille, saa kokea hienoja tunnelmia! Upeat aamut ja hienoja pilviä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä on hyötyä kun on ollut ikänsä aamuvirkku ;)

      Poista
  3. Upeita kuvia! Niin kauniit värit... oih. Varsinkin loppupään kuvat ovat mieleeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin kun sumun lisäksi on vielä pilviä aamutaivaalla, on väriloisto taattu.

      Poista
  4. Toinen toistaan hienompia aamutunnelmia! Ihania kuvia!

    VastaaPoista
  5. Upeat, upeat kuvat ja tunnelmat!♥

    VastaaPoista
  6. Mahtavaa :-)

    Kaikkein eniten koukutuin kuudenneksi viimeiseen kuvaan.
    Olin heti valmis lähtemään matkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vahingossa osuin rannan venepaikalle kun yritin pensaikon läpi myryten löytää hyvää kuvauspaikkaa.

      Poista
  7. 'Aamujen aamua!' Muistaako kukaan Niilo Tarvajärveä, joka aloitti radiossa aamuohjelmansa näillä sukupolvelleni legendaarisiksi muotoutuneilla sanoilla. Yhtä legendaarisia ovat tänään Seita, sun aamukuvat!

    VastaaPoista
  8. Nuo auringonnousun värittämät aamut ovat hurmaavia. Värisävyt ovat täydellisiä. Varmasti nautinto meloa keskellä kauneutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noilla aamuisilla melontaretkillä ei kilometrejä kerry kovin paljon, enempi vain katselen ja kuvailen.

      Poista
  9. Wau, miten upeita kuvia! Ihan kertakaikkiaan uskomattomia toinen toisensa perään.

    VastaaPoista