torstai 19. syyskuuta 2019

Ruskakierros - Varangilta Karigasniemelle

Matkamme jatkuu E6-tietä länteen päin. Välimatkat Norjassa ovat pitkiä. Tienvarren viitta kertoo matkaa Narvikiin olevan yli 1000 kilometriä, siis E6 tietä käyttäen. Suorempaan sinne toki pääsisi Suomen ja Ruotsin kautta. Sinne päin mekin olemme menossa, eli Nuorgamiin.

Pykeijan risteyksessä pysähdymme ihailemaan avaraa näkymää Varanginvuonolle ja tasaista, nummimaista rantaa, jonka kasvillisuus on matalaa pensaikkoa ja värikästä riekonmarjaa. Päätämme tehdä kahdenkymmenen kilometrin piston Pykeijan kalastajakylään. Tie kulkee koko matkan Jäämeren rantaa.








Ankarissa olosuhteissa koivukin kasvaa maata pitkin.


Varanginvuono


Pykeijan talot ovat värikkäitä. Turkoosi vesi ja valkoinen hiekkaranta muistuttavat enemmän etelän lomakohdetta kuin Jäämeren rannan kylää.




Pienen koukkauksen jälkeen Tenon sillalle etsiydymme takaisin Nuorgamin tielle. (E6-tieltä ei ollut opastusta Nuorgamiin)  Nuorgamista löytyy rauhallinen, uudehko leirintäalue, Nivajoen leirintä. Läheiseltä venerannalta voi  katsella auringon laskua Tenojoen taakse.


Tenon kalastuskausi on ohi. Se varmaan selittää miksi leirintäalueella on hiljaista.


Leirintäalueen kodassa on mukava istua iltaa tulen loimussa.


Pienet revontulet syttyivät Tenon rannalle puolenyön aikaan.


Erikoinen valoilmiö syntyi rekan valoista vastarannalla. Auton tehokkaat lamput valaisivat koko tunturin.



Nuorgamista alkaa Tenon tie, joka kulkee Tenojoen varrella Karigasniemeen saakka. Tämä noin 150 kilometrin matka on varsinkin ruska-aikaan todellinen nähtävyys. Tien vartta reunustavat keltaisena hehkuvat tunturikoivumetsät. Ensimmäinen pysähdyksemme on Nuorgamin ja Utsjoen välillä oleva Välimaan saamelaistila. Kesällä tilan niittyjen huollosta ovat vastanneet lampaat. Hauskannäköinen ladon katto löytyy pihapiiristä.


Välimaan tila sijaitsee Tenon rantatöyräällä.


Kaunis portti johdattaa Tenon rantaan.




Utsjoen kunnassa on kolme Ailigas-nimistä tunturia. Tässä kirkonkylän lähellä oleva Ailigas, joka peilaa Ailigas-lampeen. Paikallinen asukas kertoi, että tällä rannalla kuvattiin Nelosen Kaamos-sarjaa. Sarjan kuvaukset on keskeytetty, eikä se ilmeisesti koskaan valmistu.


Juolukan ruskaväri vaihtelee punaisen eri sävyissä.




Jalkaudun Kuoppilasjoen rantaa kulkevalle polulle. Joen vedet tulevat kaukaa Paistunturin erämaasta.


Joen penkereeltä näkee tunturikoivikon yli Norjan puolen tuntureille.






Kuukkeli käy tervehtimässä kulkijaa


Ehkä tämä kuva selittää miksi Tenon tie kutsuu kulkemaan juuri ruska-aikaan.




Oikealla kohoaa Utsjoen toinen Ailigas-tunturi, eli Nuvvus Ailigas




Karigasniemellä jätämme Tenon rantatien ja käännymme kohti Kaamasta. Mutta ensin on pysähdys Sulaojan lähteellä ja luontopolulla. Sulaojan lähteen rannoilla on vielä kaunista koivuruskaa, mutta muuten ylänköalueilla on jo paljon lehdettömiä puita. Pohjoisen Lapin puunlehtiruska on kaunis mutta lyhytaikainen.





17 kommenttia:

  1. Kyllä on kaunista. Täällä puut ovat vielä vihreinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja Kuusamoonkin satoi ensilunta pari päivää sitten. Tosin ei jäänyt pitkäksi aikaa maahan.

      Poista
  2. Kyllä ruska on upeaa. Pykeijan talot istuvat mainiosti maisemaan. Ladoillekin on kasvanut tukka, wau :)

    VastaaPoista
  3. Ooh, mitä kuvia! Pykeija on nätti paikka. Olen käynyt kerran ja haaveilen uudesta käynnistä.

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Meillä on ollut hyvä tuuri Pohjois-Lapin ruskamatkoilla, niin tänäkin syksynä.

      Poista
  5. Mahtavat kuvat ja maisemat! Ihan hengästyttää.

    VastaaPoista
  6. Olen myös ihastunut tähän reittiin juuri ruska-aikaan. Kuviasi katsellessa sain tehdä retken uudelleen, kuvasi ovat niin upeita. Norjan puolelta Pygeija on minullekin mieluinen kohde ja nimenomaan Jäämeri, mutta Suomen lappi on niin kaunis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi hienoa nähdä tuo Tenon tie myös talviaikaan, silloin kun kaamosvalo valaisee huurteen peittämää tunturikoivikkoa.

      Poista
  7. Tenon maisemareitti on kaunis.

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Oli onni sattua paikalle juuri kun nuo maisemat oli parhaissa ruskaväreissään.

      Poista