Kajakilla Kuvansilla ja soutaen Sorsavedellä

Elokuun alku on mennyt liikkuen vesillä savolaisessa järvimaisemassa. Olen melonut kajakilla lyhyitä kierroksia mökkijärvellä, mutta perinteisen yöretken Sorsavedelle tein tällä kertaa soutamalla.

Iltamelonnalla tapaan kurjet. Melon kapeaa lahtea pitkin kun huomaan kaukaa lähestyvän kaksi matalalla lentävää suurta lintua; kurkiahan ne. En edes yritä ottaa kameraa esiin vaan jään katselemaan niiden lentoa. Huomatessaan minut ne nousevat vähän korkeammalle, mutta ohittavat minut niin läheltä, että siipien äänet kuuluvat. Kohta selän takaa alkaa kuulua kurkien kailotus. Ovat varmaan olleet järven takana olevan kylän pelloilla syömässä ja palaavat nyt yöpymispaikalleen suojaisen lahden pohjukkaan.

Kun melon takaisin mökille päin, huomaan kurkien seisovan vieretysten pienellä luodolla. Lakkaan melomasta ja kajakki lipuu hiljaa lähemmäksi kurkia. Hetkeen ei tapahdu mitään, sitten toinen kurki murahtaa hiljaa ja samassa ne ihan yhtä aikaa pomppaavat lentoon.

Lahden kuikkaparilla on ensimmäistä kertaa kaksi poikasta. Muina kesinä niillä on ollut vain yksi poikanen kasvatettavana. Poikaset ovat vielä pieniä ja siitä syystä kuikat varmaan väistelevät melojaa, vaikka yleensä tulevat lähelle kuikuilemaan. Jään seuraamaan auringonlaskua ja kuikkaperheen liikkeitä takarannalla. On ihan hiljaista.

Aamumelonnalla koetan tavoittaa sumua. Lahden kapeikkoon on kerääntynyt vain vähän sumua. Auringonnousun aikaan nousee pieni tuulenvire, joka alkaa liikuttaa sumukerrosta.

Aurinko on jo noussut, mutta on vielä metsän takana.

Auringon esiintuloa odotellessa kuvaan kallioluodon heijastuksia veteen. Tässä päällekkäisvalotus siten että toisessa kuvassa kamera on ollut ylösalaisin.

Aurinko tulee esiin, mutta sumu lahdelta on jo poissa. Tällä kertaa en päässyt seuraamaan auringonnousua sumun läpi.

Soutaminen on vähän mukavuusalueeni ulkopuolella, mutta tällä kertaa oli kätevämpää lähteä yöretkelle veneellä. Vaikka ei ihan niin kätevää kuin luulin. Suunnitelma oli heitellä tavarat veneeseen ja pukata vene vesille, mutta vesi oli karannut Sorsavedestäkin niin, että vene oli teloillaan kaukana rantaviivasta. Piti ensin työntää vene tyhjänä syvemmille vesille ja sen jälkeen kahlailla hakemaan tavarat rannalta.

Ensin on pari kilometriä sivutuuleen soutamista. Vene kiemurtelee ja keula tahtoo koko ajan pyrkiä tuulen suuntaan. Niemenkärjen ohitettuani käännynkin suoraan vastatuuleen, se on raskaampaa soutaa mutta helpottaa kun pysyn nyt paremmin suunnassa. Soutamisen ja melomisen välillä ratkaiseva ero on katseen suunta. Siinä missä meloja katsoo eteenpäin, niin soutaja katsoo taakse ja joutuu koko ajan kurkkimaan selän taakse suunnassa pysyäkseen ja nähdäkseen mitä on edessä. Siinä syy miksi mieluummin liikun vesillä kajakilla tai kanootilla.

Saaren länsirantaa katsoessa ihmettelee miksi saaren nimi on Lehto-Kukko. Mutta kallion ja mäntyjen takana on lehtipuulehto, jossa kasvaa metsälehmusta ja haapaa. Saaressa on äskettäin raivattu nuorta kuusikkoa, että lehtipuille jäisi paremmin kasvutilaa. Metsälehmus on Pohjois-Savossa levinneisyysalueensa pohjoislaidalla, joten sen elinoloja on syytä parantaa.

Sorsavedellä on paljon pieniä kallioluotoja, joissa kasvaa käkkyräisiä mäntyjä.

Tässäpä telttapaikka tulevalle yölle, pohjoisen suuntaan pistävä laakea kallio ja estettömät näkymät 180 astetta lännestä itään, eli leiripaikalta näkee sekä auringonlaskun että -nousun. En kuitenkaan pystytä telttaa jäkälien päälle vaan vähän ylemmäs sammal-sudenmarjamatolle. Jäkälikkö on rutikuivaa, joten on vältettävä sillä liikkumista etteivät jäkälät murennu. 

Kuikat ovat Sorsavedellä tuttu näky. Tämä pari pysytteli saaren lähellä koko ajan.

Majava pyöri myös saaren ympärillä. Puhuin juuri puhelimeen kun äkkiä huomasin sen olevan ihan lähellä rantaa. Tuli varmaan ihmettelemään mistä kuuluu ääntä. Se tuli vähän ajan kuluttua uudelleenkin ja loiskutti moneen kertaan vettä hännällään. Männikköisessä leirisaaressani ei kuitenkaan ole majavalle mieleisiä puita, joten en ollut mielestäni sen reviirillä ja majavan pesäkin oli toisessa saaressa vähän kauempana. Uiva majava toi mieleen alkukesän veneretkellä tällä samalla järvellä näkemämme majavaa suuremman nisäkäsuimarin. Tavoitimme hirven uimassa (avaa linkki) keskellä päivää. Harvemmin hirviä näkee uimassa varsinkaan päiväaikaan.

Sorsaveden rannoilla on paljon vesirajassa tai vedenpinnan alla olevia juurakoita. Vesi on jokus ollut paljon matalammalla. Kuvansijärven ja Sorsaveden välillä olevan Kilpikosken perkaus 1800-luvulla laivaliikennettä varten on ehkä laskenut Kuvansin pintaa ja nostanut Sorsaveden pintaa. Vai onko Sorsaveden pintaa on nostettu Sorsakosken voimalaitoksen vuoksi? Olisi mielenkiintoista tietää mistä syystä veden pinta on noussut ja milloin.

Tuuli tyyntyy auringon lopetellessa kiertoaan. Istun teltan edustalla, kuikat ääntelevät Kaijanselällä, vesi liplattaa rantakiviä vasten, on lämmintä eikä pienellä saarellani ole itikoitakaan.

Sain veneen kiinnitetyksi suojaiseen poukamaan. Laakea kivi koillisen puolella toimii aallonmurtajana.

Saaren aluskasvillisuus on paksua kunttaa, joka upottaa syvälle jalan alla. Kovin kuivaa vaan on joka paikassa. Voin vain kuvitella miten nopeasti tuli leviäisi saaressa. Lähistöllä on joskus ollutkin metsäpaloja saarten nimistä päätellen. On Palanut-Kukko ja Pitkä-Palanut. Niissä molemmissa on kyllä tällä hetkellä ihan hyvinvoivaa mäntymetsää, joten paloista on jo kulunut kymmeniä vuosia.

Hieno pilvimuodostelma on jäänyt lännen ja luoteen puolen taivaanrannalle. Kokeilen kahdeksan pystykuvaa yhdistämällä saada mahdollisimman paljon edessä aukeavaa maisemaa samaan kuvaan. (klikkaa kuva isommaksi)

Sama maisema yhdellä kuvalla esitettynä.

Aurinko piiloutuu hetkeksi pilven taakse ennen kuin se painuu kokonaan metsäreunan alapuolelle.

Viimeinen pilkahdus ja auringonsilta.

Auringonlaskun jälkeen punerrus jää taivaanrannalle ja heijastuu veteen. Veden pinnalla värit ovat syvemmät kuin taivaalla.

Herään yöllä kun tuuli rapisuttaa telttakangasta. En kuitenkaan jaksa nousta edes katsomaan kelloa. Pimeää näyttää olevan. Minulla on herätys laitettuna vähän vaille viisi koska haluan nähdä myös auringonnousun. Yleensä herään ajatuksen voimalla, mutta nyt en uskalla luottaa automaattiseen heräämiseen, ja niin siinä käykin, että puhelin herättää klo 4:40. Auringonnousuun on vielä parikymmentä minuuttia, mutta värikäs aamutaivas ennen auringonnousua on nähtävä.

Tuulen suunta on yön aikana muuttunut. Nyt puhaltaa koillisesta, joten paluumatkallekin on vasta- ja sivutuulta luvassa.

Auringon noustua ylemmäs punahehku muuttuu kullanväriseksi.

Ihmettelen taivaan värinäytelmää noin tunnin, sitten pujahdan vielä makuupussiin ja jatkan unia. Kello on vähän yli kahdeksan kun herään ja alan keitellä aamukahvia.

Aamiainen rannalla on yksi vesiretkeilijän ihanuuksista. Kalliolla on juuri sopivan kokoinen ja muotoinen kivi, jossa on hyvä istua ja keitellä kahvia. Pressopannun suojus on oma patenttini. Telttapatjan pala pyöräytetään pressopannun ympärille rullaantuvalla käsivarsiheijastimella. Se suojaa pannua kuljetuksessa ja pitää myös kahvin lämpimänä pannussa.

Primus Solo ja pressopannu kahvijauhoineen kulkevat pellavakangaspusseissa. Näillä pusseilla on tarina. Ne ovat alunperin olleet pankissa kolikkopusseina, pelastin ne kaatopaikkakuormasta ja nyt ne ovat kulkeneet mukanani retkillä kohta kolmekymmentä vuotta.

Teltta ja makuupussi ovat mukavasti kuivuneet aamiaisen aikana ja alan purkaa leiriä. Kuten herättyä jo totesin, niin tuuli on kääntynyt niin, että taas on soudettava vastatuuleen. Toki Sorsaveden saarisokkeloissa pääsee helposti suojaisille reiteille. Valitsemani reitti sivuaa kalasääsken pesäpaikkaa. Selän takaa kuuluu piipittävä "pjyyp, pjyyp, pjyyp", toinen lintu kaartelee veneen yläpuolella ja toinen istuu puun oksalla vartioimassa. Pahoittelen häiriötä ja ohitan paikan nopeasti. Sinne jäävät kuikat, majavat ja kalasääsket. Minä olen vain vierailija niiden asuinpaikoilla, kotiin tuomisina muistoja kirkkaan ja puhtaan veden välkkeestä, kesän lämmöstä ja karujen kalliosaarien kauneudesta.