tiistai 27. elokuuta 2019

Tapahtumia ja näkemistä Kuusamossa

Kesäisinä viikonloppuina lähes jokaisella paikkakunnalla erilaisia tapahtumia, niin myös Kuusamossa. Elokuun puolivälin lauantaina kävimme katsomassa näkymiä Kuusamon vesitornista ja osallistuimme Käylän kyläläisten järjestämään Taiteiden yöhön.

Kuusamon vesitorni on auki vain poikkeustapauksissa. Pari vuotta sitten kävin tornissa talvella Polar Nigh Ligh-festivaalin näyttelyssä. Nyt oli tilaisuus katsella Kuusamon keskustaa ja ympäristöä kesäaikaan.





Kauppa, kirkko, koulu, kahvila, kampaamo ja kylätalo. Harvasta maaseutukylästä löytyy noin paljon palveluja, Käylässä ne on. Ja onhan kylässä vielä pankkikin, vaikka nykyisin se toimii sivukonttorina ja on auki vain kahtena päivänä viikossa. Käylän kylällä on ympäri vuoden erilaisia tapahtumia kyläläisten järjestämänä. Esimerkiksi joulun aikaan kylän raitti on valaistu sadoin kynttilälyhdyin. Tänä kesänä Käylässä on esitetty näytelmää Huilunsoittaja koskella, joka sekin on kyläläisten omaa tuotantoa. Lauantai-iltapäivänä Käylän korpihovi oli tupaten täynnä yleisöä katsomassa kesän viimeistä esitystä. Kylätalossa oli nähtävänä paikallisten taiteilijoiden maalauksia, valokuvia, käsitöitä ja muuta taidetta.


Kylän läpi virtaavat Kitkajoen vedet. Käylänkoski on hieno nähtävyys kaikkina vuodenaikoina. Minun mielestäni se on parhaimmillaan pakkashuuruisena aamuna kun aurinko nousee kosken suvannon takaa ja värjää sumun vaaleanpunaiseksi.


K-kirjaimella alkavien kylän palveluiden luetteloon voi lisätä vielä yhden toiminnon, eli koskenlaskunäytökset. Kylän oma tukkipoika Jarmo Mustonen on tämän kesän aikana järjestänyt koskinäytöksiä useammankin kerran viikossa. Kylän fb-sivuilta, Leenan koskituvan sivuilta ja koskenlaskijan omilta fb-sivuilta löytyy ilmoitukset tulevista näytöksistä.






Käylänkoski jakautuu useaan haaraan, tässä pieni sivupuro.




Tätä maisemaa olen yleensä kuvannut pakkasaamuna.




Käylänkoski maantiesillalta kuvattuna.


Leenan koskitupa on viihtyisä punainen hirsimökki kosken rannalla. Nyt en kuvannut sitä, koska paikalla oli paljon ihmisiä ja tiedän, että kaikki eivät halua tulla kuvatuksi. Tässä on tien varralla oleva Leenan koskituvan viitta. Matkaa tuvalle päätieltä on noin 200 metriä. Kannattaa poiketa ohikulkiessa sekä koskella että kahvilla.

9 kommenttia:

  1. Virtaava vesi on aina kaunis ja vielä koskenlaskijat. Tulee vanhat suomalaiset elokuvat mieleen.

    VastaaPoista
  2. Onpa kaunista. Enpä tiennyt, että tuollaista koskenlaskuakin pääsee jossain päin Suomea katsomaan. Hienoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihan Käylän kylän erikoisuus. Kuopion Hotelli Rauhalahden Jätkänkämpällä on myös kesäaikaan tukkilaisnäytöksiä, mutta ne on tasaisella vedellä, ei koskessa.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Käylän kylä on kaunis ja tutustumisen arvoinen.

      Poista
  4. Kyläjuhlien tunnelma välittyy ihanasti kuvistasi.
    Kitkajärven vesistäkö pyydetään mainiota muikkua, jota Kitkan viisaaksi sanotaan? (kyselee nimimerkki muikkufani!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitkajärvellähän ne viisaat asustavat. Ja Kuusamon kaupoista niitä saa ja joskus toriltakin.

      Poista