keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Kevättä ja takatalvea

Olin viikonlopun Lahdessa koululaisen seuralaisena. Noihin päiviin mahtui  kauneinta alkukesää, mutta myös takatalvea. Onneksi olin pakannut mukaan kevytuntuvatakin ja pitkät kalsarit. Niitä tarvittiin erityisesti aamulenkillä, kun maanpinnassa oli vielä pakkasasteita yön jäljiltä.

Suihkulähde aamuauringossa. Myöhemmin kesällä suihkulähteellä on vesiurkunäytöksiä.




Pikku-Vesijärven puistossa oli kuuden aikaan aamulla hiljaista. Näin vain sorsia ja valkoposkihanhia.




Tuomi nupulla Kariniemenpuistossa


Vaahteran huippuhetket ovat syksyn ruskaloisto ja kevään kukinta, kun lehdettömässä puussa on vain kukat.






Vaahterankukka valopallossa (kaksoisvalotus)








Käenrieska on eteläinen kasvi jota ei meillä päin tapaa. Pikkuiset liljankukat ovat ihastuttavia.





Yön lumisateen jälkeen maahan oli jäänyt ohut lumikerros. Harvemmin kielon puikkomaiset lehdenalut nousevat lumesta.


Valkovuokot nuokkuivat jään ja lumen peittäminä.


Kevään vihreyttä ja talven tuulahdus Olavi Lanun Kaari-veistoksen luona Lanupuistossa.


Lehtokuusaman lehdillä oli paksut jäämöykyt.






Kangasvuokon kukinta oli jo lopuillaan, mutta vielä löytyi muutama kukkakaunotar varjoisalta paikalta.






Toukokuun lumisadetta




Lämpötilan vaihtelut saavat aikaan sumuja.


Sadekuuro lähestyy


Iltapilvet kaupungin yllä





22 kommenttia:

  1. Kangasvuokkoa en ole koskaan nähnyt.
    Olet niin taitava kuvaaja. Olen hieman yrittänyt ottaa sinusta mallia, että joka paikasta voi löytää kaikenlaista pientä kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kangasvuokko on melko harvinainen. Minäkin löysin ensimmäisen kerran kangasvuokon vasta muutama vuosi sitten. Kiitos, kuvausharrastus on jatkuvaa opettelua, mutta juuri se tekee sen mielenkiintoiseksi.

      Poista
  2. Tosi hienoja sääkuvia ja urbaanimaisemaa. Taidat olla aamuihminen, löydät sellaisia tunnelmia, joista meillä nukutaan ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuo aikasin herääminen taitaa olla sukuvika. Isäni oli aamuvirkku, samoin kumpikin lapseni.

      Poista
  3. Parece que la primavera se impone.
    Un saludo,

    VastaaPoista
  4. Oi, suihkulähteet ovat jo päällä. Vesiurkuja käyn usein keäsisin Lahden reisssulla katsomassa. Olet kyllä saanut syntymäkaupungistani taas kiintoisia ja kauniita kuvia. tulee melkein jo nostalginen olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin yllätyin kun suihkulähde toimi vaikka oli ollut pakkasöitä. Aina Lahdessa käydessä "joudun" rannalle ja Kariniemen puistoon.

      Poista
  5. kevät ja talvi yhdessä. Mahtavat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu, että tässä on jotain taikaa. Aina kun teen kevätretken Etelä-Suomeen niin takatalvi yllättää.

      Poista
  6. Asun Kymenlaaksossa, tuo käenrieska on hieno kevätkukka, meillä on sitä omenapuiden alla valtoimenaan scillojen kanssa, sehän kestää hienosti ensimmäiseen ruohonleikkuuseen saakka ja nousee joka kevät entistä ehompana uudelleen. Ei synnyinseudullani P-Karjalassa sitä ollut myöskään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käenrieska on kyllä kaunis. Kovasti eteläinen kasvi se on.

      Poista
  7. Hienot kuvat, myös nuo urbaanimmat. :)

    VastaaPoista
  8. Amazing photos, all of them are fantastic.
    Have a nice Sunday
    Maria
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
  9. Takatalvi osaa ja kehtaa yllättää, vaikka tänäkeväänä sitä jotenkin arvelikin sen tulevan.
    Koillismaalla s ei pahellin haittaa tehnyt, vaikka pakkast oli öisin ja lunta tuli reippaasi vielä entistän päälle.
    Käenrieska on kauniin herkkä kukka. Niitä oli entisen korini pihassa, samoin nautin pihavaahteroiden kukinnosta keväisin.
    Toivomuslistallani on edelleen kangasvuokko ja kukkiva näisiä. Marjat oksilla olevan näsiän kasvupaikan tiedän, mutta sinne en pääse kukinta-aikaan.
    Kaunista kuvaamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oulangan kansallispuistossa on näsiää, esimerkiksi Luontokeskukselta lähtevän Hiidenhurmoksen varrella. Koillismaalla se kukkii juuri näihin aikoihin.

      Poista