torstai 2. toukokuuta 2019

Ensimelontaa jäitä väistellen

Sunnuntaina 28.4. pääsin ensimmäistä kertaa uittamaan kajakkia Kallavedessä. Sanon uittamaan, koska jäitä oli vielä niin paljon kajakkivajan lahdella, että melontamatka jäi lyheksi. Pääsin pujottelemaan rannan ja jään reunan aukosta vähän selvemmille vesille, muutaman sadan metrin pituiseen sulapaikkaan. Jään reuna oli vielä niin kovaa, että ei melalla kopauttamalla särkynyt.




Sopivasti kuvakulmaa hakien näyttää ettei jäitä ole missään.


Pitemmälle ei tällä kertaa päässyt


Maltoin odotella vapunpäivään asti ennen kuin tein uuden yrityksen vesille. Nyt oli jo pitemmälti vapaata vettä. Virallinen Kallaveden vapautuminen jäistä oli jo 27.4. mutta se tilanne oli vain mittauspaikalla. Lahtiin ja salmiin oli vielä pakkaantunut jäälauttoja.


Lokit ei paljoa piittaa melojasta. Tämä pariskunta taiteili keskellä salmea vedenalaisella kivellä.






Saaren toisella puolen tuli jäät vastaan. Ehkä läpi olisi päässyt, mutta en viitsinyt lähteä rikkomaan puumelaani, enkä naarmuttamaan kajakin pohjaa.




Lokitkin viihtyivät jäällä. Näin tuon parin sekä meno- että tulomatkalla samassa paikassa. Tuo toinen seisoi koko ajan yhdellä jalalla.




Mökkijärvellä jäät olivat jo kauan sitten sulaneet mökin puoleiselta rannalta, mutta salmi oli puoliväliin jäässä. Olin pihalla puuhailemassa, kun yht'äkkiä alkoi kuulua kohinaa ja omitusta suhinaa. Etelätuuli oli saanut jäälautan liikkeelle ja työnsi sitä kohti mökkirantaa. Seipäällä aseistettuna särjin jäätä sitä mukaa kun se työntyi laituria kohti. Onneksi se oli jo niin pehmeää, että särkyi iskun voimasta. Oli hienoa katsella kun viimeinenkin jäälautta lipui ohitse ja mureni rantakiviin.


Viime viikolla nähtiin koko Suomessa värikkäitä auringonnousuja ja -laskuja. Ilmatieteenlaitoksen mukaan ilmakehässä ei ollutkaan Saharan hiekkapölyä kuten jossain oli kerrottu, vaan Itä-Euroopan ruohikkopalojen tuhkaa. Pilvi oli Suomen eteläpuolella ja osin eteläisen Suomen päällä. Se koostui siitepölystä ja Venäjän, Valko-Venäjän ja Ukrainan metsä- ja ruohikkopalojen tuhkasta.













Vaivero kukkii yleensä äitienpäivän aikaan, mutta nyt se oli avannut kukintonsa jo vappuaatoksi.






Viimeiset jäät






16 kommenttia:

  1. Oi, tuo kevään ensimelonta, se on parasta!
    Muistan kyllä eräänkin kerran Näsijärvellä jäälauttojen seassa ja toppatakki plus myssy ja hanskat sekä paksut housut aukkopeitteen alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toppatakkiin on joskus pitänyt turvautua, mutta nyt riitti kun melonta-anorakin alla oli ohut neopreenipaita.

      Poista
  2. Vaivero on minulle taas yksi tuntematon kasvi.
    Katsoimme eilen miehen kanssa Youtubesta monta tuntia kajakkivideoita. Yksi kertoi kolmen saksalaismiehen melontareissusta Göteborgista Tukholman kautta Helsinkiin. Toisessa pariskunta meloi Sardinian ympäri. Aivan mahtavia maisemia molemmissa.
    On kyllä hieno harrastus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaiveron levinneisyysalue on enempi Itä- ja Pohjois-Suomessa. Suomessakin tehdään pitkiä melontavaelluksia, mm. rannikkomelonta Torniosta Virolahdelle.

      Poista
  3. Oli varmaan kiva meloa talven jälkeen?

    VastaaPoista
  4. Sinä sujautat kajakkisi heti vesille, kun jäät antaa myöten. Hienoa hommaa. Kumpaako kajakistasi kuvasit, auringonnousua, vaiko -laskua?
    Täällä on vedet vielä jäässä ja lumi alkaa taas peittää kauttaaltaan maiseman, sillä eilisen ja tänäisen päivän on tuiskuttamalla satanut lunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri nyt tuiskuttaa Kuopiossakin ja lunta on jäänyt maahankin. Takatalvi tuli. Auringonlasku- ja nousukuvat on otettu rannalta käsin.

      Poista
  5. Mahtavaa, olet tehnyt tämän kevään ensikajakoinnin! Varmasti hieno tunnelma!
    Upeita kuvia, näiden äärellä ei voi kuin huokailla ihastuksesta.
    Täällä yllätti takatalvi, toissayönä alkanut puhuri on peittänyt maisemat tykkänään kunnon lumivalkeaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmat on vähän oikutelleet viime aikoina ja takatalvi on yllättänyt täälläkin.

      Poista
  6. Siellä ei vielä tarkene meloa ilman kintaita.

    Ihania kuulakkaita melonta kuvia.
    Upeita ilta-auringon värjäämiä kuvia.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmä vesi ja kylmä tuuli on yhdistelmä jolloin on paras pukea neopreenikäsineet.

      Poista
  7. Kuvistasi välittyy viehättävä kevättunnelma! Linssipallon kanssa otetut kuvat ovat kiehtovia, itsekin hankin jokin aika sitten oman lasipallon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linssipallolla saa vaihtelua kuviin. Huomasin, että kannattaa varoa pitämästä sitä kädessä auringonpaisteessa. Linssipallo toimii kuten polttolasi.

      Poista
  8. Mahtavat kuvat ja maisemat jälleen kerran :-)
    Nyt vain lisää kuvia melontareissuilta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava oli päästä vesille. Tänä keväänä vaihto suksista kajakkiin sujui aika nopealla aikataululla.

      Poista