keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Alkukesää Oulangalla

Perinteinen Oulangan kevätretki siirtyi tänä keväänä toukokuun lopulle. Jännittyneenä odotin, mitä kukkia löytyy vai löytyykö vielä mitään. Vuodet ovat niin erilaisia ja lämpimän tuulahduksen jälkeen on ollut kosteaa ja kylmää.

Vielä tänä kesänä Liikasenvaarantiellä Käylän kylän ja kansallispuiston rajan välillä on tietyöt käynnissä ja nopeusrajoitus 30-50 km/h. Mutta syksystä alkaen voi Oulangalle huristella leveää ja päällystettyä tietä, on sitä odotettukin.

Ensimmäisenä polun varrella tervehtii näsiä. Syvemmällä metsässä näsiän kukinta on parhaimmillaan, mutta aurinkoisella rinteellä se alkaa olla jo ohi.




Punahuulinen sianpuolukka löytyy etelänpuolen kalliopahdalta.


Viherraunioinen piilottelee kallion kolossa


Olen huono tunnistamaan orvokkeja, mutta arvelen tämän olevan hietaorvokki.


Tämän kukan näkemistä odotin ja jännitin. Ensimmäiset neidonkengät ovat jo ehtineet kukkaan.






Toinen odotettu kukkija on lapinvuokko. Nyt löytyi vasta muutama auki oleva kukka.


Oulangalla käydessä on kuljettava myös Kiutakönkään rantoja, ihaillen kuohuvaa koskea ja kuunnellen sen pauhua. Suurin tulva on jo ohi, mutta vielä virtaa runsaasti vettä jokiuomassa.


























20 kommenttia:

  1. Upeita kuvia kukista. Olet taitava valokuvaaja. Maisemat vievät sielun mennessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Oulangan maisemat ovat ainutlaatuisia.

      Poista
  2. Ooh, miten herkän kauniit kuvat metsänpohjan kukkijoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina yhtä suuri ihme löytää nuo kauniit pienet niin pian lumien sulamisen jälkeen.

      Poista
  3. Herkän kauniita kuvia kukista sadepisaroineen.
    Mahtavaa on veden vauhti pyörteineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pisaroita riitti tällä kertaa. Onneksi ei kuitenkaan koko ajan satanut.

      Poista
  4. Könkäitten keväisiä kuohuja on komea katsella. Kuvistasikin melkein kuulee veden kohinan. Ja miten kauniita kukkia taas löysit. Possunpuolukkakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi joskus yrittää kuvata videoita, että saisi äänenkin kuvaan.

      Poista
  5. Kukista niin kauniita kuvia. Upeita kuohuja.

    VastaaPoista
  6. Kiitos! On kiva katsella kuviasi tuosta upeasta koskesta, jonka partaalla olen saanut kerran käydä. Kuusamon kukkia en silloin nähnyt. Ihania vesipisaroineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkien sesonkin on aina niin lyhytaikainen ja vaihtelee vuosittain kesän edistymisen mukaan. Kiutaköngäs on vaikuttava näky sekä talvella että kesällä.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Suuri koski ja pienet kukat, siinä Oulangan viehätys.

      Poista
  8. Kyllä noita maisemia pitkin kelpaa kulkea, myös näin kuvien kautta! Kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainutlaatuinen paikka Suomessa. Hyvä, että sinne kulkeminen helpottuu tien kunnostuksen myötä.

      Poista
  9. Taianomaisen kauniit kuvat kukkasista!

    VastaaPoista