tiistai 4. joulukuuta 2018

Rukan Mastolta ja jääveistospolulta

Forecan lumensyvyyskartan mukaan Kuusamon seutu on tällä hetkellä Suomen lumettomimpia paikkoja. Kartan mukaan 4.12. Pohjois-Kuusamossa ja Etelä-Sallassa ei ole lunta. Muut lumettomat paikat löytyvät rannikolta. No, ei maa ihan musta ole, huurretta ja ohut kerros lumihärmää on maassa. Tilanne on muuttumassa, lumisade on alkamassa Koillismaalla juuri nyt.

Rukan Masto on tähän aikaan vuodesta helpoimmin saavutettavissa oleva paikka auringonnousun tähystelyyn. Yleensä jatkan Mastolta Juhannuskalliolle, mutta eräänä aamuna aurinko pääsi yllättämään ja ehdin vain laskettelurinteen ylätasanteelle seuraamaan kun aurinko nousi pilvien raosta.


Mastolta Rukakeskuksen suuntaan näkyy vain lumipilvivyöry. Laskettelurinteiden lumitykit ampuvat lakkaamatta uutta lunta rinteisiin. Nyt voimakas länsituuli työntää lumipilviä Rukan laen yli kohti itää Vuosselin suuntaan.




Etelän suunnalla on luonnonpilveä, josta auringonvalo yrittää puskea läpi.






Matalalla liikkuvat lumipilvet auringonvalon värjääminä.






Kuljen Maston laella kuvaten alati muuttuvaa maisemaa. Kovassa tuulessa silmät vuotavat vettä ja silmälasit jäätyvät. On vähän väliä puhdistettava laseja. Kylmä ei tule, vaikka tuulen ja pakkasen yhteisvaikutus on parinkymmenen pakkasasteen luokkaa. Kokemus on opettanut pukemaan riittävästi kerroksia.












Rukan kylän lähelle on äskettäin valmistunut jääveistospolku. Noin kilometrin mittainen polku on Kuru-rinteen pohjoispuolella, pienellä metsäisellä kukkulalla. Polku on tehty lumikenkäilijöitä ajatellen, mutta varmaan se tulee kovettumaan niin paljon, että jalankin pääsee jääveistoksia katsomaan. Nyt tietenkin pääsi jalan, koska lunta maassa oli vain pari senttiä ja sekin lumitykkien puhaltamaa. Paikalle voi tulla myös gondolihissin yläasemalta laskeutuen. Rukan kylältä polulle pääsee seuraamalla Karhunkierroksen reittiä hyppyrimäen juurelle.

Jääveistokset ovat pienellä alueella kukkulan kylän puoleisessa päässä. Pari valokaarta, muutama valoin koristeltu puunrunko ja viisi erilaista värivaloin valaistua veistosta sieltä löytyy.






Jääveistokset pääsevät varmaan paremmin esille sitten kun puihin tulee lunta.










Jääveistos taustanaan juuri lumetuksessa ollut Kururinne.




Jääveistospolku näkyy kartalla tummansinisellä merkittynä.

26 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Pilvisen sään jälkeen nuo värit ilahduttavat. Ja tuo sävymaailma avautuu vain silloin kun päivä on lyhyt.

      Poista
  2. Aivan upeita kuvia♥ Mukavaa alkanutta viikkoa ja ihanaa joulun odottelua♥

    VastaaPoista
  3. Huikean kaunista talven alkua maisemassa! Huurteinen metsä ja lumisumuiset tunturit. Upeasti valaistua jääveistotaidetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kontrasti pilvisen, pimeän päivän ja tuon valon välillä on iso.

      Poista
  4. Hei! Nuo maisemakuvat ovat niin upeita. Jääveistokset näyttävät tosi taidokkailta.

    VastaaPoista
  5. Kaikkea kivaa siellä Rukalla. Ja kuvat taas lumoavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monenlaista uutta on tarjolla Kuusamon kävijöille.

      Poista
  6. Hieno idea on valaista nuo jääveistokset. Siellä on sentään lumihärmää maassa, täällä tarvotaan kurassa ja vesisateessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan vain, että tulisi lisää lunta. Silloin jääveistospolku tulee olemaan parhaimmillaan.

      Poista
  7. Upeita maisemia ja jääveistoksia!

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Rukalla on lyhyen kävelymatkan päässä monta kiinnostavaa paikkaa.

      Poista
  9. Thanks for sharing these wonderful photos.
    Amazing landscapes and sculptures.
    Greetings
    Maria
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
  10. Kyllä nuo luonnon omat "jääveistokset" huurteiset käkkäräpuut, vetävät hyvin vertoja tehdyille jääveistoksille, hienoja toki nekin. Ihania kuvia taas, kuten aina.

    VastaaPoista
  11. Kiva idea tuollainen jääveistospolku. On tavallaan jokin "syy" lähteä lenkkeilemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sijainti on hyvä vaikka Rukan ulkomaalaisia vieraita ajatellen, kun on ihan näköetäisyydellä kylän keskustata.

      Poista
  12. Ei ole paljon Rukalla lunta. Siellä on lumen tykitys varmaan ahkerasti käynnissä.
    Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuonne kiivetessä väistelin juuri lumitykeistä tuiskuavaa lunta.

      Poista
  13. Lumoavan kaunis ja pehmeä aamuvalaistus ja maisemat Rukalta, kylläpä tykkäsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo valot ovat vain olleet kovin harvinaisia viime aikoina. Kovin pilvistä on ollut.

      Poista