perjantai 23. maaliskuuta 2018

Sorsatunturilla

Sorsatunturi sijaitsee Pohjois-Sallassa Tuntsan erämaa-alueen eteläosassa, itärajan läheisyydessä. Tunturin laelta on rajavyöhykkeelle matkaa alle kilometri ja varsinaiselle rajalle nelisen kilometriä.
Parikymmentä vuotta sitten jaksoin vielä omin voimin hiihtää Sorsatunturiin ja takaisin yhden päivän aikana. Nykykunnolla ja polven kestävyydellä tuo lähes 30 kilometrin matkan hiihto ei enää onnistuisi. Avuksi tuli nuoremman sukupolven edustaja moottorikelkkoineen. Mummo pakattiin kyytiin liukulumikenkien kanssa ja lähdettiin kohti Sorsatunturia.

Yö oli taas ollut kylmä, aamulla kahdeksan aikaan oli vielä 25 astetta pakkasta. Mutta auringon noustessa ylemmäs alkoi ilma nopeasti lämmetä. Siitä huolimatta pukeuduin kelkkakyytiä varten michelinukoksi, päällimmäisenä pilkkihaalari.

Kurun laidan koivut ovat vielä kuurassa. Tästä Sorsakuusikon eteläpuolen kurusta paikallistan sijaintimme, enää ei ole pitkä matka Sorsatunturin juureen.




Sorsatunturi on Sallan korkein tunturi, 628 mpy, joten näköaloja riittää kauas joka suuntaan. Hiihtäen tai kävellen kohti tunturin lakea maisema avautuu hitaasti, kelkkakyydissä istujalle näkymä lävähtää silmille hetkessä. Yht'äkkiä tullaan puiden välistä keskelle avaraa, puutonta rinnettä jota ympäröivät tunturit joka puolella.


Tunturin lakea peittää kovaksi jäätynyt hanki.


Pohjoistuuli tuo mukanaan ohutta lumikidepilveä, joka suodattaa auringon valoa.






Huoltokelkka suuntaa kohti Sorsakotaa. Minä jään liukulumikenkien kanssa suojaiseen paikkaan aurinkoon ihailemaan ympäröivää maisemaa.


Etelänpuolella kuusien tykyt ovat jo osittain pudonneet.


Lännen suunnalla on pilveä, mutta ne eivät uhkaa niin kauan kun tuulensuunta on pohjoisessa.


Edessä on lähes kaksi kilometriä alamäkeä. Matkalla laskeudutaan 220 metriä alemmas.


Luoteessa kohoaa Kaunisoiva. Sorsavuotson suoaluetta ei vielä näe Sorsatunturin jyrkän rinteen takaa.


Etualalla Jäkälätunturi ja kauempana Takkaselkätunturi. Takkaselkätunturin nimi tulee lähellä tunturin lakea olevasta kalliopahdasta.  Se erottuu kuvassa kohoumana.


Pilvet kiertävät Sorsatunturin huippua. Tuolla istuin hetki sitten lumikidepilven keskellä.


Puuraja lähestyy. Nyt näkyy jo Jäkälätunturin juurella oleva Sorsavuotson kapea suoalue.


Keli on liukulumikengille paras mahdollinen. Hanki upottaa vain muutaman sentin ja kuiva kidelumi jarruttaa niin, että vauhti ei kasva hallitsemattomaksi alamäessä.


Tulen rinteen puolivälin tykkyvyöhykkeelle. Tykkylatva kumartaa kohti Sorsatunturin huippua.














Alarinteen kuuset ovat jo alkaneet kuoriutua lumikuormastaan.


Matala Sorsakota lähes piiloutuu hankeen. Tuiskusäällä tai pimeällä sen sijaintia ei ole helppo havaita. Kota on hienolla paikalla, kannaksella suojuottien välissä. Sorsatunturikin näkyy kodalle.


Kodan penkit ja lattia on tehty vesivanerista. Lattia on vaarallisen liukas.








Evästeltyä lähdemme paluumatkalle. Matkalla pysähdymme Sorsajoen ylittävällä sillalla. Sorsajoki pysyy monin paikoin sulana koko talven.

19 kommenttia:

  1. Tuonne ei ihan niin vaan mennä. Komeaa on. Hyvä kun sait kyytiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman kyytiä olisi jäänyt Sorsa näkemättä. Hieno reissu.

      Poista
    2. Samaa mieltä. Kyllä pitää ottaa ihan asiaksi että tulis itelläkään lähettyä.

      Poista
  2. Mahtaa kuuset huoahtaa päästessään eroon lumikuormastaan, alkavat taas olla oman näköisiänsä:)
    Upeat kuvat jälleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringon voimalla lumet saa lopulta kyytiä vaikka pakkanen yrittääkin vastustaa.

      Poista
  3. Aivan ihania talvikuvia! On kyllä upeat näkymät kodalta..tuolla on kiva evästellä:) Mukavaa alkavaa viikonloppua❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näen sieluni silmin tuon kodan kuutamolla tai revontulien valossa. Siinä olisi tavoitetta.

      Poista
  4. Kyllä on upeat kuvat jälleen ♥

    VastaaPoista
  5. Sivuillasi Seita olen tänä talvena päässyt tutustumaan erityisesti tykkylumen luomiin hahmoihin. Varsinainen satumaailma! Kiinnostaa sekin, huomaako niiden keskellä hiihtäessä lumen hahmoluonteen vai ilmeneekö se vasta kuvassa. Kiitos upeasta kuvaretkestä maisemaan, johon selkä-lonkkakipuinen ei enää pääse. Toivottavasti polvesi kestävät vielä monta retkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne hahmot on siellä paikanpäällä yhtä eläväisiä. Hiljainen kansa lumipuvuissa.

      Poista
  6. Luminen metsä, sekä läheltä että kaukaa, on kyllä kaunis! Ja joki, aivan kevättä jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yöpakkaset yrittävät pitää talvea yllä, mutta aurinko vie lopulta voiton. Kevät tulee, vaikka hitaasti.

      Poista
  7. Mahtavat näköalat! Käytätkö minkälaisia aurinkolaseja? (pitäisi jostakin löytää lasit, jotka on suojattu myös sivusta). Lumi sokaisee aivan valtavasti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ihan tavalliset polaroid-lasit. Kyllä illalla silmät tuntuivat väsyneiltä ja kirvelivät, parempaa suojaa olisi tarvittu. Valon määrä on niin valtava.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Aurinkolasit on välttämättömät. Valoa tulvii joka puolelta.

      Poista
  9. Esittelyssäsi on vallan upea kohde. Kiitos.
    Itse tiedän vain nimeltä Sorsatunturin. Huikeat näkymät todella.
    Minunkin pitäisi joku kerta kokeilla lumiliukukenkiä. Mielessä on ollut, mutta kokeilematta on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matka Sorsatunturiin on vaivan arvoinen. Olen käyttänyt jo kuusi talvea liukulumikenkiä ja tykkään kovasti.

      Poista