perjantai 27. marraskuuta 2015

Puijonsarven laavu, Puijonnokka

Talvi käväisi alkuviikolla Kuopiossa. Oli lunta ja vähän pakkastakin. Huippuhetki oli tiistaina, kun aurinko näyttäytyi muutaman tunnin ajan. Siinä sitten olikin se talvi. Nyt lumet on haihtuneet melkein kokonaan.


Kauniin talvipäivän retki suuntautui Puijonsarven näköalapaikalle, jonne on syksyn aikana valmistunut uusi laavu.


Puolenpäivän jälkeen matalalta paistava marraskuun aurinko valaisee Puijon rinnettä.


Nuotiopaikan tulisijassa savuavat kekäleet edellisten kävijöiden jäljiltä. On helppo viritellä uudet tulet.


Lumiset puut ja sininen järvenselkä, harvinaista kauneutta.



















Puijonsarven laavun paksut hirret ovat peräisin Puijon metsien tuulenkaadoista. Laavun pöytä ja tulipaikan penkit on veistetty mukurakuusesta.



mukurakuusipöytä (kuvattu 3.11.)

mukurakuusipenkki (kuvattu 3.11)

Marraskuun aurinko ehtii painua horisonttiin ennen kuin se yltäisi paistamaan laavulle. 


Pilvet alkavat levittäytyä lännen suunnalta. Muutaman tunnin aurinkovierailu on kohta ohi.

Lisäys 21.12. Nimikilpailussa uusi laavu on saanut nimekseen Puijonnokka. Lisäsin nimen otsikkoon.

12 kommenttia:

  1. Kauniit maisemat on sieltä alempaakin Kallavedelle. Upea muhkurapöytä ja -penkki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puijonsarven laavun ympäristö on niitä harvoja paikkoja josta on näkymät Kallavedelle. (jos torninäkymiä ei oteta huomioon)

      Poista
  2. Beautiful!!! Your photos are fantastic! Warm greetings from Montreal, Canada. :)

    VastaaPoista
  3. Komealle paikalle laavu on rakennettu, kyllä kelpaa tuolla tulistella ja katsella kaunista suomalaista maisemaa. Ja sääkin suosinut retkeäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä harvinaisia aurinkoisia päiviä marraskuulla.

      Poista
  4. Laavupaikka, niin näköalojensa suhteen, kuin pöyä-, penkkikalustoineen komea. Tuli mielee laulu...Kallaves, Kallaves, suarines ja salamines! Tokko suanen koskaan ennee kiertee Puijonsarven nennee,
    Sinä kiersit kaiketi sitä nennee tuas.
    Noita maisemia on kehuttu, eikä suotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon Kallavesj-laulun sanoittajan, Aaro Jalkasen, muistomerkki on lähistöllä.

      Poista
  5. Ihana taukopaikka! Jos olisi viikolla luvattu nätti sää huomenna toteutunut, olisin "pakottanut" miehen luontopolulle! Vaan kun ei taida. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiistaipäivän aurinko oli piristävä poikkeus harmaudessa.

      Poista