torstai 12. marraskuuta 2015

Myllykoski lumen ympäröimänä

Puolen päivän aikaan Juuman tie on vielä auraamaton. Edellisyönä on taas tullut lunta lisää viitisen senttiä ja uutta tulee koko ajan. Viikossa lumen määrä on muuttunut nollasta lähes kolmenkymmenen sentin kerrokseen.

Sulan maan aikaan kapea puro metsän keskellä jää huomaamatta. Nyt sen musta vesi luo kontrastia valkoisuuden keskeltä.


Luminen heijastus purovedessä.






Myllykosken polulla on yhdet jalanjäljet. Muitakin lumessatarpojia on siis liikkeellä.




Vettä on nyt runsaasti Kitkajoessa.


Pieni pensas rannalla on jäänyt tulvaveden saartamaksi.




Tavallisesti edessä olevasta puunrungosta roikkuu pitkiä jääpuikkoja. Nyt ei roiku, koska vettä on niin paljon. Eli vedenpinta on reilut parikymmentä senttiä korkeammalla kuin normaaliveden aikaan.








Sen verran on pakkasta, että jääpuikkoja on kertynyt laiturin reunaan.


Kosken vakioasukas, koskikara, järjestää sukellusnäytöksen. Se lennähtää kosken niskalla veteen, sukeltaa virran mukana ihan lähelle ensimmäistä kuohua ja viime hetkellä pomppaa aallosta lentoon. Ja tekee heti perään saman sukelluksen uudelleen. Tätä jatkuu useita kertoja. Lopuksi se istuu kivelle ja alkaa sukia itseään. Koskikara pitää höyhenpukunsa vesitiiviinä sukimalla höyheniinsä rasvaa pyrstön tyvessä olevasta rauhasesta.




Päivän valoisa aika on lyhyt. Päivän pituus on enää vähän päälle kuusi tuntia.

28 kommenttia:

  1. Voi, tuoreen talven lumen kauneutta! Sen sama ja alati uusi lumo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koillismaan talvi alkoikin reippaalla lumentulolla.

      Poista
  2. Talviselta näyttää! Lumi korostaa veden ja metsän tummuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puron olemassaolo paljastuu vasta lumisena aikana. Niin ryteikön keskellä se virtaa.

      Poista
  3. Siellä se mylly yhä kököttää :) Ihania kuvia olet saanut liikkuvasta vedestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myllykoski on hieno kuvauspaikka kaikkina vuodenaikoina ja vuorokaudenaikoina.

      Poista
  4. Pystyy ihan kuulemaan veden äänen, kun kattelee noita kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veden ääni tuntui hieman vaimenevan kun pehmeä lumi ympäröi joka puolella. Kosken ääni kuului vasta ihan lähelle päästyä.

      Poista
  5. No nyt on talvi. Meillekkin tuli lunta viimeyönä, noin 10 cm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime päivinä Länsi-Lappi on tainnut saada ne runsaimmat lumisateet.

      Poista
  6. Jälleen upeita maisemia ja kuvia! Ihanan talvista! ♥ Meillekin on tullut muutama sentti lunta eilisen ja tämän päivän aikana. Lisää odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa toiveesi toteutua kun säätiedotusta katsoo. Tosin vesisateen reunakaan ei ole kaukana.

      Poista
  7. Ihana nähdä lunta! Kauniita kuvia <3 Voikun tännekkin tulisi pian. Aina kun tulee ensilumi niin musta tulee kuin lapsi joka on ihan täpinöissään lumesta.

    60luvunnahkahousut.com

    VastaaPoista
  8. Lumi antaa puhtaan asun maisemille. Kaunista!
    Kuvaajalle mukavaa vaihtelua on lumen tulokin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi puhdistaa ja kaunistaa. Ja kuvaajan tosiaan täytyy vähän säädellä valotusasetuksia.

      Poista
  9. Åh så mycket snö och is!
    Otroligt vackra bilder!

    VastaaPoista
  10. Niin on tääläki. Satanut viikossa jo melkoiset kerokset ja vielä vain jatkaa. Kaunistaa ja muuttaa maisemaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tosiaan toivoo, että tämä lumi pysyy. Olisi se ihan hirveä loska jos tämä lumimäärä nyt alkaisi sulaa.

      Poista
  11. Ihania valoisia kuvia. Lumi on kuorruttanut luonnon satumaisen kauniiksi. Näitä kelejä odotellaan tännekkin sumun ja harmauden keskelle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa se säätiedotuksen sunnuntaiksi lupaama lumipilvi pyyhkäisisi sinnekin.

      Poista
  12. Kuvissasi talvi näyttää just niin kauniilta, kuin se oikeasti onkin. Niin kivaa, että ollaan saatu lumet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin eilen Oulangalla lähellä rajavyöhykettä ja siellä oli vielä enemmän lunta, ihan polveen saakka.

      Poista
  13. Siellä on ihan oikea talvi. Upeat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se siltä näyttää ainakin tällä hetkellä. Toivottavasti ei tule takapakkia.

      Poista