sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Luonnonkukkia tienpientareilta ja soilta

Kukkasesonki jatkuu vaan. Tällä kertaa ovat esittelyvuorossa tienvarsilta bongatut kukat ja suoretken kasvikattaus.

Matkaamme tietä numero 9 Kuopiosta Joensuun suuntaan. Istun apukuskin paikalla ja silmät skannaavat tienvarren kukkarunsauden keskeltä mielenkiintoisia kohteita. Jännevirran jälkeen huudan pysähtymiskäskyä. Tienpenkasta vilahtaa värikäs sinikeltainen kukkarypäs. Jalkaudumme maastoon ja ihmetys on suuri, lehtomaitikkaa ja paljon.

Kuopion katoava kasvimaailma-kirja kertoo, että Jännevirran lehtomaitikkaesiintymä on ollut tunnettu jo 1840-luvulla. Kasviatlaksessakin on täppä Jännevirran kohdalla. Harvinainen kasvi näillä korkeuksilla.





Tällä niityllä kävin jo viikko sitten. Odotan kurjenkellojen kukintaa, mutta vielä ei näy yhtään aukinaista kukkaa. Kirkiruoho sen sijaan kukoistaa.


Mansikkapaikka. Siitä on aikaa kun viimeksi olen nähnyt yhtäaikaa näin paljon ahomansikoita.


Tämäkin kukka on havaittu ajettaessa autolla ohi, lehtovirmajuuri.







Vietin päivän suolla. Varustauduin itikkahyökkäykseen, mutta lieneekö viileä sää ajanut ne turpeeseen piiloon. Oli nautinto kulkea suolla kun ympärillä ei pörrännyt eikä inissyt. Viileä sää on jatkanut kämmeköiden kukinta-aikaa. Punakämmekät lopettelevat kukintaa, mutta maariankämmekät ovat nyt parhaimmillaan.


Joku tytönkorento, en edes yritä arvata mikä niistä. Olihan se kuvattava kun sattui kohdalle.


Tämän kasvin nimi on kuin vitsi, valkoinen punakämmekkä. On harvinainen.


Varjosta puiden juurelta löytyi vielä hyväkuntoinen punakämmekkä.


Tämä on mahdollisesti kaitakämmekkä.


Valkoinen punakämmekkä ja takana sen punainen versio.


Kihokkeja oli paljon, mutta minulta puuttui kihokkikuvausvarustus. Märkä lettosuo ei houkuttele pötköttelemään maassa.


Kurjenjalkaa ei voi olla huomaamatta. Sen punainen väri vilkkuu kasvillisuuden keskeltä.


Vuohennokka sen sijaan maastoutuu rantakasvien sekaan.


Ohdakkeetkin kukkivat runsaana tänä kesänä.


Olisikohan tässä villapääluikkaa?


Tämä sarakasvi ei äkkiä katsoen näytä kovin erikoiselta. Kyseessä on kuitenkin taarna, jota tavataan Suomessa vain muutamassa paikassa.


Herkkua luvassa.


Tämän marjan valmistumiseen menee vielä aikaa, karpalon kukkia.


Yllätys kotimatkalla. Tien varren kasveja tämäkin.Voimakkaan punainen kukkaloisto näkyi kauas. Metsänätkelmä on minulle ihan uusi tuttavuus.




Harjumasmaloa on laikuttain myös sen verran paljon, että sen huomaa pientareella ohi ajaessa. Masmalon kukat ovat jo kuihtumassa.



28 kommenttia:

  1. Hieno kuvasarja. Hyvä kun saitte turvallisesti auton pysäytettyä, että emäntä pääsee kukkia kuvailemaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei siinä ihan äkkijarrtusta passaa tehdä vilkasliikenteisellä tiellä. Seuraavassa risteyksessä käännös ja etsimään parkkipaikkaa.

      Poista
  2. Nyt tuli aika monta uutta ja kaunista luonnonkukkaa näytölle.
    Vallan ihana tuo kaksivärinen lehtomaitikka!
    Upeat kuvat jälleen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni kasvi oli uusi tuttavuus minullekin. Metsänätkelmää ja valkoista punakämmekkää en ole ennen tavannut, virmajuuren olen joskus nähnyt Oulun seudulla.

      Poista
  3. Upeat kuvat se nyt on ihan normaalia kun sinusta on kysymys :), mutta upeita bongauksia myös. Tämä kesä on tainnut olla oikein kukkien suosikki ja mansikoiden niitä on valtavasti, mutta paikoitellen. Upea sarja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ajattelee, että kukat tarvitsevat aurinkoa, mutta näyttää siltä että viileä ja sateinen kesä saa ne kukoistamaan.

      Poista
  4. Komeat kuvat. Sait hienot kuvat tuosta lehtomaitikastakin eli ruotsin lipusta, kuten ruotsalaiset kasvia nimittävät. Kasvikirjojen mukaan lehtomaitikkaa esiintyy vain Ahvenanmaalla ja Savonlinnan itäpuolella, mutta tiedän omalla paikkakunnallamme yhden paikan, jossa sitä on. Harmillisesti niittävät tienvarret aina matalaksi, mutta olen joskus ehtinyt kuvatakin kasvin ennen niittoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuopion seudulla on muitakin mystisiä kukkaesiintymiä, joiden ei kasvikirjojen mukaan pitäisi menestyä täällä. Lehtomaitikkaesiintymä kuitenkin on vanha ja näyttää olevan myös hyvinvoiva.

      Poista
  5. Upeita kuvia ja kukkia! Mikä ihanuus onkaan tuo metsänätkelmä (=miniatyyriorkidea)!

    60luvunnahkahousut.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin aivan ihmeissäni kun tien varrelta sen bongasin. Ihmettelen vain miten en ole sitä ennen huomannut.

      Poista
  6. Mielettömän hienoja kuvia, kiitos:)
    Blogissani on sinulle haaste ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, palaan asiaan kun lapsenkaitsemistehtävät on suoritettu.

      Poista
  7. Löysin tänne Pirjon haasteen avulla :) Terkuin Viherrilli

    VastaaPoista
  8. Luontomme on tosi monipuolinen kasveiltaan, kaunista kukoistusta.

    Harjumasmaloa ja kätkelmää en ole luonnossa nähnyt.

    Kihokkeja ruokimme ötököillä lapsuudessa. Jännä oli seurata kihokin elävyyttä, kun se otti ötökän otteeseensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harjumasmalo on melko harvinainen, mutta sitten kun se johonkin leviää, sitä on runsaasti.
      Kihokit ovat kiehtovia, sekä katsella että kuvata.

      Poista
  9. Luonnonkukatkin voivat olla niin kauniita! Siellä näkeekin aivan erilaisia kasveja kuin täällä. Täälläkin on jo hillan raakileita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kämmekät ovat samoja kuin Koillismaalla, mutta muuten kukkavalikoima on runsaampi.

      Poista
  10. Ihanania kuvia! Kirkiruohoa en ole koskaan nänyt, mutta metsänätkelmäkasvuston ole löytänyt muutaman kerran -aina yhtä ihana yllätys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvikirjasta minun piti tunnistaa tuo metsänätkelmä. Erikoisen komea luonnonkukka.

      Poista
  11. Toinen toistaan ihanampia kuvia luonnonkukista. Olet tosi taitava kuvaaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on luonnonkukkien sesonkiaika ja kiirettä pitää että ehtisi kaikkiin kasvikohteisiin.

      Poista
  12. kiva luontoretki - nettiblogin välityksellä !

    VastaaPoista
  13. Rakastan näitä kuvia! Ja tämä on suomalaisittain iso sana:)

    VastaaPoista