tiistai 23. kesäkuuta 2015

Kesäpäivänseisaus Sorsavedellä

Juhannuksena saatiin lopultakin ensimmäiset kesäpäivät. Ilma lämpeni, aurinko paistoi ja tuulikin tyyntyi. Olin jo kerran tehnyt lähtöä Sorsavedelle, mutta silloin kun aallot lyövät rantaan niin kovasti, että kajakkiin ei pääse kastumatta, on parempi pysyä maissa. Nyt sain täydellisen retkisään Sorsaveden melontaan.

Ensimmäinen pysähdys on Herralanlahden suulla. Kalliolla on ollut joka kesä muutamia tervakkoryhmiä, nyt ne kukkivat erityisen runsaasti. Kukat ovat korkealla jyrkässä kalliossa. Zoomailin ne kuvaan viisi metriä alempaa kajakissa istuen.

Luhtalitukalla on myös hyvä kukintavuosi. En ole koskaan ennen nähnyt Sorsaveden rannoilla niin paljon luhtalitukkaa.


Sorsavesi on kuikkien koti. Niitä tapaa järvellä suurina ryhminä. Laskin kolmekymmentä kuikkaa samalla kertaa. Olivat vaan sen verran kaukana, että kuvasin vain nämä kaksi jotka olivat lähempänä.


Yksi tämän melontaretkeni kohteista oli Lehto-Kukon saari. Olin saanut vinkin, että siellä kasvaa suuria metsälehmuksia. Monesti olen melonut Lehto-Kukon ohi, mutta en koskaan ollut käynyt saaressa. Järveltä katsoen Lehto-Kukko näyttää melko tavalliselta Sorsavedelle tyypilliseltä saarelta, varsinkin lounaisranta on kallioista männikköä. Saaren toisella puolen voi nähdä jo vesiltäkin nähdä runsaasti lehtipuita, enimmäkseen haapaa.

Rantaudun pieneen lahdelmaan ja jalkaudun saaren viidakkomaiseen metsään. Haapojen keskellä on tosiaan valtavan suuria metsälehmuksia. Niiden latvukset kilpailevat valosta haapojen kanssa. Latvat ovat niin korkealla, että on vaikea erottaa lehmuksen lehtiä. Mutta lehmukset erottaa rungosta. Vaikka molemmat ovat väritykseltään harmaita, niin metsälehmuksen kaarnassa on pitkittäiskuvioita.

Lehtometsän pohjalla on runsas kasvivalikoima. Kielon ja oravanmarjan lisäksi sieltä löytyy harvaisempia lehtokasveja; valkolehdokkia, mustakonnanmarjaa, metsätähtimöä ja lehtopähkämöä.
Valkolehdokit eivät vielä kukkineet. Vain yhdessä kukinnossa oli yksi kukka auki, joten sain nuuhkaistua sen hienoa tuoksua.

Tämä roteva kasvi on ilmeisesti lehtopähkämö.




Saaren luoteisrannan jyrkältä kalliolta on hienot näkymät vastapäiseen kapeaan saareen.


Jatkan matkaa kohti yöpymissaartani. Sorsavedellä on paljon puita kasvavia pieniä kiviä ja kallioita.




Melon hitaasti saarten rantoja kierrellen. Yht'äkkiä lahden pohjukasta tulee eteen joutsen kahden poikasensa kanssa. Joutsen komentaa poikaset piiloon ja sen jälkeen alkaa komentaa minua. Olen jo kääntymässä, mutta pitkää kajakkia ei kovin nopeasti saa ympäri. Joutsen saattelee minua jonkun matkaa kun lähden kiertämään saaren toiselle puolen. Kuvasta huomasin lahden pohjukassa olevan vanhan ruuhen jäänteet. Täytyy käydä joskus katsomassa sitä tarkemmin.



Rantaudun leirisaareen iltayhdeksän aikaan. Huomaan, että päiväkahvitkin on keittämättä, joten tulet risukeittimeen ja pannu tulille.

Olen ollut tässä saaressa ennenkin yötä. Tänne on helppo rantautua ja saada kajakki vedettyä pehmeälle sammal-varvukkomatolle.

Leiripaikkojeni kriteereihin kuuluu näkymä auringonlaskun ja -nousunkin suuntaan.

On kesäpäivän seisauksen aika, vuoden pisin päivä. Sorsavedellä aurinko laskee klo 23:13.






Auringonnousuaika on 3:12. Minulla ei ole herätystä, mutta lienen ajatellut että olisi mukava nähdä myös auringonnousu, joten alitajunta varmaan herättää kolmen aikaan. Ennen auringonnousua vastapuolen taivaalla on kauniita väripilviä.







Aamulla seitsemän aikaan aurinko on jo korkealla kun herään ja alan pakkailla tavaroita kajakkiin. Saaren toisessa päässä on vanha tulipaikka. Saari on tyypillinen Sorsavedellä; kalliota, mäntyjä, joukossa muutama koivu ja maata peittää variksenmarja-mustikkakasvusto.

Paluumatkalla huomaan melontaliivin taskussa olleen mökin avaimen kadonneen. Käännyn takaisin, käyn tutkimassa yöpymissaaren rantautumispaikan ja melon vielä takaisin Lehto-Kukonkin rantatumispaikalle, mutta en löydä avainta. Melontamatkaa tulee muutama kilometri lisää, mutta se ei haittaa, päivä on kaunis ja järvellä on tyyntä. Avaimen hukkaaminen tietysti harmittaa.

Varjoisalta rannalta löytyy vielä parhaassa kukintavaiheessa olevia raatteita.

Kilpikoski erottaa Sorsaveden ja sen yläpuolisen Kuvansi-järven. Vesi on nyt samalla tasolla, joten koskessa ei virtaa. Kilpikoski on joskus ruopattu ja näin Kuvansin vedenpinta on laskenut ja Sorsaveden vastaavasti noussut.


Isokoskelonaaraat pyörivät Kilpikosken niskan kivikossa.



Mökin avain löytyi kun purin tavaroita kajakista. Se oli onnekkaasti pudonnut kajakin tavaratilaan.

22 kommenttia:

  1. Oi miten ihana retkipaikka ja melontareittejä <3 Kauniita kuvia! Kätevä toi sun risukeitin :) En ole ikinä nähnyt ennen raatteen kukkaa, nyt näin ja kaunis on kuin mikä!

    60luvunnahkahousut.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raate kasvaa märällä suolla tai piileskelee rantakosteikoissa, siksi sitä harvemmin näkee.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Niin minustakin. Aurinkoinen retkivuorokausi tänä kesänä on ihme.

      Poista
  3. Upeat maisemat ja kaunis sää! Kiitos kauniista kuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sorsaveden maisemissa on paljon samaa kuin Konneveden.

      Poista
  4. Kiitokset tunnelmallisista Sorsavesi kuvistasi Seija! Näistä taiten otetuista kuvista tulee hienosti esille tämä Sorsaveden luonnontilaisuus, karuus ja villi erämaan tuntu. Aivan selvää kansallispuisto kanditaatti ainesta tämä Sorsaveden alue. Kuvia jo useampaan kertaan katsellessa voin eläytyä ja kuvitella jopa tuon saaressa keitetyn kahvin tuoksun! Todella oikean retkikesän tuntua tuova kuvasarja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Sorsaveden aluekin olisi kansallispuistoksi sopiva, vaan nyt kun Etelä-Konneveden puisto on perustettu, tuskin niinkin lähelle tulee vastaavaa. Mutta onhan Sorsavedellä paljon luonnonsuojeualueita ja Natura-rantoja. Lehto-Kukon lehto kyllä pitäisi rauhoittaa luonnonsuojelualueeksi. On se niin harvinainen muuten karussa Sorsaveden maisemassa. Kiitos Tero.

      Poista
  5. Kauniita keskikesän tunnelmia...upein kuvin!

    VastaaPoista
  6. Upea kuvasarja! Hieno juttu, että avain löytyi.

    VastaaPoista
  7. Onneksi avain löytyi..
    Taas niin kaunista ja ah niin kesäistä (no, nyrhän ON kesä, sitä ei vaan aina huomaa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri sen yhden vuorokauden verran olikin kesää. Seuraavana päivänä Savossa oli ennätyssateet.

      Poista
  8. Onneksi avain löytyi. Kesäiset auringonlaskut on kauniita. Raate on myös kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raatteessa on paljon kauniita yksityiskohtia kun sitä tarkastelee lähempää.

      Poista
  9. Leppoisan oloista meininkiä. Erittäin tunnelmallisia kuvia, niistä välittyy hyvä fiilis.
    Sinulle osui kohdalle jopa aivan upea retkipäivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osui todella. Kun palasin mökkilaituriin, niin heitteli ensimmäiset vesipisarat ja pian alkoi kaatosade.

      Poista
  10. Mahtava leirintäpaikka! Tuo se on ELÄMÄÄ!

    VastaaPoista