tiistai 16. kesäkuuta 2015

Kasviretkiä kylmässä Kuusamossa

Reilun viikon Kuusamossa oleilun ajan ei lämpötila kovin monta kertaa noussut yli kymmenen lämpöasteen. Enemmin se pysytteli viiden asteen hujakoilla. Onneksi sateet tulivat kuuroina, joten sadekuurojen välissä retkeiltiin Kitkajoen varressa, Valtavaaralla ja Oulangalla. Henkilökohtaisessa "kasvikalenterissani" oli tälle viikolle merkitty toiveita monenlaisista kukista. Harva niistä toteutui. Esimerkiksi raate oli vasta pienellä nupulla. Vaan eivät kasviretket sentään hukkareissuja olleet. Aina löytyy jotain kuvattavaa.

Kitkajoessa on nyt runsaasti vettä. Ympäristö.fi:n vesitilannetiedotteen mukaan ollaan lähellä ennätyslukemia.





Jokirannan rentukat ovat osittain jääneet tulvan alle. Tämä rentukkarypäs oli hauska kuvattava. Joen virtaus heilutti sitä niin, että välillä se oli täysin veden alla ja väliin kukkaryhmä pulpahti pinnalle.






Olin niin keskittynyt kuvaamaan rentukoita, että koskilauttailijat olivat mennä ohi ihan huomaamatta. Taisivat ihmetellä rantavedessä kameran kanssa kyykkivää kuvaajaa.





Joen rannan suo on vetinen. Ilman pitkospuita siitä ei pääsisi yli.

Suon suokukat olivat vasta pienellä nupulla.


Ja hillankukatkaan eivät olleet vielä täysin auki.


Mutta kukkivia valkoyökönlehtiä oli runsaasti. Tuuli vain haittasi niiden kuvaamista. Ei tahtonut löytyä sellaista hetkeä, etteivät ne olisi vipattaneet.




Sadekuurojen lomassa kipaisin Valtavaaralle toiveena kuva jossa kukkivat sieliköt ovat etualalla ja taustalla avautuu näkymät vaaralta. Mustikanvarvut olivat ylhäällä vaaran laella oranssinruskeita. Olisivatko uudet versot paleltuneet. Kuvassa varvukko näyttää samanlaiselta kuin ruska-aikaan. Koivuissa on sentään keväänvihreät pienet lehdet.



Sadepilvi Kitkajärven yläpuolella alkoi hiipiä lähemmäs.

Mutta se kuva sieliköistä maisemassa ei ihan onnistunut. Vain muutama avoinainen kukka löytyi.

Luonnonkukkien päivän kunniaksi sää hieman lämpeni ja aurinko paistoi. Metsähallituksen järjestämä Luonnonkukkien päivän retki Oulangalla vei Rytisuon luontopolulle. Ennen retken alkua kävin Kourulammen rannalla.

Lammen etelään avautuvalla rannalla suokukat olivat jo ehtineet kukkaan.




 Luonnonkukkien päivän retken osallistujat Rytikönkäällä.

Valkoyökönlehteä löytyy paljon Rytisuon polunvarren kosteikoista.


Perinneniityillä kullerot aloittelevat kukintaa.


Retkellä nähtyjen monien kasvilajien joukossa oli pari harvinaisempaa orvokkilajia; hietaorvokki ja kaiheorvokki.
hietaorvokki

kaiheorvokki

Retken ansiosta löysin nimen tälle saralle. Muutama vuosi sitten kuvasin Oulangan könkäällä tämän saran, enkä onnistunut löytämään sille nimeä. Nyt selvisi, että tämä kaunis sara on tuppisara.
tuppisara

Retken päättyttyä pyörähdin vielä Mataraniemessä Kiutakönkään alapuolella. Neljä viikkoa sitten koko niitty oli veden alla. Nyt siellä aloittelee kukintaa mm. idänkeulankärki.

idänkeulankärki

Ketonoidanlukko on kurkistaa myös nurmikosta.
ketonoidanlukko

Auringon puolen kalliolla lapinvuokko on osin jo ehtinyt kukkia. Kiven kolosta löytyy vielä kukkivia lapinvuokkoja.
lapinvuokko

15 kommenttia:

  1. Onpas kauniita kuvia , monta ihan outoa kukkaa mulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoyökönlehden ja idänkeulankärjen olen oppinut tunnistamaan kun viime vuosina olen saanut tutustua Kuusamon kasveihin.

      Poista
  2. Monenmoista kaunista kukkaa, joita ei näe täällä etelässä.
    Ihanat kuvat uiskentelevista rentukoista!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoyökönlehti, lapinvuokko ja sielikkö ovat pohjoisia lajeja.

      Poista
  3. Minulle myös monta uutta kukkaa. Upeat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etelä-Suomessa on paljon kasveja jotka eivät menesty Pohjois-Suomessa, on paljon myös pohjoisia kasveja joita ei tapaa Etelä-Suomessa.

      Poista
  4. Ihastuttavia kukkia ja kuvia!

    Komeaa on Kuusamon luonto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmästä huolimatta maisema on kesäisen kaunis ja kukatkin yrittävät olla aikataulussa.

      Poista
  5. Taas opin monta uutta asiaa, kiitos!
    Tarkoitus olisi lähteä etsimään joku päiväraatetta, olin niin iloinen kun löysin vaiveron ja ansiostasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava että löysit vaiveron, suon vaatimattoman kaunottaren.

      Poista
  6. Oi voi, taas mulla on menny tuo retki ohi... No ehkäpä sitä joskus sattus hoksaamaan. Tuo on totta että vesi on nyt korkealla tai sitä on paljon, nyt on ainakin satanut niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnonkukkien päivän retkiä järjestetään joka puolella maata aina kesäkuun puolivälissä. Ensi vuonna sitten..

      Poista
  7. Rentukat vedessä on upeita katseltavaa.
    Useita kukkia löytyy tuolta melkein karulta maastosta. Mutta kaunista on, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Ja ihmisiinkin "törmäsit".
    Tosi upeita kuvia, taas kerran.

    VastaaPoista
  8. Kauniita kuvia ja kukkia! En monista noista tiennytkään. Toi valkoyökönlehti on todella kaunis, ihan kuin orkidea! Kasvaakohan se ollenkaan täällä Keski-Suomessa? Olen lukenut noista luonnonkukkaretkistä mutta en ole ollut mukana, pitääkin muistaa ensi kesänä. Ja toi koskenlasku mun on vielä koettava, se ois mahtavaa!
    60luvunnahkahousut.com

    VastaaPoista
  9. Kuvat solisevat raikkaina, vaikka suvannossa.

    VastaaPoista