keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Pakkasaamu Pyhävaaralla

Taas toteutui vanha sanonta: syksyinen yö ajaa yhdeksällä hevosella. Sillä tarkoitetaan, että säätila vaihtelee nopeasti syksyllä. Tulimme Rukalle sunnuntai-iltapäivänä. Lämpötila oli kaksitoista astetta. Sitten tuli ukkossade ja myrsky. Ukkonen todellakin jyrähteli muutaman kerran. Lämpötila putosi hetkessä kolmeen asteeseen.

Aamulla taivas on selkeä ja pakkasta muutama aste. Saan kyydin Rukajärvelle, josta lähden nousemaan Pyhävaaralle loivaa reittiä. Polun lehdet eivät nyt kahise, vaan rahisevat, myös maan pinta on jäässä.

Vaaran laelle ehdittyäni aamutaivaskin on kirkastunut, mutta auringonnousun suunnalla on pilviä. Tänä aamuna ei ole sumumaisemia tarjolla, pohjoistuuli puhaltelee sen verran voimakkaasti.

Jonkun ajan kuluttua aurinko tulee esiin ja vaaran laen puut saavat kohdevaloa.

Pyhävaaran rinteiden koivut koreilevat keltaisissaan Pyhäjärven puolella.














Pitkästä aikaa on makro-objektiiville käyttöä. Edellisen kerran tarvitsin sitä kesän kukkakuvauksissa.
Vaaran laen punaisissa varvuissa on kaikilla huurrereunukset. Mustikka, juolukka, ruohokanukka ja riekonmarja loistavat kilpaa jääkoristeissaan. Näiden kanssa vierähtää aikaa.












Siirryn Ison Pyhävaaran laelta Pienelle Pyhävaaralle. Siellä odottaa yllätys. Voi Pyhä jyssäys! Kesän yöretkellä tulin vaaralta alas sinisillä nauhoilla merkittyä reittiä pitkin. Polkua ei ollut, vain nuo nauhat. Jouduin tulemaan poroaidan viertä Rukajärven tielle, kun nauhamerkinnät loppuivat keskellä metsää. Nyt kodalta lähtee purulla päällystetty tie joka on merkitty parin metrin korkuisilla pylväillä. Uusi Pyhävaaran vaelluspolku on valmistumassa. Reitti kodalta alas Hiidenlammen länsipuolelle ja sieltä Kivilammin hiihtolatupohjalle on jo valmiina. Polku, tai paremminkin kapea tie, on osin sorastettu, osin purupintainen.

Reitin nimi on siis Pyhän jyssäys. Tämä polku tulee palvelemaan käyttäjiä ympärivuotisesti. Talvella polkua voi kulkea lumikengillä.

Näkymä uuden polun varrelta Hiidenlammelle ja Rukalle.

Ensimmäiset jäät.

Polku mutkittelee rinnettä alas naavakuusikon läpi.

Alempana kuljetaan Hiidenlammen läheisyydessä ja kauniissa kurussa.

Uusi polku liittyy Kivilammen reittiin Rytilammen länsipäässä. Tästä on matkaa Pirunkirkon parkkipaikalle vielä 1,3 kilometriä. Minä käännyn tästä toiseen suuntaan, kohti Saukkolampea.
Seuraavalla kerralla täytyy tutkia minne kodalta toiseen suuntaan lähtevä polku johtaa. Kuulin, että se ei vielä ole valmis. Valmistuttuaan Pyhän jyssäys on siis ympärysreitti, jonka lähtö- ja tulopaikka on Pirunkirkon parkkipaikka.

Kivilammen latu- ja kävelyreitti ja uusi polku

Lisäys 29.9. Pirunkirkon parkkipaikan opastaulusta kuvattu Pyhän jyssäyksen reittikartta.


22 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Huurrereunusaamuja saa kokea harvoin, monesti mustikan ja juolukan lehdet ehtivät varista ennen pakkasia.

      Poista
  2. Taasen niin kauniita kuvia. Kuljetko yksin näillä luontoretkillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melontaretket sekä yö- ja aamuseikkailut teen yksin. Päiväsaikaan saan monesti miehenkin houkuteltua mukaan. Hän myös monesti vie tai hakee minut retkikohteista.

      Poista
  3. Näin kuulin, että oli ukostanut, Posiolla myös. Viime hetket taitaa olla nauttia noista ruskaisista maisemista. Voihan makro sanon minä.. Yritin, ja nimenomaa yritykseksi tais mulla jäädä tuo makrokuvailu, se ois mulle kultaakiin kalliimpi ominaisuus ja olen todennut, että vaikka se makro asetus nyt minun kamerastani löytyy, se tarttee sen makro-objektin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mitä kameraa käytät, mutta joihinkin objektiiveihin voi laittaa lähilinssin, jolla entistä lähemmäs. Minulla on esim. Canon 70-300 objektiiviin Canon 250d-lähilinssi. Käytän sitä pitemmillä retkillä ettei tarvitse kantaa niin monta objektiivia.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kaunista mutta niin nopeasti katoavaa on syksyinen ruska. Tänään on lumi peitellyt tuon kauneuden.

      Poista
  5. Upeat aamuauringon kultaamat kuvat!!
    Kuvia 11 ja 12 on tässä tullut katsottua muutamaankin kertaan ja ihailtua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko tosiaan antaa vielä lisää kultaväriä koivuihin.

      Poista
  6. Taivaallisia maisemia ja kuvia, väreistä puhumattakaan! Saat syksyn näyttämään kauniilta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä on vuosia kun viimeksi olen löytänyt huurrereunuksisia ruskavarpuja. Harvinaista kauneutta siis.

      Poista
  7. Pakkasen puraisemat varvut ovat ihan huikean kauniita!
    Eipä kauniimmalla paikalle voi taloa rakentaa kuin tuo punainen talo on.
    Meillä on tuttavia ruskaretkellä pohjoisessa toivon vaan että kotimatka sujuu kesärenkailla turvallisesti, talvi/liukkaus se aina yllättää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota pihapiiriä olen monesti kuvannut vaaralta ja myös Pyhäjärven toiselta rannalta. Se on hieno kokonaisuus, kaikki rakennukset ovat tyyliin sopivia.

      Olemme juuri nyt lumen keskellä Saariselällä odottamassa että lumisade muuttuu vesisateeksi ja pääsemme kohti etelää. Talvi yllätti taas :)

      Poista
  8. Kiitoksia jälleen virtuaali jotoksesta, hienot maisemat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyhävaara ei petä, aina löytyy kauneutta jossain muodossa.

      Poista
  9. Kuulasta, kaunista, syksyn sähäkkää värimaailmaa sekä huurrekuorutettuja varpuja. Uskomattoman kaunis kuvakattaus...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väriä oli nyt sekä maassa että puissa. Loppusoittoa ennen lumia.

      Poista
  10. Tästä ne Lappiin hurahtaneet kertovat - mikä upea ruska.
    Ihanat kuvat !!

    VastaaPoista