sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Pakkasaamu Myllykoskella

Lähdettiin katsomaan Myllykoskelle joko aurinko jaksaa nousta Kitkajoen uomaa valaisemaan. Kylmää oli; kun Rukalla oli kaksikymmentä astetta pakkasta, niin Juumassa auton mittari näytti -29 astetta.
Aurinko oli jossain puiden latvojen takana, mutta kauniit punasävyt heijastelivat kosken alapuoliseen suvantoon.


Jäiden jatkuva pyörivä liike suvannossa on kiehtovaa katsella. Kokeilin pitkällä valotusajalla saada tuon pyörteen näkymään kuvassa. Oli niin valoisaa, että laitoin harmaasuotimen objektiivin nokalle voidakseni käyttää pitempää valotusaikaa. Koko pyörrettä en saanut sopimaan kuvaan. Minulla ei ole harmaasuodinta laajakulmaobjetiiviin, joten piti käyttää perusobjektiivia suotimen kanssa.



Myllykosken tupaa kävin kurkistamassa sillalta. Tässä vaiheessa silmälasit olivat jäätyneet niin, että sommittelut ja tarkennukset olivat vähän arvailun varassa.






Kun olin saanut silmälasit sulateltua, kävin vielä katsomassa suvantoa vastarannalta, Jyrävän polulta.



Ja löytyihän se aurinkokin. Sieltä se nousi valaisemaan jokiuomaa. Valoa kohti mennään.

24 kommenttia:

  1. Kuvasta saa käsityksen että pyörre on voimakas. Koskaan en ole käynyt pyörrettä katsomassa livenä, kuinka nopea se oikeasti on, mutta luulenpa ettei kuitenkaan kovin nopea. Hyvät on kuvat vaikka lasit on huurussa, saattaa sitä sattua hyviäkin kuvia vaikka ei aina sommittele, eikä aina tarvitsekaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäiden liikkeen huomaa selvästi, mutta ei se kovin vinhaa vauhtia ole.

      Poista
  2. Avoin joki (koski) talvipakkasten ja lumen keskellä on kaunista ja oikeastaan jylhää katseltavaa. Itselle se on harvinaisempi näky, näin meren rannalla kasvaneena ja elävänä.
    Tosi ihanat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parin viime viikon aikana on joka puolelta Suomea julkaistu upeita koskimaisemia. Pakkanen koristelee.

      Poista
  3. Wow!
    Täydelliset kuvat.
    Jänniä nuo "laatat " ja pyörre huima.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvassa se näyttää huimalta, luonnossa rauhalliselta.

      Poista
  4. Vinhasti pyörii pyörre, kauniit kuvat.
    Vinhasti pyörii Seitakin, kuvia putkahtelee sieltä sun täältä. Pysyykö seita koskaan paikoillaan.
    Sainpa taas käytännöntietoutta tästä postauksestasi, kuva nautintojen myötä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari viime viikkoa on ollut kiireistä aikaa, kun on hemmoteltu kauniilla kuvaussäillä. Pilvisellä säällä sitten hidastetaan ;)

      Poista
  5. Huikea tuo pyörrekuva! Sinulla on totisesti maisemakuvaus hallussa ja intoa retkeillä kauniissa maisemissa näkyy riittävän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olosuhteet pakkasesta huolimatta olivat hyvät. Auringon punaama pilvi heijasteli pyörteeseen. Yleensä tältä paikalta kuvattu pyörre on sinisävyinen.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Tänne Kuusamoon vain. Myllykoskella se pyörii ;)

      Poista
  7. Hienot nuo pöyrrekuvat! Ihanan harmooniset sävyt näissä kuvissa; talven harmaata, valkoista ja punertavaa.

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Jäi harmittamaan vain se, että ihan koko pyörre ei mahtunut kuvaan. Jos olisin mennyt kauemmas, niin puita ja oksia olisi tullut eteen.

      Poista
  9. Hieno pyörrekuva. Noita jäälampareita, jotka näyttävät silmiini kuin valkeilta lumpeenlehdiltä olen katsellut täälläkin koskessa. Joskus ne näyttävät olevan keskenään ihan samankokoisia ja - muotoisiakin. En koskaan ole tullut ajatelleeksi miten ne syntyvät, kiitos kun kerroit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus näkee ihan täydellisen pyöreiksi hioutuneita lautasia.

      Poista
  10. Tuohon vinhaan pyöteeseen sukelsin. Se sykähdytti, kuten nuo muutkin.
    Minä kävin pilkillä eka kertaa, kun kylmäasteet olivat kohtuulliset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ole paljon pilkkijöitä näkynyt parin viime viikon aikana. Nyt alkaa asteet olla enenpi kohdallaan pilkkimistä ajatellen.

      Poista
  11. Vinha pyörre. Nuissa maisemissa oon ainuun kerran tullut käytyä 2000 kesällä. Kuvauksellista ois myös talavella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen vuodenaika on omalla tavallaan kaunis. Valo on talvella erityisen kaunista Pohjois-Suomessa.

      Poista
  12. Tuo paikka on aina hieno kuvissa, en ole päässyt paikkaa livenä näkemään. Ehkä joskus!
    Upea otos tuo pyörre!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myllykoski on varmaan eniten kuvattuja Kuusamon maisemia. Vuodenajasta ja säästä riippuen kuitenkin aina erilainen.

      Poista