lauantai 30. maaliskuuta 2013

Kuutamokeikka

Kuun valoa lähdettiin etsimään. Edellisiltojen kokemuksen perusteella oletin kuun nousevan idän suunnalta iltayhdeksän jälkeen. Ajatus oli kuvata koskea kuun valossa. Läntisellä taivaanrannalla oli vielä aavistus iltaruskoa kun lähdimme ajamaan pohjoista kohti. Kuuta vaan ei näkynyt. Sen sijaan taivaalla näkyi liikkuvia vihreitä pilviä, siis revontulia.

revontulijuova vastaantulevan auton valoissa

iltaruskon aavistus ja taivaan tulet

kohtisuoraan ylös




Katuvaloista ja kalanviljelylaitoksen valoista huolimatta revontuletkin erottuivat taivaalta Käylänkosken yllä.
kalanviljelylaitoksen valot kilpailevat revontulien kanssa

Käylänkosken suvanto

Jatkettiin matkaa Liikasenvaarantietä Kiutakönkään suuntaan. Kallunkijärven yllä revontulet paloivat vihreän, violetin ja punaisen sävyissä. Pari tähdenlentoakin taisi tulla kuviin mukaan.
Kallunkijärven rannalla





viiva taivaalla, tähdenlentoko?

Entä se kuu? Ei näkynyt koko iltayön aikaan. Oliko idän puoleisella taivaanrannalla pilveä, vai eikö se vielä ollut ehtinyt noustakaan? Aina ei saa mitä tilaa, mutta en ollut pahoillani kun kuutamokuvien sijaan tulikin revontulikuvia.

24 kommenttia:

  1. Hui, miten ihania, revontulia on ollut täälläkin kuin kuutamoakin, mutta eipä jäänyt kameralle näin mahtavia otoksia. Kiitoksia Seita ja tunnelmallista pääsiäisen aikaa sinne revontulien maahan:)

    VastaaPoista
  2. Kauniita revontulia jälleen, kyllä nämä kuutamokuvat voittaa. Tähdenlennon aikana esitetty toivehan toteutuu, kai ehdit toivoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivominen meni vähän myöhäiseksi, kun vasta tietokoneen ruudulla huomasin tähdenlennot :)

      Poista
  3. Revontulikuvasi sävähdyttävät, ne ovat hienoja. Kuviin tulee vielä lisäboonusta noista astusten valoista. Yhdessä niistä tulee revontulimaisema.
    Minä näin illalla myös tulet, mutta kameran akku oli tyhjä ja itse väsynyt, etten jaksanut kuvauspuuhaan lainkaan. Alkuillasta haeskelin niin ikään täysikuuta, mutta se nouseekin vasta myöhemmin. Mahdollisuus on tänä yönä yrittää uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asutusten valo vähän harmitti, mutta kun sitä ei saanut kuvista pois, niin piti koettaa saada ne osaksi revontulimaisemaa. Tuo kuun nousu on niin oikullinen, se ei ole niin jämpti kuin aurinko.

      Poista
  4. Se kuvaa ken osaa. Upeita kokonaisuuksia, eikä yhtään haittaa kuun puuttuminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun siirrytään kesäaikaan, niin ajatuskin kääntyy jo kesään päin. Revontuliaika loppuu eikä kuun valokaan ei ole niin taianomaista kuin talvella. Mutta kesä tuo taas uudet mielenkiinnon kohteet. Niitä odotellen...

      Poista
  5. Joo, eipä haitta kuun puuttuminen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei noita revontulia liikaa ole kohdalle sattunut, joten hyvillä mielin vastaanotetaan.

      Poista
  6. Niin upeita kuvia ja vielä tuo tähtitaivas!
    En ole oikeastaan koskaan nähnyt kunnon revontulia mutta uskoisin että siinä ihminen tuntee itsensä aika pieneksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin. Pieneksi tuntee olonsa kun seisoo järven jäällä ja joka puolella ympärillä taivas leimuaa.

      Poista
  7. Hyvää settiä!

    Ps. kuun nousu -ja laskuajat näet ainaski täältä: yr.no.
    http://www.yr.no/sted/Finland/Ule%C3%A5borg/Kuusamo/
    ^ tuossa Kuusamon sääennuste ja kuun nousu -sekä laskuaika.

    "Sol og måne, 31.03.2013 Sol - Måne
    Soloppgang 06:21 - Månen opp 02:34
    Solnedgang 19:55 - Månen ned 07:54"

    Eli kuu nousee Kuusamossa tänään klo 02:34 ja laskee n. 5 h siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä. Tuota kaipasinkin mutten löytänyt. Ihmettelen kun edellisenä iltana kuu oli klo 23 aikaan jo noussut korkealle, mutta seuraavana yönä vasta 02:34.

      Poista
  8. Revontulilla on monet kasvot kuu vain möllöttää, hyvät potretit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Revontulien loimuja on kiehtovaa katsella, ja kuvata.

      Poista
  9. Mahtavat tulet ja upeat kuvat olet niistä saanut! Minäkin seurailin kauniita revontulia perjantai-iltana ja yönä Lapissa. Melkein yhtä upeilta näyttivät kuin kuvissasi. Olivat vaan niin kamalan vikkeliä, etten millään ehtinyt kameraani suunnata oikeaan paikkaan. Enkä muutenkaan noin hienoja otoksia olisi osannut ottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se elämys ihan vaan katsella. Harvoin tarjolla ;)

      Poista
  10. Uskomattoman hienot revontulet! Kylän pinnassa ei tallaisia näekään, kun valoa tulee monesta suunnasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain korvessa, kaukana asutuksesta ne tulet parhaiten näkyisivät.

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Kuluneena talvena olen ollut onnekas kun usemman kerran olen osunut revontulia näkemään.

      Poista