sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Liukuja ja kahlailuja

Alkumatka on helppo. Liukulumikenkien alla on FIS-hiihtoladun takalenkki, jossa kovan alustan päällä noin sentin pakkaslumikerros. Kun kurun takaa alkaa näkyä Valkeaisenvaaran kalliohylly, siirryn pois ladulta umpiseen. Nyt huomaa että lumi on lisääntynyt parin viime viikon aikana. Puiden keskellä, jossa tuuli ei ole päässyt hangen pintaa kovettamaan, Hokit uppoavat noin parikymmentä senttiä. Kun nousen ylemmäs avonaisemmalle paikalle lumi kantaa mukavasti. Kallion päällä ei lunta paljon olekaan. Kuiva pakkaslumi ei pysy tuulisella laella.

Kuuluu kahahdus ja joku suuri, tumma lintu lähtee puun oksalta ja katoaa latvojen taakse. Metsoukko se ole, koska väri on vaaleampi, ruskeaan vivahtava. Huuhkaja tai akkametso, jää arvoitukseksi.

Sataa ohutta pakkaslunta, mutta välillä, tuulen työnnellessä pilviä, vilahtaa aurinkokin vähän esiin. Jopa kaistale sinistä taivasta näkyy hetken aikaa. Hiihtelen ympäri vaaran lakea. Ihan jyrkänteen reunalle en uskalla mennä liukulumikengillä. Pudotus rotkoon on ainakin parikymmentä metriä. Lähden takaisin päin jälkiäni. Paluumatka sujuu nopeasti kun alla on kertaalleen kuljettu ura.












tikan pajapuu







tuuli on pyyhkinyt lumet vaaran laelta

10 kommenttia:

  1. Huikeat on ollu talviset maisemat ulkoiluretkelläsi :), kyllä tuolla sielu lepää. Ihanasti puolukan varret tulee hangesta esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hangesta pilkistävät puolukanvarvut yllättivät. Lumi ei vaan jouda pysähtymään siellä kallion laella.

      Poista
  2. Voi mahoton mitkä maisemat ja miten mahtavat kuvat. Huikeaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noiden maisemien katseluun ei kyllästy. Aina vähän erilaista riippuen vuorokaudenajasta ja vuodenajasta.

      Poista
  3. Mielettömän hienot kuvat ja maisemat, kelpaa hiihdellä, mukavaa, aurinkoista alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoa tosiaan toivoisin viikon virkistykseksi.

      Poista
  4. Heti alkumetreillä sait väännettyä niskat nurin, kun piti tiirailla latvusta. Upea kuva, ja kaikki muutkin.
    Kyllä tuolla kelpaa ulkoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sen ison linnun olisi vielä saanut kuvattua tuolla latvuksessa. Mutta aina ei voi onnistua.

      Poista
  5. Elämyksellistä ja kaunista on kuvasi ja kerrontasi kotiseutuni maisemista.
    Hikihän tuolla rypiessä varmaan tuli.
    Kunto pysyy hyvänä, sikäli on mäkistä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Umpihangessa kahlailu on kyllä tehokasta liikuntaa. Vaaran rinteet ovat ihanteellisia lumikenkäilyyn, kun ei tarvitse rypeä risukossa.

      Poista