torstai 15. lokakuuta 2015

Aamu Rukalla

Aamurusko ei yleensä lupaa kaunista päivää. Niin kävi myös maanantaiaamuna, kun aamun värikäs taivas peittyi puolessa tunnissa täysin pilveen. Mutta hetket vähän ennen auringonnousua ja vähän sen jälkeen olivat todella värikylläiset.




























Suurin osa riekonmarjojen lehdistä oli jo ruskistunut, mutta vielä löytyi kurun pohjalta muutamia kauniinpunaisia lehtiä huurrereunoin.








Maanantaiaamuna 12.10. avautuivat Rukalla ensimmäiset laskettelurinteet. Tässä Saaruan rinne.

24 kommenttia:

  1. Onpas teillä taivas ollut tulessa. Meillä on niin sumuinen aamu, että nyt klo 10 maissa ei vieläkään näe puiden latvoja. Pitäisi sen tuosta kirkastua jossain vaiheessa aamun sääennusteen mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sumuiseksi se sitten muuttui nopeasti. Mutta kannatti kiivetä katsomaan värinäytelmää.

      Poista
  2. Jestas, miten vahvat värit! Yritin täällä myös kuvata, vaan olivat jo latistuneet harmaaseen usvaan.
    Joko kävit itse rinteessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole laskettelija ollenkaan. Suurinta vauhdin hurmaa minulle on kun tulen umpihangessa liukulumikengilläni vaaran rinnettä alas.

      Poista
  3. Oi oi, mitä värejä! Ensimmäiset laskettelijatkin pääsevät jo mäkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laskettelukausi taisi alkaa ennätyksellisen aikaisin. Saa nähdä miten käy kun nyt on taas ilma lämmennyt.

      Poista
  4. Oi mikä valonäytelmä Kuusamossa ja luntakin jo!
    Upeat kuvat!

    VastaaPoista
  5. Kolme ekaa kuvaa on uskomattoman värikkäitä, ei ne voi olla tottakaan..
    Upeita kuvia, mutta... että jo lunta. Ihan eri värinen maisema.. ei niin nätti ja kolealtakin näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matalalta pilvien välistä tuleva valo on värikästä. Lunta on vaan tykitettynä laskettelurinteessä, ei muualla.

      Poista
  6. Kaunis aamu, ihanaa, että jaksat olla varhain liikkeellä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamuruskon värit häviävät hetkessä, niin nytkin.

      Poista
  7. Nyt on näkynyt paljon komeita aamuruskon taivaita. Hetki on nopeasti ja aikaisin ohi. Käytiin tänään rukalla, eturinteillä ei ollut kyllä yhtään rinnettä vielä auki, taisivat olla jossain pohjoispuolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuva on Saaruasta, eli Rukan takaa. Eturinteitäkin on kunnostettu, mutta ilmeisesti lämmin ilma on keskeyttänyt lumetuksen.

      Poista
  8. Ihan käsittämättömän hienoa! Nyt tajuan, että joissakin näkemissäni raanuissa on ollut ihan aitoja taivaan sävyjä. Ensimmäisen kuvan sävyt ovat ihan häkellyttävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raanu tuli minullekin mieleen juovista ja väreistä.

      Poista
  9. Näkis vaan, paluuni jälkeen aurinko ei ole edes pilkahtanut. Kiitos jakamisesta;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkaa taas olla ne ajat kun aurinkoa annostellaan niukasti.

      Poista
  10. Kerrassaaan upeita taivaansävyjä :)

    VastaaPoista
  11. Huikaisevan upeat aamuruskokuvat! Ja ajatella, niin on laskettelukausikin saatu jo pohjoisessa käyntiin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli taas yksi niitä aamuja, jolloin aikainen liikkeellelähtö ei harmita.

      Poista