Aamuyössä Rukalla

Herään puoli kolmen aikaan aamuyöstä ja katson idän taivaalle. Selkeältä näyttää. Edellisiltana satoi taas, joten arvelen ilmankosteuden olevan sitä luokkaa, että jonkunlaisia sumuja varmaan on liikkeellä auringonnousun aikaan. Siis menoksi.

Anorakki-hyttyhattu-kumisaapas-pukeutuneena nousen Juhannuskalliolle. Muitakin on liikkeellä aamuvarhaisella. Rukan "Naurettavan pienen festarin" osallistujia palautuu takseissa mökeille yöjuhlinnan jälkeen lepäämään.

Kuten monesti olen joutunut huomaamaan, ei voi tietää millainen aamu lopulta on tulossa. Pilvikerros koillisella taivaalla on peittänyt taivaanrannan juuri auringonnousun kohdalta. Koska taivas ei ole täysin pilvessä ja valo heijastelee pilvien raosta, jään odottamaan ja katsomaan miten taivaan väritys muuttuu auringonnousun aikaan.

Kovin paljon ei tarvitse pilvikerroksessa olla rakoa, kun Vuosselijärven peilipinta jo heijastaa taivaan värejä.

Hentoa punerrusta on lännen puoleisella taivaallakin. Kovasti on sumua myös Kouvervaaran ympäristössä.

Koko ajan liikkuva sumu vuoroin peittää vuoroin paljastaa maisemaa.

Rukajärven päällä on myös sumulauttoja.

Kun aurinko lopulta pääsee pilvikerroksen takaa, on se jo niin korkealla, että valo on liian voimakas. Lähden alas, mutta en malta vielä mennä jatkamaan unia, vaan ajan pienen matkaa viitostietä Kuusamon suuntaan. Sumu on jäänyt vielä varjoisille ja alaville paikoille lampien ja soiden ylle.

Jätän auton tien varteen ja jalkaudun suolle Pyhävaaran alapuolelle. Sitä mukaa kun aurinko kurottaa vaaran takaa valaisemaan suota, lähtevät sumut liikkeelle ja alkavat häipyä nopeasti. Hyppelen märällä suolla mättäältä toiselle lammikoita väistellen ja yritän päästä hyvälle paikalle tavoittaakseni vielä sumua ja valonsäteitä.

Sumun kadottua olen keskellä suota ja mietin miten ihmeessä tänne päädyin. Ympärillä on vain vettä ja hyllyvää sammalikkoa. Onneksi jalanjälkiä on painunut mättäisiin ja pääsen palaaman samaa reittiä takaisin kovalle maalle. Tätä se sanonta "ojasta allikkoon" varmaan tarkoittaa.

Tien varrelta löytyy komea kaarlenvaltikkaryhmä. Viitostien pientareet on niitetty ja suurin osa arvokkaastakin piennarkasvillisuudesta on poissa. Sinne ovat menneet maariankämmekät, kirkiruohot, kaarlenvaltikat ja tataarikohokit. Tämä kaarlenvaltikkarypäs oli sen verran kaukana ojan pohjalla, että leikkurin terät eivät ole sitä saaneet nurin.

Kolmen saaren kierros Haukivedellä

Säätiedotuksen mukaan oli odotettavissa sateeton ja jopa lämmin päivä. Siinä tilaisuuteni lähteä pohjoiselle Haukivedelle, Linnansaaren kansallispuiston vesille. Kuopiosta katsottuna on sadan kilometrin säteellä neljä kansallispuistoa. Etelä-Konnevedellä kävin alkukesästä, Tiilikalle ja Kolovedelle menen sitten kun on aikaa lähteä parin päivän retkelle, eli yöpymisvarusteet mukana. Linnansaaren kansallispuisto on minulle tutuin, koska asuin viisi vuotta ihan kansallispuiston naapurissa. Kun karttoja ja reittisuunitelmia ei tarvita, niin kajakki vain auton katolle ja menoksi.

Sikkoinleuan uudistettu veneenlaskupaikka palvelee nyt hyvin vesilläliikkujia. On tilava parkkipaikka ja vieressä laavu. Kuvassa kajakki on veneluiskalla, mutta vieressä on laituri, jonka kävelysilta ainakin tämänhetkisellä vedenkorkeudella on sopiva kajakilla rantautumiseen.

Ensiksi suuntaan kajakin keulan kohti Huusalon kalliorantoja.

Pyöreälahden kallion juurella oleva luola on hyvä vedenkorkeusmittari. Vesi on silloin normaalia korkeammalla kun kajakilla pääsee pujottautumaan puoliksi luolaan.

Vesitatar kukkii.

Järvisätkimen kukinta on jo loppuillaan, mutta varjoisan rannan tuntumasta löytyi vielä muutamia kukkivia sätkimiä.

Sammalsaari on ensimmäinen rantautumispaikka ja kävelykohde. Saari ei ole kuin neljäsataa metriä pitkä ja leveimmillään parisataa metriä, mutta aikaa menee ennen kuin olen kiertänyt sen rannat.

Löysin muutama vuosi sitten Sammalsaaresta sarjatalvikkeja. Kukat ovat nyt vasta nuppuvaiheessa.

Eräät muutkin ovat kiinnostuneita sarjatalvikin nupuista.

Syyläjuurella on ruma nimi, mutta kukka on kaunis, varsinkin läheltä tarkasteltuna.

Sammalsaaresta ei ole pitkä matka seuraavaan saarikohteeseeni Taivalsaareen. Taivalsaaressa odottaa ikävä yllätys. Puuvajan seinässä on ilmoitus, että Taivalsaaren puuhuolto lopetetaan ja nuotiopaikka puretaan säästösyistä. Nyt vaja on täynnä puita, mutta saattaa olla että tässä on nyt viimeiset tulistelut Taivalsaaressa.  Taivalsaaren nuotiopaikka on pohjoisen Haukiveden parhain, suojainen lahdenpohjukka rantautumiseen ja nuotiorinkikin on tuulilta suojassa kallioiden välissä.

Olen lähtenyt liikkelle aikaisin, joten evästeltyä pidän kunnon tauon ja istun kalliolle aurinkoon.

Tässä on vähän isompi alus liikenteessä. Proomun lisäksi järvellä on paljon huviveneilijöitä. Väylällä seilaa veneitä molempiin suuntiin, joten odottelen hetken sopivaa rakoa lähteä ylittämään selkää. Seuraava saarikohteeni on puolentoista kilometrin päässä oleva Lehtikiukkaan saari.

Onnistun valitsemaan sen tuulisimman hetken selän ylitykseen. Onneksi tuulen suunta on sivuvastainen, jolloin on helppo tarkkailla aaltojen liikkeitä ja väistellä suurimpia laineita. Rantautuessa aallot vielä lyövät rantaan vauhdilla, niin että pitää ajoittaa kajakista nousu rantaan iskeytyvien aaltojen väliin. Mutta kun olen noussut kallion näköalapaikalle, on aurinko tullut taas esiin ja tuulikin tyyntynyt.

Lehtikiukkaan kalliolta on mahtavat näkymät Kuokanselälle. Kallio on niin korkea, että rantapuut eivät peitä näkymiä järvelle.  Etualalla oleva ukontulikukka on kukkinut tuossa joka kesä. Ukontulikukan kukinnot avautuvat alhaalta ylöspäin. Nyt on enää kasvin latvassa muutama kukinto.

Kalliokielojen kasvusto on säännöllisen muotoinen, aivan kuin ne olisi istutettu tuohon paikkaan.

Rannalta löytyy runsaasti siperiansinivalvattia. Osittain tämän kukan vuoksi aloitin blogini vuonna 2008. Löysin kodin lähimaastosta paljon erikoisia kasveja ja aloin tallettaa niiden kuvia muistiin.

Isomaksaruoho on nuppuvaiheessa. Nämä Haukiveden maksaruohot ovat alkuperäislajia, eivät puutarhakarkulaisia.

Kallionkolossa piilottelee joku horsmalaji, en osaa tunnistaa tarkemmin.

Viime vuosien aikana Lehtikiukkaan punakoisopensas on kasvanut muutaman varren esiintymästä suureksi kasvustoksi. Punakoison kukka on yleensä alaspäin, jolloin sen kauniit yksityiskohdat jäävät piiloon. Oksaa kääntämällä sain kukan kauneuden esille.

Iltaa kohti tuuli tyyntyy ja järvi asettuu melkein peilityyneksi. Lähes kellonympärys meni aikaa Kuokanselän kolmen saaren kiertämiseen, mutta kaunis kesäpäivä tuli hyvin käytettyä.

Mökkimaisemissa

Lapsenkaitsemistehtävien päätyttyä tältä erää ajelin pariksi päiväksi saunamökille laiskottelemaan, meloskelemaan ja yövalvomaan. Käytän sanaa meloskelu silloin kun kierrän kanootilla päämäärättömästi rantoja. Inkkarikanootti on juuri sopiva meloskeluun. Minun taidoillani sillä yksin meloessa ei voikaan kulkea vauhdikkaasti. Kevyt inkkari on aika hankala pitää suunnassa varsinkin tuulella.

Yövalvominen ei onnistunut. Saderintaman jälkeen pilvet peittivät taivaan ja aamuyö oli pilvinen. Ei innostanut lähteä vesille kolmen aikaan. Siispä nukuin. Aamulla olikin jo selkeämpää.

Mökkitiellä tapaa monesti metsoja tai teeriä. Tällä kertaa kohtasin koppelon sateessa. Kaksi poikasta ehti metsän suojaan ennen kuin sain kameran esille.

Auringonlaskun aikaan pilvikerros oheni hieman.

Olin ennen sitä mieltä, että mökillä ei tarvita sähköjä. Viime kesänä sinne kuitenkin laitettiin aurinkosähkö ja on myönnettävä, että pimeinä kesäiltoina on mukavaa kun on valoa.

(lisäys 23.7.  Olisin voinut nähdä karhun mökin lähellä. Poikani oli edellisenä iltana nähnyt karhun viidenkymmenen metrin päässä mökistä ja myöhemmin illalla, kun hän oli grillannut tuossa kuvan grillimajassa, oli lähimetsästä kuulunut rytinää.)

Aamu oli kaunis mutta kylmä. On se outoa, että heinäkuussa pitää olla päällä urheilukerrasto ja kuoritakki että tarkenisi meloa.

Isokoskelolla on yhdeksänpäinen lapsilauma. Luin Luontoportista, että isokoskelonaaras saattaa ryöstää toisen koskelonaaraan poikaset. Onkohan nämä kaikki omia vai onko joukossa lainattuja.

Sateinen kesä saa aikaan ihmeitä. Tuossa jyrkässä seinämässä kukkivat kissankellot. En onnistunut saamaan niistä julkaisukelpoista kuvaa. Kanootti heilui pienimmästäkin liikkeestä ja kuvat tärähtivät.

Suomenlumme on se pienilehtinen ja pienikukkainen lumme. Löysin muutaman kasvuston, mutta eivät vielä kukkineet.

Myös kalliokohokki on hyötynyt kosteudesta. Pienellä kalliosaarella oli runsaasti kukkaryppäitä.

Kurjenjalkaa nupulla ja kukkivana.

Lahden pohjukassa on pieni luonnonsuojelualue. Alue on suojeltu Savossa harvinaisten haisukurjenpolven, lehtopalsamin ja hajuheinän esiintymien vuoksi. Kolmena edellisenä kesänä en ole löytänyt yhtään kukkivaa haisukurjenpolvea ja aiemmin näkemäni kukat ovat olleet louhukon suojassa. Nyt haisukurjenpolvi kukki runsaana kivien päällä.

Matkalla mökiltä kotiin koukkasin vielä katsomaan muutamia kasveja, tienvarrelta ja suolta.

Kylätien varrella pysäytti tämä komea hirvenkelloryhmä. Laskin siinä olevan noin viisikymmentä kukkavartta.

Kaksi kukkalöytöä valtatie 23 varrelta. Runsas kelta-apilaesiintymä....

....ja kaksi pientä ketoneilikkaryhmää, molemmat ihan tien pientareella.

Tämän kuvan vuoksi oli mentävä suolle. Kovin hitaasti aukeavat suoneidonvaipan kukat. Vain yksi täysin aukioleva kukka. Viivyin tovin sen ääressä ihmetellen sen kauneutta.