Kuurankukka-aamu

Talven viimeisimpiä kuurankukka-aamuja, luulisin. Sunnuntaiaamuna virralla kuvattuna. Aamu oli alkusoitto erityisen kauniille talvipäivälle, joka huipentui taivaan ilotulitukseen illan tummetessa.

Matka halki talvimaiseman

yhtä hääjuhlaa:

huurrehuntuiset talvimorsiamet

tanssivat tienvarsilla

kuurankukkia käsissä.

Maaria Leinonen

Auroorat Etelä-Savon taivaalla

Auroras Now!  ilmoitteli suuresta revontuliaktiivisuudesta. Punaisia palkkeja oli ihan Etelä-Suomenkin havaintopaikoilla. Illan tummuessa lähdimme parin kilometrin päähän peltoaukealle taivaalle tähyilemään. Eipä tarvinnut kauan odotella. Kun auton valot sammutettiin, näkyi heti itäisellä taivaalla vihreitä valojuovia. Kiireesti kameraan sopivat asetukset, jalusta mukaan ja etsimään sopivaa kuvauspaikkaa. Sähkölinja oli tietenkin siinä tien varrella, joten äkkiä hankeen kahlaamaan pellon keskellä olevaa kumparetta kohti. Siinä oli muutama pihlaja ja pari katajapensasta kuvien etualaa täyttämään. Sitä ennen piti pystyttää jalusta ja osoittaa kameran linssiä suoraan taivaankannen korkeimmalle kohti. Läpi taivaan loimusi kirkkaita värikuvioita.

Huh! mitkä tulet ne olivatkaan. En ollut uskoa silmiäni kun vihreiden ja punaisten loimujen lisäksi oli myös violettia ja oranssia väriä.

Kuvaesitys Voinsalmen revontulista

Kultaista valoa etsimässä

Pakkashuuruiset puut kosken rannalla ja auringonnousu sulan veden synnyttämien huurujen takaa saivat taas liikkeelle aikaisin aamulla. Onneksi aamuherätykset eivät koskaan ole olleet minulle ongelma. Niin nytkin heräsin ennen kellonsoittoa.  Matkalla koskelle ihmettelin pakkaslukemien vaihtelua. Korkean mäen päällä oli vain kuusitoista pakkasastetta, kun parin kilometrin päässä mäen alla peräti kaksikymmentäkuusi astetta.

Asettauduin hyvissä ajoin ennen auringonnousua kosken rannalle. Alkoi valon esiintulo. Ensin sininen hetki, sitten punainen ja sen jälkeen kullankeltaisen värin vuoro. Ja lopuksi, kun aurinko oli jo korkealla, valon väri oli muuttunut valkoiseksi. Vain aavistuksen, kapean kuvakulman, voin näillä kuvilla välittää. Auringonnousu pakkasusvan läpi on näytelmä, jonka mahtavuuden kokee täydellisimmin tuolla kosken rannalla.

Karan touhuja

Tapasin koskikaran kerrankin lähietäisyydeltä kun olin lumikenkäilemässä Pyhäjoen varrella Kuusamossa. Joessa on lyhyitä koskiosuuksia jotka pysyvät sulana kovallakin pakkasella. Matala virtapaikka on karalle mieleinen. Paras elinpiiri sille olisikin pienten purojen matalissa vesissä, joissa on helppo pyydystää ruokaa. Sellaisia, sulana pysyviä paikkoja vaan on aika vähän, joten karan on asusteltava myös voimakasvirtaisissa ja syvissä koskipaikoissa.

Jokiranta on metsäinen, kuusten oksat kurottuvat paikoin joen ylle. Kuusen juurella, oksien alta oli hyvä tähystellä karan liikkeitä. Se ui, istui välillä joen pohjakivillä, väliin suki ja pörhisteli höyheniään. Sain seurata pitkään sen touhuja, kunnes se havaitsi minut ja lensi ylävirtaan sulan reunalle.