Valotaidetta Kuusamossa

Valotaidefestivaali Polar Night Light Festival järjestettiin Kuusamossa ja Rukalla jo toista kertaa. Rukatunturin rinteet oli valaistu värivaloin ja Kuusamon vesitornissa oli esillä usean taiteilijan valotaideteoksia.

Rukan värivalaistu rinne täydenkuun iltana.

Kuusamon vesitorni oli myös valaistu vaihtuvin värein.

Lyhtypuistossa vesitornin juurella oli eri materiaaleista valmistettuja lyhtyjä. Osan lyhdyistä olivat tehneet kuu­sa­mo­lai­sen Ni­lon kou­lun op­pi­laat.

Vesitornin valoteosnäyttelyssä oli esillä yhdeksän taiteilijan teoksia. Tässä Irmeli Huhtalan Flowerlux.

Taideteoksien lisäksi katsojalle avautui mahtavat näkymät Kuusamon hämärtyvään iltaan.

Janne Parviaisen Forget Who You Are iltataivaan värit taustanaan.

Näkymä tornista suoraan alas lyhtypuistoon.

Valofestivaali päättyi tältä vuodelta, mutta 1. helmikuuta avautui Kuusamo-opiston valokuvataiteen opiskelijoiden perinteinen kuvanäyttely Kuusamo-opiston pihalla. Paksuun lumimuuriin upotetut valokuvat pysyvät näytteillä lumien sulamiseen asti.

Umpihangessa Konttaiselle

Konttaisen parkkipaikalta lähtee nousemaan polku Konttaisvaaran laelle. Noin puolen kilometrin matkalla noustaan sata metriä. Polku on pysynyt hyvin auki sydäntalven ajankin. Konttainen näyttää olevan vapaalaskijoiden suosiossa. He kantavat sukset tai lumilaudat ylös, hujauttavat jyrkkää rinnettä alas ja kahlaavat sitten takaisin tielle ja parkkipaikalle. Liukulumikengille polku ei sovi. Kovalla pinnalla, jyrkässä rinteessä karvapohja ei pidä ja portaissa niillä ei voi kulkea. Siksi hiihtelen Konttaiselle vaaran itäpuolelta, jossa rinne on loivin ja sadan metrin nousu tapahtuu puolentoista kilometrin matkalla. 

Ensimmäiset kolmesataa metriä kuljen kelkkauraa, mutta noustuani pienen harjanteen päälle käännyn umpihankeen kohti Konttaisen tykkykuusikkoa. Hento pilvi näyttää peittävän Konttaisen lakea. Pilviä on liikkeellä muutenkin, mutta niiden välissä taivas on kauniinsininen.

Matalampien puiden takaa kohoaa Valtavaaran itärinne.

Konttainen kuuluu Valtavaara-Pyhävaara luonnonsuojelualueeseen. Luonnonsuojelualueen rajan erottaa hyvin. Matala taimikko ei kuulu luonnosuojelualueeseen. Metsänomistaja ei taida ilahtua tykkylumen peittämästä taimikosta.

Lumipeitteen paksuus on noin 60-70 senttiä. Lumi on aukeimmilla paikoin sen verran tiivistynyt, että se ei upota kuin kymmenisen senttiä suksen alla.

Aina ohikulkiessa käyn tätä suurtaa haapaa tervehtimässä. Paksun huurrekuorman peittämänä se kyllä muistuttaa nyt enemmän mäntyä kuin haapaa.

Hangen pinnalla ja puissa on sormenkynnenkokoisia jääkiteitä.

Pujahdan tiheään metsään tykkypuiden juurelle.

Vasta vaaran päällä alkaa puiden välistä näkyä ympäristöä. Kumpuvaara erottuu valaistuna pilviharsojen takaa.

Valtavaaran rinteelle on näkymät Konttaisen etelälaidalta. Nyt pilvi peittää vaarajonon niin, että vain päivätupa erottuu korkeimmalla kukkulalla.

Kidepilari näkyy hetken aikaa Rukan rinteellä.

Vihdoin aurinko jaksaa nousta pilvikerroksen yläpuolelle.

Vaaran luoteislaidalta Kumpuvaaran suuntaan.

Kumpuvaara

Pikku-Konttaisen takana on Kantojärvi ja kauempana Ala-Kitka. Korkeuseron huomaa huurten määrästä puissa.

Vain hetkittäin aurinko pääsee valaisemaan suoraan Konttaisen puita. Enimmäkseen valo tulee lumipilven suodattamana.

Rukalla tehdään lunta jo ensi syksyn tarpeisiin. Osa pilvistä on Rukan lumetuksen aikaansaamaa, kuten Salmilammenvaaraa ympräroivä pilvi.

Liu'uttelen tulojälkiäni alas vaaralta. Aurinko on laskemassa ja vastarusko värjää pohjoisen-koillisen taivaanrantaa.

Lisäys:

Tämä postaus on kirjoitettu aikaan kun parkkipaikalta Konttaiselle noustiin jyrkkää rinnettä, jonka yläosassa oli portaat. Nykyinen Konttaisen kuhauksen reitti kulkee tässä postauksessakin kuvailemaani vaaran itälaitaa. Eikä umpihangessa tarvitse enää kahlata. Uusi reitti on lisännyt kävijöiden määrää, joten polku pysyy hyvin tallattuna läpi talven. 

Elämää talvisella joella

Koko talven sulana pysyvä virta on tärkeä paikka talvehtiville linnuille, mutta myös eläimille. Ja on se tärkeä minullekin. Vesielementti vetoaa kaikkina vuodenaikoina, mutta talvella sillä on vielä suurempi merkitys, koska sulapaikkoja ei ole kovin paljon. Kitkajoen vesistössä niitä on useita, jo alussa Kiveskoski jossa Kitkajärven vedet aloittavat matkansa kohti Paanajärveä. Koskikarat ovat Kiveskosken kuuluisimpia talvilintuja, mutta on siellä talvehtivia joutseniakin.

Rannalta löytyy usein erilaisia jälkiä, tässä saukon jälki.

Hiljaisuudessa kuuluu vain koskikarojen laulu.

Etelän taivaanrannan pilvikerros peittää auringon, pakkasta on sen verran, että koskenniskan lahdelle muodostuu pakkasusvaa.

Ylävirrassa väreilee ja loiskuu. Kaksi saukkoa pulikoi keskellä virtaa. Ne ovat enemmän veden alla kuin päällä, mutta vähän väliä vilahtaa pää, häntä tai vartalo.

Toinen saukoista kiipeää hetkeksi kosken keskellä olevalle kivelle levähtämään. Se on niin kaukana, että ei ole toivoakaan saada kunnon kuvaa.

Veteen sukeltelemaan jäänyt saukko lähtee uimaan kohti rantaa, eli lähemmäs minua. Se jää rantakivien taakse ja en näe siitä kuin nenänpään.

Sitten se alkaa uida rannan tuntumassa minua kohti. Sen ollessa veden alla näkyy ilmakupia, josta voi nähdä missä se on. Välillä se nostaa pään pintaan, mutta välimatka on edelleen pitkä. Odotan jännittyneenä.

Ja niin siinä käy, että juuri kun saukko on minun kohdallani se huomaa minut ja sukeltaa. En ehtinyt saada kuvaan kuin selän.

Pakkasusva, virtaava vesi, heijastukset, lumikuorrutteiset rantakivet ja huurteen koristamat puut, niiden vuoksi palaan tänne aina uudelleen.

Vaikka koskikaroja on paljon, niin harvemmin niitä kuvaan. Minun kuvauskalustoni ei ole lintukuvaukseen sopivaa, mutta tämä koskikara jäi ystävällisesti istumaan rannan lähelle ja viipyi siinä sen verran pitkään, että sain lyhyelläkin putkella jotain kuvaan.