Täydenkuun kuutamo

Odottelin toiveikkaana kuunpimennyksen näkymistä, mutta Rukan seutu oli juuri noiden pimennystuntien aikana pilvessä. Auringonlaskun kuitenkin ehdin nähdä pilvenraosta.

Myöhemmin illalla satuin vilkaisemaan ikkunasta. Kuu loisti täydellisen kokoisena kehän ympäröimänä. Vaikka kovin suuria odotuksia kuutamon näkymiseen ei ollut, koska pilveä oli kuitenkin taivaalla melko runsaasti, lähdettiin ajamaan pohjoisen suuntaan keinovalojen ulottumattomiin.

Rukalta Virkkulan kylälle on matkaa noin 13 kilometriä, mutta säätila ehti muuttua täysin tuon matkan aikana. Pilvet olivat poissa ja kuu pääsi valaisemaan maisemaa täydellä teholla. Sen huomasi kameran asetuksissakin. Ensimmäiset kuutamokuvat näyttävät lähes päivänvalossa otetuilta.

Virkkulan kylätien varrella puut ovat usein paksun kuuran peittämät, niin nytkin.

Kylätien varren rakennusten seinät ovat myös huurrekuorrutettuja.

Siitä on aikaa kun viimeksi olen saanut ihailla täysikuuta täysin selkeässä säässä.

Pieni suoalue Valtavaaran ja Konttaisen välisessä notkossa Virkkulantien varrella.

Valtavaaran alarinteen tykkykansa kuun valaisemana.

Pakkasaamu Suntsanniemessä

Hiihdän ensimmäistä kertaa tänä talvena jäällä. En ehkä vieläkään olisi uskaltanut, mutta rannan tuntumassa on suksenjäljet ja lumikengän jälkiä. Niitä seuraillen etenen kohti niemen kärkeä. Pakkasta on tämän talven ennätyslukema, lähes 20 astetta.

Nousen maalle lähellä Suntsanniemen kallioita, jätän liukulumikengät polun varteen ja lähden kulkemaan hyvin tallatua uraa kallion laella. Savolanniemen metsissä ja rannoilla kuljetaan paljon myös talvella, koska paikka ihan Saaristokaupungin laidalla. Noin kolmenkymmenen hehtaarin alueella on kivikkorantoja, suota, metsää ja kalliota.

Aamutaivas punertaa lumisten käkkyrämäntyjen takaa.

Edellisen päivän kulkijat ovat tallanneet taidetta jäälle.

Voi aina arvailla mistä kohti aurinko tulee esiin. Nyt auringonnousun suunnan paljastaa pieni pilvi, johon valo jo heijastuu.

Sieltä se nousee.

Kun aurinko on noussut vähän ylemmäs, alkavat punertavat valojuovat näkyä jään päällä ja rantapenkassa.

Lopulta valonsäteet löytävät männyn oksille.

Jalat pysyvät lämpiminä, kevytuntuvatakki-anorakki yhdistelmä pitää myös lämpimänä, mutta yhdet fleecehanskat on liian vähän tälle kelille. Seuraaville pakkasille kannattaa muistaa varautua paksummilla käsineillä.

Pakkaspäivä tuli hyödynnettyä muutenkin. Iltapäivällä auringon laskiessa kokeilin saippuakuplien jäädyttämistä. Noin yksi kymmenestä kuplasta onnistui jäämään kokonaisena hangen pinnalle.

Myllerrystä Korkeakoskella

Maaningan Korkeakosken parkkipaikka on lumen peitossa, joten auto on jätettävä tien varren levikkeelle. Jäljistä päätellen parkkipaikkaa on kyllä aurattu jossain vaiheessa, mutta lumentulon jälkeen on tullut pakkanen, joka on jäädyttänyt hangen kovaksi ja siihen ei lumilinko enää pysty.

Vielä Löytynjoen ylittävällä sillalla ja koskenniskalla ei huomaa mitään tavallisuudesta poikkeavaa, mutta kun lähtee laskeutumaan alas jokiuoman rotkoon, on polulla jo ensimmäiset kaatuneet puut. Jäätyneen lumen peittämät portaat ovat normaalina talvenakin haastavat, nyt sitä enemmän kun on pujoteltava kaatuneiden puiden oksien alta.

Minulla on mukana sauvat, jääpiikit ja lumikengät. Jääpiikkejä ei tarvitse koska polun reunoilta löytyy pehmeää lunta johon jalan voi asettaa ja lumikengistä ei ole hyötyä kovalla lumella jyrkässä rinteessä. Sauvat osoittautuvat parhaiksi apuvälineiksi. Pysähdyn puolivälissä rinnettä kuvaamaan hävitystä. On ollut aikamoinen rytinä kun puita on kaatunut jyrkänteen reunalta alas rotkoon.

Portaiden kaiteet ovat poikki monesta kohti.

Vielä on matkaa alas puunrunkojen välisssä puikkelehtien.

Lopulta pääsen kosken alapuolelle. Koskiuomassa on muutama kaatunut puu. Olihan niitä siinä jo ennestäänkin, mutta nyt on tullut muutama lisää.

Paksu kuusi on mennyt poikki noin kymmenen metrin korkeudesta. Siinä seistessä tulee yht'äkkiä mieleen, että ei tämä paikka ole edelleenkään turvallinen. Puiden oksilla on paksusti lunta, pakkasta on noin kymmenen astetta ja tuultakin on, vaikka tuuli ei juuri nyt tunnukaan täällä rotkon pohjalla. Lähden nousemaan takaisin ylös.

Kierrän kosken rantoja kaiteiden vierestä uomaan kurkkien. Vielä on lumen ja jään keskellä avointa niin paljon, että kohina kuuluu.

Olen käynyt Korkeakoskella monena vuonna sydäntalven aikaan, nyt ensimmäistä kertaa näen näin paljon lunta ja jäätä koskiuomassa. Jätän koskimaiseman odottamaan kevättä. Kolmen kuukauden kuluttua täällä näyttää jo toisenlaiselta.

Lisäys 29.5.2018
Pekka Honkakoski on tehnyt videon Korkeakoskesta. Siinä koski näkyy myös ylhäältä lintuperspektiivistä sekä kesällä että talvella.
Video löytyy täältä