Viikonloppu Saariselällä

Odotukset Inarin viikonloppumatkalle olivat suuret. Monen pilvisen viikon jälkeen erityisesti Suomi-neidon päälaen seudulle oli luvattu selkeää säätä. Matkalla Saariselälle oli vielä Sodankylän paikkeilla kaunis auringonpaiste, mutta pohjoiseen päin mennessä pilvet kiertyivät maiseman peitoksi ja jäivät paikalleen melkein koko viikonlopuksi. Poikkeuksena oli pyhäinpäivä, kun pilvikerros raottui muutamaksi tunniksi iltapäivällä.

Saariselän keskustan lähellä olevalla Aurorapolulla (2,1 km) saa ensi tuntumaa Urho Kekkosen kansallispuistoon helpoissa olosuhteissa. Ennen niin jyrkkä ja kivikkoinen polku on nyt tasoitettu leveäksi ja tasaiseksi tieksi. Illalla on kätevä poiketa polulle katselemaan tähtitaivasta tai ihailemaan revontulia, koska valaistusta polulla ei ole. Tällä kertaa ei näkynyt tähtiä eikä revontuliakaan.

Polun varrelta löytyy "taukotupa" joka on varmaankin Suomen suurin. Viime syksynä valmistuneessa rakennuksessa on toisessa päässä yleinen, takalla varustettu tila ja toinen puoli on varauskäyttöön tarkoitettu. Rakennuksen toisella puolen on pitkä ja leveä terassi.

Saariselän latujen lähtöpaikan revontulikoristelu.

Inarinjärven rannat olivat lähes lumettomat. Saariselän seudulla sentään oli muutama sentti lunta ja puut kuurassa.

Pyhäinpäivän piristys oli auringon ilmestyminen pilvien takaa. Urupään ja Kaunispään väliseen laaksoon jäänyt sumukerros vähän suodatti auringonvaloa.

Vielä on tilaisuus kävellä missä vaan tunturin rinteellä.  Pian lumi peittää sammaleet ja varvut.

Kiilopään laki erottuu hieman pilvirintaman yläpuolelta. Laskeva aurinko värjää pilviä.

Värikäs loppunäytös päätti auringon vierailun.

Rukan esteetön reitti ja Juhannuskallion polku

Rukan Maston rinteellä, Juhannuskallion tien päässä, on kahden lyhyen maisemareitin lähtöpaikka. Juhannuskallion polku vie Juhannuskallion laelle. Se ei sovi liikuntaesteisille, koska polku on kivinen ja paikoin jyrkkä. Sen sijaan Rukan laen esteetön reitti soveltuu pyörätuolilla tai lastenvaunujen kanssa kuljettavaksi ja mahdollistaa siten huonommin liikkuvillekin kaukomaisemien katselun.
Esteetön reitti on käytössä vain sulan maan aikaan, talvella tietä ei aurata. Juhannuskallio on talviaikaan mainio lumikenkäilypaikka. Yleensä sieltä löytyykin valmiita lumikenkäuria.

Sumupilvessä ei paljon maisemia näkynyt, mutta reitin varrelta löytyi pakkasen jäädyttämiä yksityiskohtia.

Kiteet kuusen oksilla ovat jäätyneet vaakasuoraan ilmankosteuden ja kovan tuulen vaikutuksesta.

Jokainen heinänkorsi, oksa ja varpu ovat huurten ja jään peittämiä.

Valon väri vaihtelee pilvikerroksen paksuuden myötä.

Hennot metsälauhat taipuvat jään painosta. Seuraava lumisade painaa ne lopullisesti maahan.

Aurinko onnistui heittämään pilvien lomasta muutaman valonsäteen huureoksia kaunistamaan.

Sinitaivaskin oli nähtävillä muutaman minuutin.

Kipaisin aamuvarhaisella  Juhannuskallion polulle toiveena nähdä auringonnousu. Toiveeksihan se jäi, mutta ennen kuin idän suunnalta vyörynyt pilvirintama ehti peittämään maisemaa, näkyi hetken aikaa pilvien välistä "vanhaa taivasta".

Ensilumia Kitkajoen kanjonissa

Tänä vuonna talvi tulee Koillismaalle hivuttautuen. Edelleenkään ei ole ollut kunnon pakkasia, joten lumi ei jää maahan kuin hetkeksi. Pari vuorokautta ollut sen verran kylmää, että maanpintaa peittää ohut lumikerros. Lähdimme käymään Kitkajoella, nyt kun sinne vielä pääsee. Pähkänänkalliolle vievää noin yhdeksän kilometriä pitkää metsäautotietä ei aurata talvella.

Polun varren suopursuvarvukko on pehmeän lumen koristamaa.

Parkkipaikalta Kitkajoen kanjonin laidalle on noin kilometrin kävelymatka. Kun polku alkaa nousta pienen notkelman jälkeen kohti Pähkänänkallion lakea, avautuu puiden lomasta mahtava näkymä jokilaaksoon. Juuri Pähkänänkallion kohdalla jokikanjonin pohja levenee ja joen virtaus rauhoittuu Ylikodan ja Harrihaudan suvantoihin.

Näkymä Pähkänänkalliolta Kitkajoen Vennäänmutkaan on yksi Suomen kauneimmista maisemista.

Niemen koivikko hohtaa valkoisena lumipuvussaan.

Poimin teleobjektiivilla kuvaan seuraavan kohteemme, Ylikodan suvannon.

Edessä on jyrkkä laskeutuminen jokirantaan. Laskin puu- ja pengerportaita 247 ja niiden lisäksi etenemät viettävällä polulla. Korkeuseroa rannan ja kallion laen välillä on noin 85 metriä.

Portaiden alla polku haarautuu vasemmalle Ylikodalle ja oikealle Vennäänmutkan laavulle. Jatkamme Ylikodan suuntaan noin neljäsataa metriä, jossa yhytämme joen rannassa kulkevan Karhunkierroksen polun.

Venäänniemen kynttiläkuusikko peilailee Kitkajokeen Ylikodan suvannossa.

Ylikota on hirsinen umpikota, johon valoa pääsee vain oven pienestä ikkuna-aukosta ja savuräppänästä.

Valoa ja lämpöä kotaan antaa kuivista honkapilkkeistä tehty nuotiotuli.

Leveille seinänvieruspenkeille mahtuisi vaikka nukkumaankin, mutta luulen että viiden kilometrin päässä oleva Jussinkämppä houkuttelee enemmän Karhunkierroksen kulkijoita. Ylikota kalastajien leiripaikkoja kesäisin.

Joen virtaus on muovannut jokilaakson pohjaa ja ajan myötä jokiuoma on siirtynyt eri paikkaan. Entisen jokiuoman paikalla on pieni lampi.

Ylikodalta noin 600-700 metriä ylävirtaan, ihan Pähkänänkallion juurella on Vennäänmutkan laavu.

Laavun rannassa on hetken aikaa nähtävänä outo valoilmiö, kun aurinko yrittää tulla esiin pilvien lomasta.

Edessä on hikinen nousu ylös kanjonista. Toinen vaihtoehto olisi jatkaa jokivartta Karhunkierroksen polkua, jota pitkin Juuman kylään on noin seitsemän kilometrin kävelymatka.