Kesää vastassa

Viikko Kroatiassa oli kesän ennakkonäytös. Aurinkoa ja lämpöä oli annosteltu koko ajalle.  Sesongin ulkopuolinen matkailu sopii minulle, koska ei ole vielä liian kuuma, eikä turistikohteissa ole tungosta. Tungosta ei ollut Krka-kansallispuistossakaan, matkamme pääretkikohteessa. Saimme ajaa pikkuautollamme ihan putouksen vierelle. Niin jäi aikaa katsella ja kierrellä polkuja kaikessa rauhassa. Olen käynyt vuosia sitten Plitvicen kansallispuistossa, joka on yksi Kroatian seitsemästä Unescon maailmanperintökohteesta. Krka-puisto ei ole maailmanperintökohde, mutta ei jää jälkeen Plitvicestä vaikuttavuudessaan. Plitvice on suurempi ja siellä on enemmän järviä. Krka-puistossa vesi liikkuu kapeammassa kanjonissa. Mutta paljon jokihaaroja on Krkassakin. Alla olevat kuvat ovat Skradinski Buk-putoukselta. Matkamme jatkui ylävirtaan Roski Slap-putoukselle. Siitä kerron myöhemmin.

putouksen yläosasta

puusillat risteilevät putouksen yläosan poikki

 niin häikäisevää vastavaloon että harmaasuodin oli tarpeen 

matka jatkuu kohti yläjuoksun putouksia.....

Kuvia myös Kuvat.fi-sivulla

Muutosta ilmassa

Tältä näytti eilisaamun auringonnousu. Aamu oli minulle erityinen ja siksi tuntui mukavalta kun valotehosteetkin olivat kohdallaan hetken juhlistamiseen. Lähdin viimeisen kerran töihin.

Työpaikalla tyhjensin pöydän, pakkasin henkilökohtaiset tavarani, palautin avaimet ja painoin työhuoneen oven kiinni viimeisen kerran. Olenhan jo harjoitellut irtautumista osa-aikaeläkeläisenä, mutta nyt käännän ihan uuden sivun.


Muutosta tapahtuu säänkin suhteen. Yön aikaan satoi ja taisi olla ensimmäinen yö koko keväänä kun ei mennyt pakkaselle. Aamulla oli pilvistä ja vieläkin sataa tihuutti. Niinpä vietin aamupäivän komeroissa lajitellen kierrätykseen menevää tavaraa. Puolen päivän jälkeen lähdin ulos. Ensimmäinen havainto oli lintujen äänet. Niitä ei ole kuulunut, mutta nyt talitintin laulun lisäksi äänessä oli joku hentoäänisempi laulaja. Kovempaakin ääntä kuului. Raikuva "kryii, kryii, kryii" kuului metsiköstä ja postilaatikolta palatessa näin palokärjen lähtevän lentoon metsänreunan pälveltä. Se jäi lähipuiden runkoja tutkimaan, mutta ei enää tullut kuvausetäisyydelle.

Pihan ensimmäisiä kevään merkkejä ovat lamoherukan silmut. Kun lumi on hieman sulanut tien varren kiveykseltä, alkavat sen punaiset silmut kehittyä. Joten kevään merkki on myös ensimmäiset makrokuvat.

Hankiaisilla

Samoin kuin muistellaan lapsuuden kesiä, miten ne olivat aurinkoisia ja lämpimiä, niin muistelen lapsuuden kevättalven pakkasaamuja, kun hanki kantoi potkukelkallakin kulkijan. Viime vuosina ei hyviä hankikelejä ole liiemmin ollut, mutta nyt on. Tosin varjoisilla paikoilla ei lumi päivälläkään ole sulanut niin että sen pinta olisi yön aikana jäätynyt kovaksi. Mutta aurinkoisilla paikoilla, niin kuin järven jäällä, on topakka hangenkeli, hankiainen, kuten ennen sanottiin.

Lähden aamusta potkukelkan kanssa jäälle. Reilun yhdentoista asteen pakkanen varmistaa että ei upota. Kickspark-potkukelkan jalaksiin on kiinnitetty muoviset liukujalakset. Kelkka liukuu epätasaisillakin pinnoilla sujuvasti.  

jäätyneitä lumilaineita 

Kickspark-potkukelkka muovisilla liukujalaksilla

rantakallion jäätyneet norot

paannejäätä kallion pinnalla

Kovasti talviselta näyttää järvellä. Täällä asuessani olen joka vuosi päässyt melomaan vapun tienoilla, muutama päivä ennen tai jälkeen. Jo nyt voi sanoa, että melontakelejä ei tule vapuksi, ellei ihmeitä tapahdu.

Kuokanselkä Purnunsaaren kallioilta nähtynä

ahdistaa, mutta uusiakin yrittäjiä on

vielä on jäljellä marrasmyrskyn muovaamia jäitä

on aurinko sentään vähän sulattanut 

harvinainen pälvi saaren etelärannalla

Tähdet, tähdet

Herään kolmen aikaan aamulla. Jo toinen yö peräkkäin kun samaan aikaan käy niin. Olen antibioottikuurilla ja sen sivuvaikutuksena on unettomuus. Ei se muuten haittaisi, mutta kun pitäisi jaksaa lähteä ajamaan töihin aamulla.
Avaan oven terassille. Täällä maalla, kaukana taajamien valoista, on todella pimeää kun ei ole katuvaloja eikä muitakaan valoja.  Taivaan tähtikatto on ainut valonlähde, ja tähtiä on paljon.  Siinä tähtiä tuijotellessa kuulen metsästä kumean "huhuu, huhuu"-äänen. En siis ole ainut yön valvoja.

Itäisellä taivaanrannalla näkyy jo hentoa sarastusta. Yö vaihtuu aamuksi.

Pilvet tulevat

menevät

Päivä nousee

laskee

Aina aukeaa

yön viitta raskas

aamuun

Ellei yötä olisi

et näkisi tähtiä

et niitä rakastaisi

Et niiden puhetta kuulisi 

Maaria Leinonen 

tarkasti katsoen taivaalla näkyy kaksi suoraa viivaa (tähdenlentoja?)