Taivaan tulet

Aika vanhaksi piti elää ennen kuin näin elämäni ensimmäiset revontulet. Lähdimme myöhään illalla ajamaan Rukalta pohjoiseen, pois katuvalojen ulottuvilta, toiveena nähdä revontulia. Täysikuu valaisi maisemaa. Vähän ennen Virkkulan tienhaaraa olin näkevinäni vihreää valoa taivaalta. Käännyimme Mustosenvaarantielle. Ei tarvinnut ajaa pitkälti kun ei enää ollut epäilystäkään. Revontulet loimusivat pohjoisella taivaalla. Pikaisesti kääntelin kameraan sopivat säädöt, asetin jalustan tien reunaan ja sitten vaan katsomaan ja kuvaamaan taivaan valoshowta.

Käytin 10-30 sekunnin valotusaikoja riippuen revontulien valon määrästä. Aika huimasti valot vaihtuivat. Pystyi kuitenkin hyvin ennakoimaan kameran valottaessa kuvaa, minne päin objektiivi kannattaa seuraavaksi suunnata.
Reilu puoli tuntia näytöstä kesti. Sitten pohjoisen taivas tummui ja valojen leikki hiipui. Edellisenä iltana olimme olleet katsomassa ilotulitusta Rukalla. Tämä taivaan ilotulitus oli kyllä monin verroin hienompi. 

Sinne ja takaisin

Olin kierrellyt talven mittaan Valtavaaran metsissä, käynyt lähellä huippua kodalla asti, mutta ihan huipulla en ollut käynyt. Milloin oli tuiskua, milloin kylmää viimaa tai pilvisenä päivänä ei näkyvyyttä. Nyt olivat olosuhteet kohdallaan. Yön jälkeen oli reilu kymmenen pakkasastetta, tyyni ja selkeä sää.  Lähdin liikkeelle aamusta, ennen auringon nousua. Ehdin ensimmäiselle näköalakukkulalle juuri kun aurinko tuli esiin.
 
Sinne ja takaisin:

Merkki kevääntulosta, jääpuikkoja tykyssä

aamun ensisäteet

klo 7:20

omakuva

tulilla

Tervetuloa

vauhdikas lasku hiihtäjille

lumikenkäpolku suolla lähellä Valtavaaran huippua

kevättä

määränpää näkyy

Hokit huipulla

"...ja tuvassa viivyn sen hetken vain, että tasaantuu hengityksein"

pilvikerros pohjoisen puolella

suojaisessa paikassa tykyt kuin helmikuussa

lainaus kuvatekstissä: Juha Vainio, Valtavaaran valssi

Karoja ja kuukkeleita

Reilun parin viikon poissaolon aikana on valo Kuusamossa lisääntynyt huomattavasti. Aurinkokin on paljon korkeammalla ja se lämmittää jo. Tykyt ovat pudonneet alamaista, mutta ylhäällä tunturien ja vaarojen päällä on vielä runsaasti tykkylunta.

Lauantaina ajoimme autolla Kumpuvaaraan. Minulla oli mukana Hokit. Jyrkässä rinteessä oli hyvä testata alastuloa umpihangessa. Karhunkierroksen polkua kurvailin alas pehmeässä lumessa. Tiellä, kovalla alustalla jyrkässä alamäessä oli ohjausvaikeuksia. Hokit tahtoivat mennä minne sattuu.

Kotakahvilassa juotiin nokipannukahvit ja nähtiin kuukkelit ruokintapaikalla.

Sivutie Virkkulantieltä Kumpuvaaraan on kapea ja pehmeä. Niinpä yksi auto olikin suhahtanut penkkaan aika syvälle. Sen ohitse pääsi juuri ja juuri kun kuljettaja sompaili tarkasti auton sivuitse. Emme jääneet paikalle koska hinausauto oli kuulemma tulossa pelastamaan. Ja niin se tulikin vastaan siellä kapealla tieosuudella. Onneksi kohdalle sattui levennys, joten hivuttamalla se pääsi ohi. 

Paluumatkalla kipusin vielä Konttaiselle. Lumikenkiä ei tarvittu koska laelle vei tiukaksi tallattu polku.

Kumpuvaaran kuukkeli ruokintapaikalla

Sunnuntaiaamuna lähdimme aikaisin kohti Käylää. Tarkoitus oli ehtiä koskelle auringonnousun aikaan.

Pilvet vaan alkoivat kerääntyä uhkaavasti joka puolelta idän taivaalle, joten ei ollut ollenkaan varmaa näkyisikö aurinko. Kuin tilauksesta nouseva aurinko kuitenkin näyttäytyi hetken ennen kuin se peittyi pilvikerrokseen. Auringonpilarikin näkyi vähän aikaa. 

Koskikarat lentelivät virran yllä. Seurasin pitkään karaa joka istui rannalla jääreunuksella ja lauloi niin että sen ääni kuului kosken kohinan yli.

ensisäteitä virrassa

Aurinko näyttäytyy hetken

Kara maisemassa

auringonpilari

Kara laulaa

aamupilvet

Pilveen se sitten meni

kultalankoja kuohussa

Iltapäivällä hiihdimme Vuosselin lenkin. Aurinko oli tullut taas esiin ja niin olivat tulleet sadat hiihtäjätkin. Laduilla oli vilskettä. Muuten, onko olemassa jokin pukukoodi, kun naisilla on lähes poikkeuksetta punainen hiihtotakki? Tunsin olevani poikkeava siniharmaassani.
Vuosselin kodalla päivystivät kuukkelit. Ne lehahtelivat männyn oksilla ja tarkkailivat kodalle tulijoita eväiden toivossa. Pöydän päälle jätetyt muruset kelpasivat. No, ainakin tänään niille oli runsaasti ruokaa tarjolla.

Vuosselin kodan kuukkeli poseeraa

ruotsalainen kanelipulla maistui

Altai Skis Hok

Lumikengillä liikkuessa tulee alamäessä usein mieleen, että kunpa pystyisi liukumaan alas. Vaan kun ne piikit, joista ylösnoustessa on kovasti apua, tökkivät alamäessä. Nyt on Suomeenkin rantautuneet ameriikanihmeet; liukulumikengät. Nimi voisi olla myös lumikenkäsuksi ottaen huomioon miten paljon hiihtämistä niillä kulku muistuttaa. 

Luettuani kokemuksia ja katsottuani videoita päädyin hankkimaan nuo kapulat. Retkiaitta toimitti vuorokaudessa Altai Ski Hok-paketin, liukulumikengät varustettuina X-Trace-siteellä. Laskiaistiistai-iltana vähän testasin niitä kotipihan ympäristössä. Seuraavana iltana ehdin töistä valoisaan aikaan, joten suunnistin lähimetsään pitemmälle lenkille, myöhästyneeseen laskiaismäkeen.

Hokeilla liikkuminen on hiihtämisen ja lumikenkäilyn välimaastossa. Kovemmalla hangella tai kertaalleen kuljetulla uralla eteneminen on enenpi hiihtämistä. Pehmeässä lumessa taas lumikenkäilyä sillä erotuksella että liukulumikengän kärkeä on nostettava hangen päälle ettei kärjet jää lumen sisään. Lyhyet, 125 cm pituiset Hokit kääntyvät näppärästi. Niillä on helppo puikkelehtia tiheämmässäkin metsässä.  

Liki kaksi kolmasosaa liukulumikengän pohjasta on nousukarvaa, skiniä, jolla saa hyvän pidon ylämäkeä noustessa. Aika jyrkkää mäkeä nousten ne pitivät. Lumikenkäsauvaa olin edellisillan testikokemuksen perusteella säätänyt kymmenen senttiä pitemmäksi. Meno Hokeilla on sen verran sujuvaa, että sauvoja voi käyttää työntämään eteenpäin, eikä vain tukemaan kulkua.

Mäkeä alas mennessä huomasin, että kannattaa siirtää painoa vähän taaksepäin, jolloin Hok liukuu paremmin. Eihän se alastulo mitään hurjaa menoa ole, mutta nopeampaa verrattuna lumikengillä töpöttelyyn. Esittelyvideossa lumi pöllyää kun laskija tekee hienoja telemark-käännöksiä. Täytyy myöntää että puolimetrisessä höttölumessa en pystynyt samaan tyyliin. Mutta liukuen tulin kuiten alas.

Kenkänä minulla oli lumikengissäkin käyttämäni Sievin nahkasaappaat ja säärystimet niiden päällä. Pitää testata myös maastokengän sopivuutta. Niillä saisi nilkalle paremman tuen.

Ensivaikutelma Altai Skis Hokeista on siis positiivinen. Yksi vaihtoehto lisää umpihangessa rämpijälle.