torstai 31. maaliskuuta 2022

Tunti revontulien alla

Kesäaikaan siirtyminen tarkoitti revontulien tarkkailijalle myöhempään valvomista. Kymmenen aikaan illalla auringonlaskusta on kulunut jo yli kaksi tuntia, mutta vieläkin läntisellä taivaanrannalla erottuu valoa. Niin pimeää kuitenkin on, että matalalla oleva revontulivyö näkyy paitsi kameran näytöllä, myös silmin katsottuna. Kuvauspaikka on minulle uusi. Yritän aina kartan avulla etsiä mahdollisia revontulien katselupaikkoja lähellä kotia. Tarvitaan esteetöntä näkymää pohjoisen suuntaan ja paikkaa, jossa keinovalot eivät haittaa. Ihan täysin tuo keinovalojen välttely ei tällä paikalla onnistu. Rukan valot heijastuvat hieman metsänrajan yläpuolella. 



Hämärän lisääntyessä tajuan, että matalan revontulikaaren lisäksi ihan yläpuolellani kohoaa yli taivaan leveä revontuliharso. Se näkyy silmin vaaleina juovina taivaalla ja vasta kameran näytöltä erottuvat vihreät, metsän takaa nousevat soihdut. Kamerasta näkyy myös matalan revontulivyön yläpuolella violettia ja pinkkiä väriä. 




Monesti kaksoiskaaret  taivaalla ennakoivat isompaa revontulinäytöstä. Kannattaa siis odotella. Pakkanen on kiristynyt auringonlaskun jälkeen lähelle pariakymmentä astetta. Revontuliretkille on aina pukeuduttava lämpimästi. Enpä muista koskaan olleen liian paljon vaatetta revontulireissuilla. 





Oranssit valokeilat ovat pilviä, joita Kuusamon taajamavalot värittävät. Syntyy erikoinen keinovalon ja revontulivalon risteymä. 


Tässäkin oranssi pilviviiru erottuu himmeänä revontulivöiden takana. 






Yht'äkkiä rauhallinen revontulivyö kirkastuu ja alkaa liikkua. Ylhäältä taivaankannelta valo leviää joka puolelle. On niitä öitä kun kuu on kokonaan piilossa, joten ainoastaan revontulien valo valaisee yötä. 


Laajakulmaobjektiivini on aivan liian kapea tallentamaan taivaan näytelmää. Saan kerrallaan vain pienen palan revontuliseinämää kuvaan. 


Revontulihelma hulmuaa ihan pääni yläpuolella, tai ainakin siltä se tuntuu. 


















Sitten liike lakkaa ja kaari jää leveänä nauhana taivaalle. On kulunut tunti siitä kun pystytin jalustan ja virittelin kamerani kuvauskuntoon. Vilkaisu revontuliennusteisiin kertoo, että vähään aikaan ei mitään isompaa näytöstä ole tulossa.


Lopetuskuvana käsivaralta kuvattu revontulivyö. 


14 kommenttia:

  1. Nämä revontulikuvat ovat aina yhtä sykähdyttäviä. Miten upeita ilmiöitä luonto saa aikaan. Kiitos, että kuvasit!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Taisi olla loppunäytös tältä talvelta ainakin minun osaltani.

      Poista
  3. Komeat reposet olet jaksanut valvoa kuvataksesi.
    Minäkin katselin muuan yö taaksepäin sängystäni, kun taivaalla alkoi vihertää, mutta nukahdin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, nyt voi nukkua rauhassa. Näyttää lähiaikojen säätila sen verran epävakaiselta, että ihme on jos vielä näkyvät tällä kaudella.

      Poista
  4. Sinä olet onnekas, kun saat nähdäksesi nämä loistavat taivaan taideteokset. Ja hyvin olet ne taas kerran taltioinnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä tulikin minun kohdallani viimeinen revontulinäytös tälle talvelle. Nyt on jo niin valoisat yöt, että revontulet eivät erotu.

      Poista