lauantai 6. maaliskuuta 2021

Nokisenkoski pakkasaamuna

Päivä pitenee, auringon kierto nousee yhä korkeammalle ja aurinko lämmittääkin jo. Lämpö ja tuuli ovat jo pudottaneet lumet puista ja maaliskuun alkupäivien lämmin sää jo lupaili kevättä. Talvi-ihminen minussa vielä haikailee huurreaamuja. Esimerkiksi sellaista kun 17. helmikuuta ajelin 25 asteen pakkasessa Rautalammin Nokisenkoskelle odottelemaan auringonnousua. 

Olen tallustellut Nokisenkosken rantaa alavirtaan. Parkkipaikalla mietin tulisinko toimeen ilman lumikenkiä, mutta päätin ottaa ne kuitenkin mukaan. Ei olisi tarvinnut. Joen rannalla on tiiviiksi tallaantuneita polkuja. 





Lumikukkia rannalla





Taivas on kuin tulessa metsän yläpuolella vähän ennen auringon esiintuloa. 




Kullanpunaista valoa pakkasusvan ja luodon mäntyjen suodattamana



Pilvettömältä taivaalta paistava aurinko on hetkessä liian kirkas ja valoa on vaikea hallita kuvassa. Siirryn ylävirran suuntaan varjoisimpiin kuvauspaikkoihin. 











Maantiesillan pielessä olevilta portailta avautuu hienoin näkymä auringon suuntaan. 


Sillan ylitettyäni laskeudun vielä kosken itärannalle. Näyttää, että vesi on korkeammalla kuin yleensä tähän aikaan. 


Itärannalta katsottuna auringon värittämä pilvi ei ole niin värikäs ja dramaattinen kuin suoraan vastavaloon kuvattuna.









 


12 kommenttia:

  1. Sävyjä, sävyjä. Valo on elintärkeä paitsi luonnolle myös ihmisen mielelle aikana, jolloin virikkeet ovat vähissä. Kuvasi hengittävät, vesi virtaa, sumu taittaa auringon valon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä Suomessa paremmin kuin monissa tiheästi asutuissa maissa. On tilaa, luonto on lähellä ja nyt kevään koittaessa valoakin. Eli pakopaikkoja ahdistukseen.

      Poista
  2. Oi miten kaunista on tutulla Nokisella ollut pakkasaamuna! Huippukuvat jälleen♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvoin mielessäni lähtisinkö Konnekoskelle vai Nokiselle. Nokisenkoskelle oli vähän lyhyempi matka. Kannatti käydä.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Vielä viimeisiä huurreaamuja tälle talvelle.

      Poista
  4. Tämä talvi on ollut koko maassa talvi-ihmisten mieleen.
    Aivan yhtä upeita talvikuvia kuvaat niin pohjoisesta kuin etelämmästäkin.
    Pakkaset ja talvi jatkuvat. Kollismaalla koko päivän lumisadetta ja öisin -25 astetta pakkasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä talvi on ollut poikkeuksellinen, koska joka puolella Suomea on saatu nauttia talvesta. Koillismaan talvi varmaan jatkuu vielä pitkään.

      Poista
  5. Mahtavat kuvat!
    Oi jospa minusta olisi kulkemaan tuollaisiin maisemiin...
    Mahtavia elämyksiä näin kuvienkin kautta nautiskella kauneudesta ja tunnelmista 🥰.

    VastaaPoista