perjantai 3. elokuuta 2018

Nuori muuttohaukka

Kalliojyrkänteen reunan takaa pilkistää pieni pää. Musta nappisilmä kiiltelee aamuyön valossa. Linnulla on hyvät näköalat alla avautuvaan jokilaaksoon. Siinä se istuu ja katselee ympärilleen. Kurkin varovasti puun takaa, näppään pari kuvaa ja siirryn kallion laen toiselle reunalle auringonnousua odottelemaan.




Kuvaan auringon ensisäteiden valaisemaa jokimaisemaa. Läheltä kuuluu kra-kra-kra -ääniä ja kaksi vaaleanruskeaa lintua pyrähtelee jokikanjonissa. Siinä lentelevät kalliohyllyllä istuvan, isoksi kasvaneen poikasen vanhemmat.

Puoli tuntia myöhemmin hiivin varovasti kurkkimaan onko lintu vielä paikallaan. Se istuu edelleen saman kalliokielekkeen päällä aamuauringon valossa.







Tänä kesänä on eteen sattunut monta onnekasta kohtaamista luonnossa. Melontaretkillä näin ruokailevan majavan ja uivan metsäkauriin, Sallassa osuin koppelon pesälle ja nyt tämä, nuori muuttohaukka. Kiitos tunnistamisesta kuopiolaisille ja kuusamolaiselle lintuharrastajille.

Lainaus Luontoportista : Pesäpaikkavaatimuksina avaruus ja hyvä näköala – suosii avointa ympäristöä myös saalistusmaastoina. Kalliojyrkänteet ja laajat suot ovatkin tyypillistä pesimäympäristöä. Kanta väheni romahdusmaisesti 1960-luvulla ympäristömyrkkyjen vuoksi, mutta on sittemmin runsastunut. Nykykannaksi arvioidaan noin 200 paria. Pyydystää lintuja lennosta näyttävin takaa-ajoin tai syöksymällä taivaalta saaliin kimppuun yllätyshyökkäyksenä. Syöksynopeuden sanotaan nousevan jopa 300–400 kilometriin tunnissa. Linnun syöksyessä kuuluu lentonopeuden aiheuttama voimakas suhina.


14 kommenttia:

  1. Älyttömäm hieno hetki. Kaunis valo ja hieno eläin. Harvinaisen linnun pesinnän onnistuminen on myös iso ilon aihe. :)

    VastaaPoista
  2. Voi, mitkä kuvat ja havainto! Onneksi olkoon!

    VastaaPoista
  3. Moi seita!
    Wau!! Aivan upeat kuvat. Olitpa onnekas :)
    t.Tiina
    tiinanpatikointi.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. On aina yhtä sykähdyttävää havaita harvemmin nähtäviä eläimiä luonnossa. Vaikuttavin muisto itsellä oli nähdä kahden hirven uivan peräkkäin auringonlaskua vasten sarvet pystyssä.
    Olet saanut hyviä kuvia haukasta. Myös edellisen tekstisi kuvat on huikeita.

    VastaaPoista
  5. Upeita kuvia olet saanut haukasta. :)

    VastaaPoista
  6. Koska rakastat luontoa ja liikut siellä paljon, luonto näyttää sinulle parhaintaan. Ihanaa, että saamme nähdä kuviesi ja kertomasi kautta luonnon upeita salaisuuksia.

    VastaaPoista
  7. Ihanuus, johan tärppäsi.
    Kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  8. Onpa se jo isoksi kasvanut! Melkein aikuinen :)

    VastaaPoista
  9. Upeita kuvia! Ja kiitos, tekstisi ja kuviesi perusteella sain minäkin varmistettua lajimäärityksen muuttohaukaksi. Sama onnekas kohtaaminen, todennäköisesti samassa paikassa minulla muutama päivä sitten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, en minäkään paikan päällä tunnistanut lintua.

      Poista