perjantai 1. syyskuuta 2017

Aamuaurinko Kallavedellä

Lyhenevissä päivissä yksi positiivinen puoli; auringonnousut ovat syyskuun alkupuolella lähellä normaalia heräämisaikaa, eli kello kuuden paikkeilla. Eri juttu taas on miten auringonnousut sattuvat näkymään. Monesti selkeä idän taivas on ehtinyt mennä pilveen ennen kuin ehdin rannalle. Tai käy niin, että kodin ikkunasta katsoen on tyyntä ja vähän sumuakin järvellä, mutta kun ehdin saada kajakin vesille, on tuuli herännyt ja hajottanut aamusumut.

Kajakkivajan lahdella on täysin tyyntä ja hentoa sumua leijailee veden pinnan yllä, mutta kun pääsen kapeikosta selkäveden äärelle, vierii aallokko vastaan. Paikka, jossa aioin odotella auringonnousua on liian tuulinen. Kun ehdin ottaa kameran esille ja parkkeerata melan, on tuuli jo työntänyt kevyen kajakkini pelottavan lähelle rantakiviä. Nappaan hätäisesti muutaman kuvan ja otan suunnan vastatuuleen kohti Selän Lehtosaaren tyynen puolen rantaa.






Noin kolmesataa metriä pitkän saaren itäranta antaa suojan lounaistuulelta.


Ehdin rannalle juuri sopivasti. Aurinko nousee Vuorisalon kärjen takaa.




Aitiopaikkani näkymät auringonsillalle

Kuvaaminen kajakissa istuen vaatii huolellisuutta ja tasapainottelua, mutta antaa toisaalta mahdollisuuden siirtyä nopeasti paikasta toiseen erilaisia kuvakulmia etsimään.








Taivaanrannan pilvikerros suodattaa auringon valoa ja värittää valon kullankeltaiseksi.






Aamun värikkään valon hetki on lyhyt. Pilvirintama vyöryy kaakosta ja kohta maiseman väritys on tänä kesänä niin tutuksi tullut tasaharmaa.



10 kommenttia:

  1. Ah, mitä kuvia. Harva asia näyttää niin kauniilta kuin nouseva aurinko. <3

    VastaaPoista
  2. Upeita auringonlaskukuvia jälleen! <3

    VastaaPoista
  3. Upeita kuvia järvenpinnasta, kuva 14 on suosikkini!

    VastaaPoista
  4. Kelpaa noissa maisemissa auringonnousua katsella. Ja järven pinta, hienosti kuvattu.

    Huomasin tuossa elokuun lopulla jo mökillä, että mukavaa kun aurinko laskee aikaisemmin, ei nukahda kesken näytelmän :)

    VastaaPoista
  5. Tuo toiseksi viimeinen kuva on täydellinen ja koskettaa minua yllättävästi :-)

    VastaaPoista
  6. Oih ja voih kuinka kauniita maisemakuvia ♥

    Itse aina kesän lopulla tykkään siitä, kun alkaa pimentymään. Pääasiassa pidän valosta ja valoisuudesta, mutta olen kesällä todella huono nukkumaan, kun on valoisaa. Siispä nyt kun yöaikaan on oikeasti pimeää, niin tunnen oloni jotenkin levollisemmaksi :)

    VastaaPoista
  7. Kyllä Suomi on huippukaunis ja juuri sellaisena kuin sinun kuvissasi näkyy.

    VastaaPoista
  8. Luonnon omaa kultaa..kaunista.

    VastaaPoista