sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Joulun tunnelmaa Tonttulassa

Parin päivän sukulaisvierailulta Kittilässä sain matkatuliaisiksi joulutunnelmaa. Akselilla Kuusamo-Kittilä-Kuopio tuli nähtyä talvea ja lopuksi vesikeliä. Vielä tällä hetkellä Kuopiossa on loppuviikon lumimyräkän jäljiltä lunta maassa, mutta kuuden asteen lämmössä ja vesisateessa lumikerros hupenee ja tulee varmaan häviämään kokonaan ennen jouluaattoa.

Kittilässä tilanne on toinen. Maassa on noin neljäkymmenen sentin kerros lunta ja lämpötilakin on pysytellyt enemmän pakkasella kuin plussalla. Joulukuun loppupuolella aurinko ei enää nouse Kittilän korkeudella. Vasta uudenvuoden aattona aurinko jaksaa kiivetä hetkeksi näkyville. Esimerkiksi lentokentän tienoilla se on uudenvuoden aattona neljä minuuttia horisontin yläpuolella.

Kittilässä vierailun aikaan oli koko ajan pilvistä. Keskipäivän aikaankin oli hämärää.



Utsuvaaralta idän-kaakon suuntaan katsoen taivaanrannalla on kapea punertava viiru antamassa viitettä kuinka kauniita taivaan värit olisivat jos olisi pilvetöntä.




Könkään Tonttulassa eletään joulusesongin kiireisintä aikaa. Vähän väliä pihaan kaartaa jouluvaloin koristeltuja turistibusseja tuomaan toppahaalareihin puettuja brittituristeja tutustumaan tonttuihin ja harrastamaan talvisia aktiviteettaja; rekiajelua, pulkkailua ja kelkkailua.


Kun edelliset bussit ovat lähteneet ja uusia odotetaan, on pihalla hetken aikaa hiljaista.








Pujahdamme liukulumikengillä lumisten puiden keskelle Tonttulan elämysmetsään.


Elämysmetsässä kulkija saattaa löytää tontun tuvan tai piilokolon.


Monenlaista yllätystä löytyy metsän kätköistä.




Puolitoista metriä korkeat jättiläissienet.


Tonttu on tainnut juuri herätä.


Tuntuuko siltä että joku tuijottaa?








Palaamme metsästä pihapiiriin juuri sinisen hetken aikaan.











Näiden kuvien myötä toivotan hyvää joulua. Seita-blogi jää joulutauolle.

Tonttujen lauluterveiset: Riihitontun laulu


23 kommenttia:

  1. Kylläpä on ihanaa tuollaisissa maisemissa ja yllätysmetsässä.

    VastaaPoista
  2. Pääsit varmaan joulutunnelmaan tonttulan vierailulla. Jo vuosi sitten ajattelin, että tässä tonttulassa käyn. Ehkä se toteutuu nyt tammikuun alussa, jolloin suunnistan katsomaan, miten aurinko yrittää päästä horisontin yläpuolelle.
    Toivotan sinulle riemuisaa joulua ja elämyksellisiä kuvaushetkiä vuodelle 2016
    Säät todella oikuttelevat. Lunta täällä on vielä, mutta mittari nollassa.

    VastaaPoista
  3. Oioi, tuo tonttula on niiin ihana paikka ♥ Olen päässyt siellä käymäänkin.
    Oikein hyvää joulua sinulle ♥

    VastaaPoista
  4. Joulutunnelma on Tonttulassa on ihana.
    Kiitos seita!

    Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
  5. Tonttulassa ihan varmasti pääsee joulutunnelmaan. Ihanat, lumiset kuvat!

    Hyvää Joulua, seita!

    VastaaPoista
  6. Ihanan tunnelmallisia joulukuvia. Näistä tuli todella hyvälle mielelle. :) Hyvää joulua!

    VastaaPoista
  7. Ihanaa kiireetöntä ja hiljaista tunnelmaa kauniisti kuvissa.
    Lumi kaunistaa ja valisee luontoa.

    Kiitos kun näytät upeita kuvia.

    Iloista ja kiireetöntä Joulun aikaa Sinulle!

    VastaaPoista
  8. Oi, miten ihanan jouluiset fiilikset näissä kuvissa!! :) Hyvää joulua!

    VastaaPoista
  9. Kauniit kuvat. Mukava kun sentään jossain on talvisen näköistä jouluna.

    VastaaPoista
  10. Kuinka kaunista! Ihanaa pääsen itsekin Lappiin tammikuun lopussa <3 Taianomaista tunnelmaa tonttumetsässä :) Onnellista Joulua sinne!

    60luvunnahkahousut.com

    VastaaPoista
  11. Kaunista. Satumaisen hiljaisuuden voi aistia kuvistasi. Vaikka hyörinä voi olla kova kun turisteja tulee ja menee. Hyvää ja rauhallista joulua myös sinulle!

    VastaaPoista
  12. Kauniit kuvat! Ihanaa, että jossain päin Suomea on noin talvista. Hyvää joulua sinullekin!

    VastaaPoista
  13. Ihana tonttumetsä!
    Erityisesti noita sieniä kadehdin :-)

    VastaaPoista
  14. Ihanan jouluisia kuvia. Miten alkaakin vaikuttaa kovin kaukaiselta? Hämärästi muistelen, että tuota valkoista nimitettiin lumeksi, silloin kun sellaista vielä oli täälläkin ;):)

    VastaaPoista
  15. Hyvää Joulua sinulle Seita :).

    VastaaPoista
  16. Huikean talviset kuvat, mukavaa jolun aikaa sinne.

    VastaaPoista
  17. Hyvää Joulua - Kuvakasta Vuotta 2016...
    http://eskoalamaunu.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  18. Kiitos Kauniista kuvista! Hyvää ja rauhallista joulua sinulle ja läheisillesi.

    VastaaPoista
  19. Joulun tunnelmaa on kuvasi täynnä. Ja miksei myös siis jatkossakin, ei tartte olla joulu...
    Mukavaa joulun jälkeistä aikaa. Ja mukavaa taukoa.

    VastaaPoista
  20. On se mykistävä, tuo valkoisen lumen maa. En ole lumen ystävä, mutta kuviesi kauneus sai kyllä sydämen nyrjähtämään. Mukavia joulun välipäiviä sinulle <3

    VastaaPoista
  21. Kiitän kaikkia kommenteista ja joulutoivotuksista.

    VastaaPoista