Auringonkierto Juhannuskalliolla

Päivän pituus on tällä hetkellä melko tarkasti kolme tuntia. Viime aikoina ei ole ollut kovin usein mahdollista seurata auringonnousuja ja -laskuja, kun enimmäkseen on ollut pilvistä. Eikä se kovin lupaavalta näyttänyt tänä aamunakaan. Mutta, kuten monesti olen todennut, Rukalla ei kannata uskoa siihen mitä ikkunasta näkyy. Kilometrin päässä tai ylempänä rinteessä saattaa sää olla ihan erilainen.

Matkalla Itä-Rukan puolelle on vastassa lisää sääilmiöitä. Juhannuskallion alla on niin paksu sumu, että näkyvyys on vain muutamia metrejä. Mutta ylös rinnettä noustessa alkaa seljetä ja Maston rinteen tiehaarassa näkyy jo idän taivaalla valoa ja värejä. Laitan liukulumikengät jalkaan, repun selkään ja lähden pujottelemaan lumisten puiden keskellä kohti Juhannuskallion lakea.

Luoteistuuli työntää pilvilauttoja. Väliin pilvet peittävät Juhannuskallion laen kokonaan, kohta taas kirkastuu. Pilven peittämän Pyhävaaran vierellä näkyy jo viitettä auringon noususuunnasta.

Pilvet ympäröivät joka puolelta. Juhannuskallion laki on kuin saari sumumeressä.

Puiden oksilla on nyt juuri sopivasti jäätä ja lunta. Myöhemmin talvella oksat peittyvät täysin tykkylumen alle.

Kuin korvaukseksi pilvisistä päivistä, auringon sivuille muodostuu sivuauringot. Kolmen tunnin päivänä on aurinkoa kolminkertaisesti.

Valtavaaran laki erottuu hyvin sumujen keskeltä.

Kaunis päivä on houkutellut Juhannuskallion laelle lumilautailijoita, lumikenkäilijöitä ja kameran kanssa kulkijoita.

Teetauon paikka.

Aurinko on kulkenut matalan kaarensa Pyhävaaran toiselle reunalle. Laskevan auringon säteet värjäävät pilvikerrosta.

Sivuauringon hehku puunlatvojen yläpuolella vaaran rinteessä

Lucianpäivän aurinkonäytös on ohi.

Idän taivaan vahvat sinisen ja punaisen sävyt ovat vastassa kun alan liukua rinnettä alas.