Hiihdon juhlaa ja...tuskaa

Toissapäivänä pääsin ensimmäistä kertaa hiihtämään Kuopiossa. Olen melko tuore kuopiolainen, puolitoista vuotta sitten muuttanut. Viime talvena toin sukset viisi kertaa Kuusamosta Kuopioon, enkä kertaakaan päässyt hiihtämään kun ei ollut lunta. Tänä talvena on lunta, yllättävästi liikaa! Tammikuun alkupuolella Kuopiossa ei ollut latuja, koska lumen painosta hiihtoladuille oli kaatunut puita, joten hiihtäminen jyrkissä rinteissä ei ollut turvallista. Niinpä hiihtelin umpihangessa karvapohjasuksillani (liukulumikengillä).

Eilen pääsin ensimmäistä kertaa oikealle ladulle. Kun koko alkutalven olen kulkenut umpihankea hokeilla, tuntui konelatu todella luistavalta ja sukset kevyiltä. Pirtin ja Savolannimen ladut olivat hyvässä kunnossa ja sää oli juuri sopiva pitopohjasukselle. Suksi luisti, mutta ei lipsunut. Tosin, aiottuun hiihtolenkkiin tuli neljä kilometriä lisää, kun en huomannut kääntyä oikeassa risteyksessä. Täällä ei liiemmin harrasteta latuopastusta.

Hyvästä kokemuksesta rohkaistuneena suunnittelin tänään hiihtoa Jynkästä Neulaniemeen. Katsoin ajantasaisesta latukartasta, että reitti on kunnostettu. Ihan kotoa asti en lähtenyt liikkeelle, koska järveä ylittäviä latuja ei vielä ole merkitty latukarttaan kunnostetuiksi.

Etsin latua Leväsenlammen itäpäässä. Olin katsonut ilmeisesti ladun sijainnin väärin. Ladun sijasta lammen rantaa kulkikin kävelypolku. No, eipä tämä ole ongelma, ajattelen. Laitan sukset jalkaan ja hiihdän kävelytietä kunnes tulen ladulle. Hiidän pari vetoa ja sukset juuttuvat lumeen. Yön aikana on satanut viitisen senttiä uutta lunta ja sää lauhtunut lähelle nollaa. Lumi tarraa kiinni pitopohjaan. Ei auta kuin ottaa sukset jalasta ja puhdistaa pohjat. Jatkan matkaa suksia kantaen.

Noin kilometrin rantaa kuljettua tulen purolle, jonka yli johtaa silta. Puron takaa löydän hiihtoladun.

Latukone oli juuri kulkenut, joten sukset jalkaan ja menoksi. Lumi ei tartu suksenpohjiin ja meno on vauhdikasta. Mutkan takana kohtaan Kuopion talviurheilulajien alakulttuurin edustajan, latukävelijän. Tämä lukutaidoton ulkoilija taivaltaa reippaasti keskellä väylää ilman pienintäkään epäröintiä, hmm...

Kun tulen Leväsentielle, otan sukset jalasta ja tähyilen missä latu jatkuu. Oletan, että on kuljettava palvelukeskuksen ohi lähelle moottoritietä, jossa kartan mukaan ladun pitäisi kulkea, eli jatkan matkaa sukset kainalossa. Palvelukeskuksen takaa yhytän taas ladun. Hiihdon hurma ei kestä pitkään. Kolmensadan metrin päässä latu painuu tunneliin ja tunnelin jälkeen edessä on luminen, kunnostamaton latu. Jo ensimmäisillä vedoilla lumi on tarraa suksien pohjiin. Taas sukset pois jalasta ja pohjien puhdistus. Yritän vielä jatkaa, mutta totean tilanteen toivottomuuden muutaman sadan metrin jälkeen. Matkaa Neulaniemen luultavasti kunnostetulle ladulle on vielä kilometri, mutta näillä suksilla ei sinne ehdi tänä päivänä. On viisainta kääntyä takaisin.

Paluumatkalla löydän paikan, josta latu olisi jatkunut Leväsentien ylityksen jälkeen. Olisi vaan pitänyt kulkea parikymmentä metriä vasempaan jalkakäytävää pitkin.  No, ensi kerralla sitten.
Leväsenlammen viertä kulkevalle ladulle on ilmestynyt lisää latukävelijöiden jälkiä. Taitaa olla tämän kaupunginosan asukkaiden harrastus.

Latu päättyy jalkakäytävälle Rauhalahden tien varteen. Leväsenlammesta tuleva Myllypuro laskee tässä alapuoliseen Kivilampeen. Taas joudun ihmettelemään, miten pääsisin myllyn alapuolella näkyvälle ladulle. Oikealle vai vasemmalle jalkakäytävää, ei voi tietää. Lähden Rauhalahden suuntaan ja lopulta kahlaan vähän hangessa päästäkseni ladulle.

Latu risteää taas. Vasempaan on 200 metriä Koulunotkoon ja oikealle 600 meträ Leväselle. Valitsen Leväsen, koska olen kypsynyt suksien kantamiseen ja haluan palata lähtöpaikkaani. Viidenkymmenen metrin jälkeen latu päätyy taas jalkakäytävälle. Loppumatkan kannan suksia.

Kotiin palattua mittailen kulkemaani reittiä. Hiihtoa tuli noin kolme ja puoli kilometriä, josta puoli kilometriä lumiklöntit suksen pohjissa tallustaen, ja kävelyä kolme kilometriä suksia kantaen. Sen lisäksi puhdistin lunta suksen pohjista viisi kertaa. Nyt ei oikein sujunut, mutta mieltä piristi auringon ilmaantuminen monen pilvisen viikon jälkeen.