tiistai 30. joulukuuta 2014

Virran varrella

Ilo aurinkopäivistä jäi lyhytaikaiseksi. Pari viime päivää on ollut taas pilvistä. Pakkaslumen koristelemat maisemat ovat kyllä kauniita pilviselläkin säällä. Päiväretken kohteena oli Kiveskoski. Kuljin lumikengillä parkkipaikalta ylävirran suuntaan ja katsastin kuvauspaikkoja tulevia retkiä varten. Ajattelin, että tässä harmaudessa en ota yhtään kuvaa. Olin kuitenkin ottanut kameran reppuun, ja niinhän siinä kävi että ei se siellä repussa pysynyt. Jokivarren puut, pensaat ja pienet varvutkin olivat paksun huurrekuorman peitossa. Tummana virtaileva vesi loi kontrastia rantojen lumen ja huurteen vastakohtana. Harmaudesta huolimatta Kiveskosken maisema lumosi taas kerran.



Lunta ei ole kovin paksulti joen rannalla. Suopursuvarvukkokin on vielä näkyvissä.



Jokirannan pensaikko on kuin pumpulilla koristeltu.









Kosken vakioasukkaat, koskikarat, lentelivät vilkkaasti rannan tuntumassa. En taaskaan ollut varustaunut lintukuvaukseen, mukana oli vain laajakulma. Tämä kivellä kököttäjä päästi kuvaajan aika lähelle.


Samalla reissulla koukkasimme Käylänkosken kautta. Käylässä tallatut polut kiertävät kosken rantoja. Käylä on hieno päiväkävelykohde kaikkina vuodenaikoina.


Kalanviljelylaitoksen aita on huurrekoristeltu.






Pilvisen päivän ainut valonpilkahdus nähtiin Virkkulantien varrella, Valtavaaran itäpuolella.

Ihan pientä valonkajastusta oli nähtävillä myös edellisyön revontulikuvauspaikalla.



18 kommenttia:

  1. Upean utuisia kuvia!
    Ihan taianomaisia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pumpulit pensaiden oksilla hävisivät hetkessä kun alkoi tuulla. Onneksi kuvasin.

      Poista
  2. Näihin kuviin ei kaipaa yhtään aurinkoa. Kaunista, rauhallista, voin kuvitella hiljaisuuden!

    VastaaPoista
  3. Hurmaavat kuvat! Veden äärelle pitäisi päästä vai liekö järvi jo jäässä, en tiedä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kaksi koskea pysyvät auki koko talven. Koskikarat tykkää.

      Poista
  4. Kyllä on kaunista ♥
    Hyvää Uutta Vuotta Sinulle ♥

    VastaaPoista
  5. Olen taas mykistynyt sanattomaksi ... niin on ihanat maisemat ja upeat kuvat.
    Oikein hyvää ja kuvarikasta uutta vuotta sinulle, Seita.

    VastaaPoista
  6. Kyllä on kaunista! Kiitos menneestä vuodesta, luontokuviasi on ihana katsella.
    Hyvää uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo. Hyvää uutta vuotta myös sinulle.

      Poista
  7. Aivan samat sanat kuin edellisillä kommentoijilla! Hyvää sekä kuvauksellista tulevaa Uutta Vuotta Seija!

    VastaaPoista
  8. Upeita kuvia jälleen sinulta!!

    Oikein ihanaa ja kuvauksellista alkavaa vuotta 2015!

    VastaaPoista