torstai 18. joulukuuta 2014

Sinistä hämärää Myllykoskella

Kun on flunssaisena pysytellyt muutaman päivän neljän seinän sisällä, on heti kunnon kohentuessa päästävä raittiiseen ilmaan.

Maisema on peittynyt lumeen ja sydäntalven siniseen hämärään, jota paksu pilvikerros pimentää lisää. Pakkasta on asteen verran ja edellisenä yönä on satanut kymmenen senttiä uutta lunta, joka verhoilee puut ja pensaat.

Puolen päivän aikaan eteläisen taivaan pilvikerroksessa on pieni aukko. Valo ei siitä kuitenkaan lisäänny, kohta on taas yhtä hämärää.

Kun himmentää aukkoa suurempaa syväterävyyttä tavoitellen, tulee nopeasti virtaavasta vedestä pehmeää lyhyelläkin valoitusajalla.













Pakkasella tässä suvannossa pyörivät jäälautat. Nyt ei jäitä ole näkyvissä kuin reunuksena kosken rannoilla.

Vain viisi päivää talvipäivänseisaukseen. Ei enää kauan kun alamme kulkea valoa kohti.



26 kommenttia:

  1. Juuri sopivasti lunta, puut pääsevät kauniisti esiin, erottuvat. Puiden muodot näkyvät. Kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lauhassa säässä lumi on välillä pudonnut puista täysin. Nyt oksilla oli vain edellisyönä satanut lumi.

      Poista
  2. Kauniita sinisen hetken kuvia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä kun päivä on lyhyt, tuntuu kuin koko päivän valoisa aika olisi yhtä sinistä hetketä.

      Poista
  3. Kaunista taas!
    Tänne blogiisi on mukava tulla luontoretkelle :)

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen kuvakulma hieman eri suunnasta Myllykosken tupa... Silloin kun kävin siellä, enpä aatellu että tuonnekin olisi voinut mennä, poiketa reitiltä. Vai poikkeaako se? Pääsekö polkuja pitkin hyvin vai ovatko ummessa? Jäin miettimään oliko sama paikka ollenkaan missä silloin poikkesin kesä aikaan, talvella näyttää melkein eriltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myllykoskelle pääsee tallattua polkua Basecampin pihasta. Koko Pieni Karhunkierros on merkitty parimetrisillä paaluilla, joten lumiseen aikaan kulkeminenkin on mahdollista.
      Jos tarkoitat kakkoskuvaa, niin tuohon paikaan pääse vain parinkymmenen metrin poikkeamisella polulta.

      Poista
  5. Tunnelmallista ja kaunista. Virtaava vesi on suorastaan maaginen kuvissasi. Olemme todellakin pian jälleen valon puolella, ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myllykoski ei jäädy kovimmallakaan pakkasella, joten sinne voi mennä tunnelmoimaan ympäri vuoden.

      Poista
  6. vedessä on kiehtovan vihreä sävy

    VastaaPoista
  7. Voi että on kaunista. Sininen hämy ja avoin vesi lumen keskellä, voiko enempää kertoa kuvissa.
    Niin, olemme menossa kohti pidempiä päiviä, mutta kyllä se lumitalvi tulee meillekin, jos aikaisempiin vuosiin on uskominen (paitsi viime talvi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla niin, että nekin jotka eivät lumesta oikein välitä, toivovat sitä kuitenkin jouluksi.

      Poista
  8. Upeita luonnon tunnelmia on vaikka aurinko onkin pilven takana.
    Vuolas virta pulppuaa niin pehmeän näköisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaamospäivän taivas on selkeällä säällä todella värikäs. Tällä kaamosmatkalla oli koko ajan pilvistä.

      Poista
  9. Wunderschöne, herrliche Winteraufnahmen, die auf Weihnachten einstimmen, zeigst du uns. Das ist so wundervoll, danke dafür.

    Eine wunderschön, besinnliche Weihnachtszeit

    wünscht die Waldameise

    VastaaPoista
  10. Onnittelut hyvästä blogista! Retkipaikkakin on sen huomannut ja valinnut Joulukuun blogiksi.
    Hyvää joulua myös toivoopi vakilukija kaju.

    VastaaPoista
  11. Sinisen hetken kuvat sykähdyttävät aina. Tykkään niin näistä joulukuun lyhyistä päivistä, myös upeista kuvistasi.
    Hyvää joulua.

    VastaaPoista
  12. Myllykoski parhaimmillaan, hyvät kuvat.
    Flunssasta tuli mieleeni, en ole sitä kokenut
    tänne muuttoni jälkeen!
    Rauhallista loppuvuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raikas meri-ilmasto pitää varmaan flunssan loitolla.
      Kiitos samoin Ari!

      Poista
  13. Rauhallista joulua sinulle Seita!

    VastaaPoista