maanantai 29. syyskuuta 2014

Ruskaa ja heijastuksia Myllykoskella

Aamukävelyn kohde on Myllykosken ympäristö Juumassa. Matkalla poikkeamme Kantojärven rannalla katsomassa auringonnousua. Ensilumi peittää vielä maata muualla, vesistöjen rannat ovat lumettomia. Lauantaiyön vesisade sitten hävitti lumet joka paikasta.


Rannan juolukkamatto hehkuu punaista. Juolukan lehdet ovat kestäneet lumituiskun ja saavat nyt lisähehkua auringon säteistä.

Myllykoskella lunta on vain myllyn katolla pieninä laikkuina. Rantapuut loistavat keltaisina.






 

Myllykosken virtaukset ja väreilyt heijastelevat rantapuiden värejä. Koskimaisemaa enemmän minua kiinnostavat nyt nuo kultaiset kuvajaiset veden pinnalla. Niitä katsellessa ja kuvatessa kuluu aikaa. On viimeiset hetket tallentaa tämän syksyn kultavärit. 













Aikaisin aamulla myllyllä on vielä hiljaista. Jokunen luontokuvaaja kameroineen ja jalustoineen on paikalla. Yleisöryntäys alkaa vasta vähän ennen puolta päivää.

Koskilauttoja menee ohi useampikin. On varmasti upea kokemus meloa ruskapuiden reunustamaa jokea. Tosin koskipaikoissa ei ehdi maisemia ihailemaan. Tässäkin kippari huutelee "kaikki meloo"

On hyvästien aika. Kun seuraavan kerran tulen tänne, kuvaa eivät kehystä rantojen lehtioksat vaan lumi ja jää.



18 kommenttia:

  1. Todella hienoja kuvia taas kerran :) Pitäisi kyllä ehdottomasti käydä taas Kuusamon seuduilla. Viime kerrasta on jo aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oulangan ja Kitkan maisemat houkuttelevat kaikkina vuodenaikoina.

      Poista
  2. Juuman leirintäalueella vuosikymmeniä sitten ollessamme asuntovaunureissulla koin elämäni pahimman ukkosen. Ae pyöri siinä yllä tuntikausia.
    Nyt olet maalannut kameralla, mahdottoman hienoa kamerataidetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruskan värittämä vesi ja virtaukset olivat tämän retken juttu.

      Poista
  3. Kauniisti kuvattua syksyn hehkua! Ihanat heijastukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kosken niskan veden aaltoilu kiinnostaa aina, mutta näin syksyllä se on hienoin kun vesi saa väriä rantapuista.

      Poista
  4. Tuttuakin tutumpi maisema, tosin en enää useampaan vuoteen ole liikkunut noilla saloilla. Vesikuvasi ovat todella kauniit, veden liike vangittuina kuviin, ruskan värit pinnalla heijastuen. Olet armoitettu kuvaaja ja onneksi päästät myös muut nauttimaan kuvasadostasi...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, monelle Kuusamon kävijälle tuttu paikka tuo Myllykoski. Luulen että Kiutakönkään kanssa yhtä suosittu.

      Poista
  5. Kauniita ovat kuvat. Myllykosken kaksi ensmäistä kuvaa ovat hienoimmat! Ruskan kauneutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä pääsin nauttimaan ruskaväreistä ensimmäisen talven jälkeen.

      Poista
  6. Värit heijastuvat todella kiehtovasti veden pinnasta. Upeat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskomatonta, miten yhden vedenheijastuksen tuijottamiseen ja kuvaamiseen voi mennä paljon aikaa :)

      Poista
  7. Kaunis paikka ja upeat sksyiset kuvat !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mukava palata vielä hetkeksi talvesta syksyyn.

      Poista