lauantai 29. maaliskuuta 2014

Hiihtokauden lopetus Pyhävaaralla

Aloitin hiihtokauden 31.10. Pyhävaaralla, joten ajattelin osaltani lopettaa tämän talven hiihtelyt kulkemalla Pyhävaaran yli Kilpeläntieltä Rukalle. Kulkuvälineenä oli tietenkin hokit eli liukulumikengät. Sään tai lumenvähyyden takia ei hiihtokautta tarvitsisi lopettaa. Kuusamon talvi jatkuu varmaankin huhtikuun lopulle, siltä se ainakin nyt näyttää. Mutta minun matkani vie välillä etelämmäs kevään tuloa katsomaan.

Aamun kymmenen asteen pakkanen on jo lauhtunut pariin asteeseen, aurinko paistaa, mutta lännen puolelta puhaltelee aika voimakkaasti. Metsän suojassa tuuli ei kuitenkaan tunnu.

Valkoinen jänis pinkaisee juoksuun ihan läheltä. Kuvaan en ehdi sitä saada.

Ylempänä, luonnonsuojelualueen rajalla, tavoitan äskettäin kuljetun lumikenkäuran.

Säiden murjomia naavakuusia on Pyhävaarallakin runsaasti.





Ylempänä tuuli alkaa tuntua, mutta toisaalta aurinko lämmittää niin että ei tule kylmä.


Tuomas Kyröä lainaten: kyllä minä niin mieleni pahoitin kun Pyhävaaran laki oli pörrätty ristiin rastiin moottorikelkoilla. Ensinnäkin, moottorikelkkojen pitäisi pysyä niille osoitetuilla reitellä ja toisekseen niillä ei ole mitään asiaa LUONNONSUOJELUALUEELLE. Kuusamossa on runsaasti laillisia kelkkauria niille jotka eivät jaksa kulkea luonnossa muuten kuin moottorivoimin.

Kiukku unohtuu kun takaa kuuluu reipas Hyvää päivää. Nuori mies lumilautoineen on kiivennyt vaaralle lumessa kahlaten. Hän kertoo että puoli tuntia meni rinnettä noustessa ja alas laskeminen sujuu kahdessa, kolmessa minuutissa. Iso urakka kahden minuutin vuoksi, mutta ilmeisesti vaivan arvoinen.

Pyhävaaran laen kelokäkkyrät ovat kuoriutuneet tykkylumesta. Muutama viikko sitten tämäkin kelotaideteos on ollut paksun lumen ja jään peittämä.




Taideteoksia löytyy myös laen pohjoisen puolen jyrkänteen reunalta. Tuiskulumi on jäätynyt kuvioiksi ja laineiksi.



Pieni Pyhävaara on paljon alempana. Sen laella on kota ja näköalapaikka. Sinne lähden laskemaan huippujen välissä olevan syvän kurun kautta.

Onkohan tässä talven viimeinen tykky. Siinä tykkypuun juurella jätän hyvästit Pyhävaaran talvelle ja lähden liukuun kohti Rukaa.

14 kommenttia:

  1. Ihanan lumiset kuvat ♥

    VastaaPoista
  2. Ei se lopetus ainakaan lumen puuttesta...
    Sitä meillä riittää - noohh... joskus se on kuitenkin lopetettava.
    Mahtavat 'Lopettajaiset' Sinulla...!
    Huomenna siirrytäänin 'kesäaikaan' - kukapa sitä kesällä...! hiihtelisi...!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nythän ne hyvät kelit vasta alkavatkin kun aurinko hellii ulkoilijoita. Onneksi oli hangenkatokelejä maaliskuullakin.

      Poista
  3. Ihanat nuo lumimuodostelmat lopussa sekä varjot ekassa kuvassa.
    Luulisi todella, että siellä on tilaa moottorikelkkojen ajaa omia polkujaan. Kurjaa, kun tuppaavat väärille urille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumimuodostelmat oli hienoja. Siksi harmittikin kun kauniit kuviot oli rikottu.

      Poista
  4. Kaunista ja myös haikeaa jättää jäähyväiset talvelle. Tai ainakin minusta, sillä pidän talvesta. Mutta toisaalta, kevät saa siten tilaa....=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina on haikeaa jättää mikä tahansa vuodenaika. Mutta onneksi kaikki vuodenajat tarjoavat jotain mitä odottaa.

      Poista
  5. Todella majesteetillisen komea naavakuusi! Niin kaunista valojen, varjojen ja kuvioiden leikkiä keväisellä hangella. Todellinen vastakohta näihin moottorikelkkojen rälläysjälkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naavakuusien vuoksi olen tehnyt aika monta retkeä. Ne jaksavat viehättää.

      Poista
  6. Jo vain saattaa olla. Minen kans ymmärrä tuota kelekoilla pörräämistä.. Enkä sitä ettei kunnioiteta tai saati noudate sääntöjä. Kurjaa. Ja poliisi taitaa olla näihin aika voimaton..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päätin, että jos tapaan kelkkailijat itse teossa, niin kuvaan rekisterinumerot.

      Poista
  7. Upeita naavakuusia!

    Surettaa aina, kun ihmiset eivät kunnioita luonnonsuojelualueita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnonsuojelualueita on sentään aika pieni osa koko maan pinta-alasta. Toivoisi niille rauhaa.

      Poista